Unisieppari auttaa nukkumaan
Tiedetään, että monilla luovilla aloilla menestyneet tähdet ovat kovan elämänkoulun käyneitä. Tämä pätee myös meihin tavallisempiin työuriin päätyneisiin tyyppeihin. Terapeuttini totesi kerran, että traumaattisesta lapsuudesta selviytyneet aikuiset ovat ylivertaisia työntekijöitä.
Joutuessaan lapsena selviytymään rankoista kokemuksista on kehitettävä itselleen erilaisia selviytymiskeinoja. Minulla tärkeimpiä psykologisia selviytymiskeinoja on ollut mielikuvitus. Loin itselleni kokonaisen mielikuvitusmaailman, johon teleporttaisin mieleni aina, kun elämä oli lapsen mielelle käsittämätöntä. Koska jouduin laajentamaan tajuntaani jo pienestä lähtien, olen tottunut käyttämään tätä ominaisuutta myös aikuiselämässä. Siitä on hyötyä silloin, kun pitää ajatella laajemmin, olla luova, keksiä asioiden välille yhteyksiä. Haitaksi tämä ominaisuus on silloin, jos sitä ei pääse käyttämään. Jos suorittaa työtä, joka perustuu siihen, että aina ennenkin ollaan tehty. Tai jos pitää suorittaa esimiehen näkemystä asiasta. Jos ei pysty vaikuttamaan, jos ei saa ideoida. Jos esimies ei näe ideaa vaan tarttuu punakynällä liiallisen adjektiivin käyttöön. Se lamautttaa. Tuntuu minusta kuolemalta.
Jos on joutunut selviytymään monesta, ei ole tottunut siihen, että olisi olemassa jotain sellaista, mistä ei voisi selviytyä. Sain yläasteella erikoispalkinnon siitä, että pystyin suoriutumaan niin monesta eri urheilulajista poikkeuksellisen hyvin. Vedin 20 leukaa ja juoksin Coopperin ennätysajassa. Itse ihmettelin lähinnä, miksi en olisi pystynyt niihin? Psyykkinen voima ylikehittyy, kun elää lapsuutensa äärilaidalla.
Lisäksi minulla on loputon kaipuu hyväksyntään ja vaikeuksia vetää rajoja. En osaa sanoa ei. Tavallinen suorittaminen ei riitä, pitää olla poikkeuksellisen hyvä. Jotkut etenevät tätä tahtia sydänkohtaukseen saakka. Toiset pelastaa työuupumus, masennus tai jonkinlainen herääminen siihen, että suorittaa työnsä liian hyvin. Hyväksynnän saavuttaminen ei ole missään linjassa todellisuuden kanssa. Sisällä on tunne siitä, että on paljon huonompi kuin kaikki muut, vaikka saisi hyvästä työstä kiitosta. Kokee olevansa huijari, joka ei oikeasti ole niin hyvä, kuin mitä kaikki luulevat. Pelkää paljastuvansa maailman huonoimmaksi työntekijäksi.
Huijarisyndrooman lisäksi kääntöpuolena on toisella olkapäällä istuva uuvahtaminen. Jaksamattomuus, pystymättömyys ja lamaantuneisuus. Jos sille antaa pikkusormen, ei pysty vastaamaan puhelimeen. Tulee huonommuuden kierre ja järkyttävä häpeä. Jos sille ei anna yhtään mitään, suorittaa koko työelämän oikean elämän kustannuksella. Elää työelämästä. Myös johtajuus on täysin poissuljettua kohdallani. En voisi mitenkään olla hyvä esimies näillä ominaisuuksilla. Tekisin itse liikaa, en osaisi delegoida, loisin ilmapiirin, että kaikkien muidenkin olisi hyvä ottaa koneet mukaan työpäivän päätteeksi. Tiimini olisi burnoutissa ehkä kuukauden jälkeen.
En myöskään voisi olla esimies, koska en kestäisi ristiriitoja. Koen ajoittain uuvuttavana herkkyyden ihmisten välisille energioille ja traumojenkieltämiskäyttäytymiselle. Työelämä on kummallinen ihmisten energiakeko, jossa aikuisten ihmisten egot törmäilevät. Yksi aikuinen lamaantuu, kun kuulee esimiehensä askeleet. Esimiehen, jonka kaikki valta on näennäistä. Toinen vastustaa kaikkia muutoksia. Kolmas ei kestä epäonnistumista. Neljäs on tehnyt keinotekoisen jaon työelämän ja muun elämän välille. Esittää pelkkää työminää päivittäin kahdeksan tuntia. Kukaan ei ole puhtaasti oma itsensä.
Porilaisen sarkasmin mukaan on onneksi olemassa pelkän hyvän työilmapiirin työpaikkoja, jossa kaikki ovat jättäneet traumansa ja henkiset vajaavaisuutensa kotiin ja tulleet töihin täysin tietoisena omasta energiastaan ja sen vaikutuksesta. Kohtaavat toisensa puhtaasta myötätunnosta ilman egojen kolistelua.
Loppuhuomiona vielä, että otsikolla ei ole mitään tekemistä tekstin kanssa. Kysyin 4-vuotiaalta tyttäreltäni, mikä olisi hyvä otsikko työelämää käsittelevälle kirjoitukselle. Ehkä hyvistä yöunista on parempi aloittaa seuraava (työ)päivä.
