Vietin juuri seitsemän päivää Azoreilla Sao Miguelin saarella. Niille ketkä eivät tiedä, Azorit ovat Portugaliin kuuluva saariryhmä (yhteensä 9 saarta, joista Sao Miguel suurin) keskellä Atlanttia noin puolivälissä Lissabonia ja New Yorkia. Paikka oli sanoinkuvaamattoman kaunis. Pieni paratiisi, jonka harva tuntee. Mutta Susula korjaa asian ja seuraa lyhyt reissuraportti 🙂

The Global Sustainable Tourism Review (GSTR) nimesi Azorit yhdeksi vihreimmistä turistikohteista. Kyseinen palkinto antaa tunnustusta kohteille, jotka edistävät kestävää kehitystä ja tekevät jatkuvaa työtä sen eteen. Kun ajelimme Azoreiden suurimpaa saarta Sao Miguelia ristiin rastiin, oli helppo huomata, että saariyhteisö todella on vihreä (enkä puhu nyt vain luonnon väreistä). Ruoka on paikallista, erittäin luomua, siis slow foodia kaikin puolin. Laidunmaat koristaa teiden varsia ja vuorien rinteitä. Onnekkaan näköiset lehmät käyskentelevät vihreillä nurmipeitoilla eikä niitä kasvateta kiireesti hormoneilla saati ruokita teollisella ravinnolla. Kaikki on ah, niin puhdasta! Ja vaikka en juurikaan ole punaisen lihan ystävä tai sitä kotikeittiössä kovin usein käytä, voin sanoa, että Azoreilla maistoin elämäni parhaimman pihvin. Miksi se oli niin hyvä? Koska se tuli yhdestä niistä onnellisen näköisistä lehmistä, joilla ei ollut kiire kasvaa. Niin ja söinpä muuten saarella myös elämäni parhaimman kala-aterian, jonka meitä houstaava ystävä oli samana päivänä käynyt harppuuna(!)kalastamassa.

Ajattelin siellä tätä upeaa paikallista ruokaa syödessäni, että näin kai maapallo olikin tarkoitettu. Upea luonto, jota ei ole ylirasitettu ja kaikki paikalliset kunnioittavat ympäristöään ja siellä asuvia eläimiä. Ja mikä tärkeintä, ihmisiä myös! Ystävällisempiä portugalilaisia saa hakemalla hakea. Palvelu ja vastaanotto missä tahansa oli lämmintä ja aitoa. Ja muuten plussaa vielä paikallisten hyvästä englanninkielentaidosta. 

Vulkaaninen maaperä saa saarilla siis luonnon kukoistamaan vehreänä (mutta rantojen hiekat ovatkin sitten mustia..) Koska saaren tulivuori on edelleen aktiivinen, kohteesta löytyy myös lukuisia kuumia lähteitä. Me kävimme polskimassa koko perheen voimin paikassa nimeltä Poca da Dona Beija. Atooppinen, kuiva ihoni kiitteli tästä luonnonpuhtaasta kauneuskylvystä, joka on täynnä mineraalia, rautaa ja sinkkiä. Niin ja molemmat lapset rakastivat! Lähteiden lämpötilat vaihtelivat +28 +39 asteeseen mikä oli vauvankin kanssa oikein miellyttävää. Suosittelen! 

Surffista pitävänä tyttönä saaren plussiin kuuluu tietysti myös hiekkapohjaiset surffirannat, joista tutuksi tuli ranta nimeltä Praia do Populo. Huonoksi onneksemme swelli kuitenkin katosi olemattomiin tuolta lähirannaltamme lähes heti tultuamme ja pysyi poissa koko viikon, joten aallot jäi kokematta. Next time 😉 Ja urheilusta puheen ollen, saari on todellinen helmi aktiivisille ihmisille: pyöräily, vaellus, purjehdus ja vesiurheilu.. just name it. Azorit tarjoaa tätä kaikkea. Ja maisemat tietysti henkeäsalpaavat. 

Ja sitten se mieletön merielämä, joka tätä paratiisisaarta ympäröi.. Valaita, delfiinejä, kilpikonnia, mustekaloja… ja tietysti ne lukemattomat kala-lajit, joista minäkin sain lautaselleni muutamia (joiden nimiä en kyllä nyt kuolemaksenikaan muista). Kävin itse Futurismon järjestemällä valasristeilyllä. Delfiinejä kyllä pomppi laivan kyljessä lakkaamatta, mutta valaasta bongasin harmikseni vain suihkun ja se hieno pyrstöpläjäys jäi kokematta. 

Seitsemän päivää hujahti nopeasti ja tuntuu, että sata asiaa jäi tekemättä ja kokematta. Pakko vielä joskus palata takaisin..