Miltä rakkaus tuntuu keskellä ruuhkavuosia?

He kävelevät käsi kädessä minua vastaan, pysähtyvät ennen kuin kohdataan. Mies suoristaa maasta kurottuvaa pitkää kukkasta, kevään ensimmäistä. Nainen nuuhkaisee tuoksua. Lapsi syntyy luultavasti syksyllä. Tuleva kesä jää heille muistoksi täydellisestä onnesta, ajattelen. Vaan mitäpä tietävät ruuhkavuosista. Kiristän juoksuvauhtiani, limaa erittyy kurkkuun. On pakko sylkäistä.

Hesarissa näen artikkelin siitä, miten kesällä on aikaa pysähtyä, tarkkailla luomiaan. Onko se isompi kuin viimeksi? Ei saatana, Hesarikin. Jätän jutun lukematta, vaikka se voi olla hyväkin. Mutta en halua ottaa riskiä tunnelman droppaamisesta, sillä viimeksi kosmetologilla ensin panikoiduin ja sitten vihastuin naistelehtien jutuista, joita myytiin kuolemanpelolla. Vaaniiko jääkaapissasi kuolema? Sairastutatko itseäsi syöpään joka päivä? Ja kymmenen kohdan ohje siitä, miten voi todennäköisesti pienentää riskiä sairastua kymmeneen eri syöpään noudattamalla niitä kymmentä kohtaa siihen saakka kunnes kuolee.

Tai tulee kesäloma. Ja kuten Hesarikin tiesi, aikaa pysähtyä. Aikaa ajatella, olla ja elää. Tarvitsenko naistenlehtien ohjeita elämääni? Elänkö ruuhkavuosia vai täydellistä onnea? Voinko someselailun ja huonosti tehtyjen lehtijuttujen sijaan lukea hyvän romaanin alusta loppuun, uppoutua toisiin maailmoihin, laajentaa näkökulmaani, poimia uusia ulottuvuuksia? Elää tässä hetkessä, kaikilla aisteilla? Voinko lopettaa pelkäämästä? Voinko rauhoittua?

Lapset rakentavat parisängystä veneen ja pyytävät minua matkalle mukaan. Purjehdimme läpi myrskyävän meren, kohtaamme merirosvoja, saavumme savannille Afrikkaan. Lapset ovat pakanneet mukaan kiikarit. Katso äiti, eikö olekin söpöjä tiikerin poikasia.

Tähystän kiikareilla, kunnes mies kysyy, voisinko hieroa hänen hartioitaan? Hieromisen sijaan pidän käsiä paikoillani, otan vastaan syvenevän hengityksen, kuuntelen käsilläni. Hengitys tulee ihan ylös asti. Isollakin miehellä on pieniä luita, ajattelen, kun tunnustelen miehen solisluuta.

Hyvä olo tuntuu syvällä mahanpohjassa.

Olo on saavutettu sen jälkeen, kun ollaan pyöritty tuntikausia yöpaidat päällä tekemättä yhtään mitään. Mitä sinä haluat tehdä tänään? En tiedä, kaikki haluamme eri asioita. Syödään jäätelöä, suunnitellaan sitten. Ennen olisin ajatellut, ettei ainakaan voida mennä rannalle, mahaa turvottaa. Nyt ajattelen, että voin tehdä mitä tahansa.

Ennen en olisi ruuhkavuosien suorittamiseltani ehtinyt olla tässä loputtoman saamattomuuden siunatussa tilassa, jota on edeltänyt kolme päivää festareilla, jossa olemme kylpeneet ystävien naurussa, mahtavissa musiikkiesityksissä ja auringonpaisteessa.

Ennen olisin ajattellut, että tänään pitäisi ryhdistäytyä. 

Nyt päästän irti kaikesta muusta, paitsi lasten sänkyveneestä kantautuvasta naurusta, miehen solisluusta. Kieltäydyn ruuhkavuosista. Olen yhtä onnellinen kuin kevällä kohtaamani pariskunta. Voin pysähtyä jokaisen kukkasen kohdalla. Elämässä pitää olla aikaa elämiseen.

Tämä kesä, nämä täydellisen onnen täyttämät hetket, en taltioi niitä muistoihin, vaan otan ne mukaan jokaiseen maanantaihin. Aion istua tavallisena tiistainakin tuntikausia lasten leikkiveneessä. Tuoda kesäloman jokaiseen arkipäivään, vaikka yhtenä jäätelöpallona kerrallaan.