Työskentelen hullulle naiselle
Tiedän, ettei työnantajista pitäisi puhua selän takana, varsinkaan moittivasti, mutta nyt on pakko kertoa, kuinka hullun naisen palveluksessa työskentelen.
Olen kuullut, että hullu nainen ei koskaan arkena nouse sängystä ennen puolisoaan. Ilmeisesti hullu nainen saa jotain sairaalloista nautintoa siitä, että hulluutensa takia voi halutessaan jäädä vielä hetkeksi sänkyyn, kun mies nousee reippaana aamutoimiin.
Hullu nainen nousee vasta, kun kuulee, että lapset ovat heränneet. Silloin hän kietoutuu kukkakuvioiseen, pehmeään aamutakkiinsa ja laahustaa olohuoneeseen lasten kanssa sohvalle makaamaan. Jos hullu nainen aivastaa, hän ottaa kenties tuloillaan olevasta flunssasta kiinni ja käy heittämässä sen ikkunasta ulos. Hullu nainen ei koskaan sairasta. Paitsi joskus aattoisin. Juhannuksena ja jouluna.
Kun hullun naisen puoliso avaa aterinlaatikon voimalla, nainen ymmärtää vihjeen, nousee sohvalta ja kaataa itselleen teetä tai nykyään useammin kahvia. (Hullu nainen lopetti kahvin juonnin muutama vuosi sitten, mutta koska hullun tarvitsee joskus vähän venyä, hän alkoi juoda kahvia hiljalleen kevään aikana ja nyt hän ei voi lopettaa sitä, vaikka se pahentaa hulluutta, lisää tärinää ja sydämentykytyksiä, yliviritystilasta puhumattakaan.)
Yhtäkkiä hullulle tulee järkyttävä kiire. Se juoksee ympäri asuntoa alastomana etsien jokaista vaatetta ja tavaraansa. Hullulla naisella on niin monta asiaa päässä, että tavaroiden sijainnit eivät sinne enää mahdu. Hullu nainen huutelee perheelleen, oletteko nähneet puhelintani? Meikkipussiani? Kannettavaani? Muistivihkoani?
Hullu nainen polkee aamuisin hulluna toimistolle, jota hän rakastaa hieman epäterveesti. Hän rakastaa sen keskeistä sijaintia, sen tuhat vuotta vanhoja lankkulattioita ja omaa paikkaansa. Hullun mielestä toimiston hänen kanssaan jakavat (toiset hullahtavat) ihmiset ovat maailman parhaita ja toimistossa on siksi ihaninta olla, koska siellä saa kiroilla huutaen, pitää jalkoja pöydällä, viljellä sarkasmia ja mennä sohvalle makaamaan silloin kuin siltä tuntuu.
Kun hullu nainen kytkee itse kyhäämällään, hämärällä viritysjärjestelmällä kannettavansa kiinni näyttöön ja näppäimistöön, hän rukoilee, että tänään atk-asiat toimisivat. Hän puhuu koneille ja joskus, kun kone alkaa imuroimaan, eli pitämään kovaa hurinaa, hullu nainen tuijottaa näyttöä paniikissa, sillä hullulla naisella ei ole varaa menettää yhtään tiedostoa, joista ei ole varmuutta onko niitä missään muualla. En ymmärrä, miksi hullu nainen ei hoida atk-asioitaan kuntoon.
Hullun naisen to do -lista on yleensä pitkä: kirjoita, haastattele, soita, kirjoita, selvitä, pitchaa, lue, kirjoita, kysy, ole yhteydessä, maksa, laskuta, kirjoita, korjaa, kirjoita.
Hullu nainen saa kyllä normaalien ihmisten tapaan iloa siitä, että saa asioita listalta hoidetuksi, mutta kun yliviivatut asiat vähenevät, hullulle naiselle iskee pakokauhu. Mistä lisää asioita listalle? Listalla on pakko olla yliviivaamattomia asioita tai hullu nainen ei maksa penniäkään palkkaa kenellekään seuraavassa kuussa.
Hullu nainen käy joskus keskellä päivää hoitamassa asioita, kampaajallakin se on kuulemma käynyt. Sen jälkeen hullu nainen rankaisee. Ei lounastaukoja seuraavaan viikkoon. Korkeintaan saa käydä hakemassa nopeasti kaupasta jotain, minkä voi syödä samalla kun tekee töitä.
Silloin harvoin, kun hullu nainen tuntee tehneensä tarpeeksi, kun hän on avannut kannettavansa monena iltana vielä uudelleen lasten mentyä nukkumaan, hän saattaa palkita itsensä lounaalla muiden hullahtavien kanssa. Yhdessä he nauravat, kuinka hävettävää on markkinoida itseään, kuinka vaikeaa on hinnoitella osaamistaan. Kuinka ihanaa on tehdä työtä mitä rakastaa, kuinka mahtavalta tuntuu vihdoin onnistua, sen jälkeen, kun on yrittänyt ja yrittänyt ja yrittänyt.
Hyvää Yrittäjän päivää!
Muokattu 22:17: Lisätty kuva, joka liittyy tekstiin sillä tavalla, että taustalla oleva huonekasvi on elänyt hämmästyttävän pitkään, vaikka aina välillä se on kuollut.