Ääripäillä on kultaa hiuksissaan

Ääripäillä on kultaa hiuksissaan

Haaveilin aina, että minulle tulisi niin kutsuttu normaalielämä. Ydinperhe. Omakotitalo, jossa olisi siisti piha. Farmariauto ja säännöllinen päivätyö. Kun minulla olisi nämä normaalin elämän puitteet, alkaisin elää normaalielämää kuten normaali ihminen.  Kaikki olisi nätissä paketissa, juhlatkin hyvin suunniteltu. Mätsäävät servietit ja itse leipomaani juustokakkua, jota tarjoiltaisi häälahjaksi saaduilta juhla-astioilta. Arki olisi hallittua, kokkaisimme joka päivä ja söisimme yhdessä kello kuusi.

Etenin määrätietoisesti normaalielämää kohden, heti kun olin iskenyt vakaan ja luotettavan miehen. Olin varmistunut hänen kyvyistään tavoitteideni saavuttamisen tukemisessa. Hän söi itse valmistamaansa lämmintä ruokaa. Kun vaelsimme Norjassa, hän osasi tauottaa reitin, pysähtyä katsomaan maisemaa. Minä olisin halunnut kiivetä täysillä ylös, minua ei kiinnosta välimaisemat. Olin aivan hiilenä kaikesta pysähtelystä. Nyt perkele latua! Huipulla voisimme vaikka kuolla.

Muutamassa vuodessa olin painostanut miestäni auttamaan minua hankkimaan kaikki normaalielämän puitteet. Puitteista huolimatta, normaalieläminen oli vaikeaa. En kyennyt tekemään juustokakkua, ahdisti reseptin noudattaminen. 

Olimme ehkä laittaneet dieseliä ruoholeikkuriin. Mansikat menivät variksille, kun reissasimme kesät. Emme muistaneet suojata omenapuita talveksi, kun oli MadMen-maratoni meneillään. Piti muuttaa omakotitalosta pois. Ja kohta piti muuttaa uudestaan. Hääastiaston pakkaaminen sanomalehtiin kerta toisensa jälkeen on naurattanut. Mitä minä kuvittelin. Joka muutossa on löytynyt järjetön määrä avaamattomia serviettipakkauksia.  

Ruokaa olemme onnistuneet miehen kokkaustaitojen ansiosta tekemään päivittäin. Minäkin opettelin lasten takia keittämään pastaa. Itse syön edelleen mieluimmin pelkkiä tomaatteja päivälliseksi. Yksin ollessani en välttämättä muista syödä. Tai sitten syön kolme lämmintä ateriaa päivässä.

Miksi normaalin eläminen on minulle niin vaikeaa? Koska minulle ei ole muodostunut siitä mitään mallia. Koska minun on pitänyt oppia selviytymään äärimmäisistä tilanteista jo pienestä pitäen. Minun on täytynyt laajentaa tajuntaani, kehittää mielikuvitustani, oppia katkaisemaan todellisuuden ja kuvitellun välinen raja ja elää kuviteltua elämää. Mieleni on helposti yli- tai alivirittäytyvä.

Koska aikuisuus edellyttää vastuullisuutta, sitä pyrkii ottamaan mielen ailahtelun jotenkin haltuun. Myös lasten vuoksi on hyvä noudattaa tiettyjä rutiineja. On siis ihan järkevää tavoitella ja elää normaalielämää omakotitalossa osoitteessa kultainen keskitie. Maanantaina makaronilaatikkoa,  perjantaina hallittu nollauskänni, juhlissa mätsäävät servietit. Ja jos ei servietit mätsää, voi kehittää siitä tappelun. Haukkua kaikki sukulaiset. Ja miehen! Kun se ei tajua. Pääsee purkamaan normaalielämän mahdottomuutta serviettien kustannuksella. 

Vaikka voisin turvallisuuden puolesta nykyään elää normaalielämää, koen sen kuolettavan tylsänä. Mieluummin käytän virittyneisyyteni johonkin luovaan. Tai lähden uuteen seikkailuun. Ostan ehkä sata purkkia kultaista glitteriä ja laitan sitä hiuksiini. Antakaa minun olla ääripää.