Olin eilen vuosikontrollissa Meilahden sairaalassa, jossa olen käynyt joka vuosi aivoinfarktin jälkeen. Verikokeet, verenpaineet, sydämen ja keuhkojen kuuntelu. Haastattelu ja yleistsekkaus. Lääkärinkäynnit olivat olleet joka kerta stressaavia. Pelkäsin aina, että jotain uutta pahaa löytyisi. Että en pääsisi sairaalasta enää takaisin kotiin. Aivoinfarktin jälkeinen aika neurologisella osastolla  koomassa kuorsaavan mummon vieressä oli järkyttävää. 

Tällä kertaa kävelin sairaalaan täynnä elämää. Ajattelin, että minun elämääni ei noin vain enää viedä. Ulkopuolisilla ei ole samaa valtaa kuin ennen. Melkein nauroin ääneen, kun katsoin sinistä taivasta.

Aulassa fiilis vähän laski. Muistin, kun olin infarktin jälkeen taas yksissä tutkimuksissa. Jalat pettivät alta ja mies juoksi hakemaan pyörätuolin. Aulassa kuvattiin Vadelmavenepakolaista, pyörätuoli piti hakea kauempaa. Istuin lattialla, kun en jalkani puutumiselta pysynyt pystysssä. Vieläkään ei olla miehen kanssa haluttu katsoa Vadelmavenepakolaista.

Odotustilassa tunsin itseni taas elinvoimaiseksi. Muut asiakkaat olivat vähintään 30 vuotta vanhempia. Tuttu tilanne minulle. Lääkäri kutsui sisään esittelemättä itseään. Pahoitteli, että olivat myöhässä. Miksi lääkäri puhui monikossa?

Lääkäreitä olikin kaksi. Kumpikin istui vakavana pöydän takana. Sairaushistoriani käytiin  läpi, kohta kohdalta. Kävi ilmi, että aiemmin oli tehty saneluvirhe. 

Tehtiin tutkimuksia. Lääkäri kysyi, että olenko käynyt papa-kokeessa? En heti ymmärtänyt kysymystä. Niin, joo, olenhan mä silloin 30-vuotisseulannassa. Joo, tuleeko se seuraava sitten 35-vuotiaana, lääkäri kysyi. No en minä tiedä.

Haastattelu ja tutkimukset jatkuivat. Kuinka paljon urheilet? Käytätkö alkoholia? Poltatko tupakkaa? Ethän syö mitään luontaistuotteita? Onko rytmihäiriöitä? Ota heti yhteyttä, jos tulee. Kävi ilmi, että lääkärit haluvat tehdä lisätutkimuksia. Kuvataan ne sun kaulasuonet uudestaan. Ehkä sitä rasistuskoetta ei tarvita, kun pystyt niin hyvin hiihtämään. 

Olin hiljaa, elämä alkoi valua raajoista ulos. Olin taas sairas. Lamaantuneena aloin pukea vaatteita päälleni.

Tulostin sulle nämä sun labratulokset, lääkäri jatkoi. Nää on siis ihan priimaa, ei me yleensä nähdä tällaisia tuloksia. Kaikki arvot on huikeen hyviä. Tai no, ton maksa-arvon ala-arvo on vähän korkea, mutta siis vain hyvin vähän. Että jos se olis kolminkertainen, me epäiltäisi maksasairautta.

Olin pyörällä päästäni ja jotenkin päästäkseni mukaan, päätin kysyä jotain tarkentavaa. Siis mä saan nyt lähetteet niihin lisätutkimuksiin? Joo, kirjoitan ne tästä. Mutta eihän näillä nyt ole kiire, kun olet noin hyvävointinen ja sulla on kaikki kunnossa, lääkäri tarkensi.

En vieläkään ymmärtänyt syytä jatkotutkimuksille.  Aloin höpöttelemään hermostuneena. Mulle sanottiin joskus kaulasuonten ultrassa, että toinen on niinkuin 30-vuotiaan ja toinen 40-vuotiaan, et vähän vanhemman ihmisen kuin mä, kerroin lääkäreille. Mielessäni mietin, että oliko se 40-vuotiaan suoni nyt sitten yhtäkkiä vanhentunut satavuotiaaksi? Lääkäri palasi koneelle. Tässä on nämä sun magneettikuvat kaulasuonista, lääkäri käänsi ruutua minuapäin. Nääkin on siis ihan priimaa.  

Lähdin sairaalasta hämmentyneenä. Kelasin faktoja. Mikään ei ollut muuttunut siitä, kun tuntia aiemmin kävelin sairaalaan täynnä elämää. Labratulokset oli hyviä. Ajattelin tarinaa sokeasta miehestä, joka tunnustelee elefantin jalkaa. Kokonaiskuva elefantista jää hämäräksi. Jos mies olisikin tunnustellut häntää. Nämä lääkärit tunnustelivat mun verisuonia. Olivat tavaneet mut noin puolen tunnin ajan elämästäni. Lukeneet edeltävien lääkärien sairauksiani koskevia merkintöjä. Näkivät minut hetken pelkkänä potilaana. Eivät tienneet, että edeltävällä lääkärikäynnillä, vanhempi naislääkäri oli hehkuttanut selvitymiskykyäni.

Tulin vähän vihaiseksi. Ensin lääkäreille, sitten itselleni. Koko minäkuvani oli vuosia rakentunut sen mukaisesti, mitä muut ihmiset ajattelevat minusta. Nyt kun alan pikkuhiljaa luottamaan siihen, että itse tunnen itseni parhaiten, maton jalkojen alta vetämiseksi riittää yksi lääkärikäynti ja pari huolimatonta kommenttia. 

Kun mies soitti ja kysyi, miten lääkärissä meni, kerroin että hyvin, labratulokset olivat hyvät. Sen jälkeen kerroin, että lääkärit nyt haluavat tehdä tällä kertaa vähän perusteellisemmat tutkimukset. Mutta kaikki arvot olivat siis hyviä.

Kunpa lääkärit olisivat kertoneet asiat minulle samalla tavoin. Ensin hyvät uutiset ja sitten huonot. Paitsi että nyt ei edes ollut niitä huonoja, vaikka huolestunut fiilis käynnistä jäikin. Sitä papakoe kommenttia en vieläkään ymmärrä. Pitäisikö varata aika heti? Vai soittaa lääkärille ja kysyä, mitä se tarkoitti? Vai ehdotaa lääkärille viestinnän peruskurssia asiakkaan kohtaamiseen?