Laitetaanpa laastari!
Ostin viime kesänä ensimmäiset Toms kenkäni. Sen lisäksi että ne ovat kivannäköiset ja jalassa kuin sukat, muistan ostotapahtuman jälkeen kokeneeni myös suurta mielihyvää. Se johtui siitä, että ostettuani kengät, tiesin jonkun kengättömän katulapsen Boliviassa (tai jossain muussa köyhässä maassa) saavan itselleen upouuden parin näitä samaisia Toms’eja. Koin olevani hyväntekijä.
Tämä one-for-one malli kuuluu olennaisena osana Toms liiketoimintamalliin. En aikaisemmin liittänyt siihen mitään negatiivista ja suorastaan ihailin tätä innovatiivista bisnestä (sehän tarjoaa kuluttajalle mahdollisuuden toimia hyväntekijänä ja samalla shoppailla hyvää mieltä!). Katsoin kuitenkin muutama päivä sitten dokumentin (Mainitsemani Out of Fashion dokkarin katsominen menikin mönkään.. lapsiperhejuttuja – you know..) nimeltä Poverty Inc. , jota suosittelen lämpimästi muillekin. Pätkän nähtyäni ryhdyin miettimään Toms’eja ja meitä kuluttajia ihan toiselta kantilta. Olen muuten dokkarifriikki ja yleensä en niele mitään populaarischeissea purematta. Mutta tämä dokkari iski.
Tomsin liiketoiminnan perimmäinen tarkoitushan on hyvä. Yritys tienaa, mutta samalla se tekee hyväntekeväisyyttä. Tomsin tapauksessa hyväntekeväisyys toteutuu kenkälahjoituksina. Vaan pari probleemaa : 1) Lahjoituskohdemaan kenkäbisneksen romuttuminen ja pienyrittäjien konkurssit. Kuka enää haluaa ostaa kenkiä kun Toms rekka saapuu kylään aika ajoin jakaen suuria kenkälasteja ilmaiseksi? 2) Ilmaisen tavaran (oli ne kenkiä tai vaatteita tms.) jatkuva tarjoaminen ylläpitää riippuvuussuhdetta avunsaajien ja lahjoittajien välillä, mikä ei pitkällä tähtäimellä ratkaise köyhyyttä. Se on väliaikainen laastari. Nyt ei siis puhuta kriisiavusta, vaan köyhiin maihin ”jumiutuneesta” hyväntekeväisyydestä. ”Don’t give the fish but teach how to fish.. ” jne… Uutta, proaktiivisempaa hyväntekijä-yritystä onkin kritiikin myötä jo syntynyt. Nämä firmat antavat osan voitostaan rahoittaakseen kehitysmaiden yrittäjyyttä ja tarjoavat mm. mikrolainoja. Nerokasta! Tsekatkaa esim. australialainen aivan ihania vaatteita ja asusteita myyvä All the Wild Roses.
No, samaan aikaan kun nämä Tomsin kaltaiset one-for-one bisnekset levittävät laastareitaan ympäri maailmaa, heräsin ajattelemaan myös meitä länsimaisia kuluttajia täällä hyväosaisten puolella. Ratkaisut hoitaa kestämätöntä kulutusta on usein juuri kestäviin materiaaleihin keskittymistä, vaatteiden uusiokäyttöä tai eettisen ja ekologisen vaatebisneksen edistämistä ja mainostusta. Silti niin kauan kun ostamme vaatteita saadaksemme itsellemme hyvän olon huonon päivän jälkeen, ei ongelmaa ratkaise uudet Tomsit tai eettisesti tuotettu ekoneule.
Tuntuu siltä, että vinoutunutta kulutustamme hoidetaan kuten köyhyyttä, väliaikaisella laastarilla. Niin kauan kun kulutusvolyymit / kulutustottumukset ovat nykyisenkaltaisia, ei ekomuotikaan pelasta. Tietysti ekomuodin puolestapuhujana kannatan kestävän kehityksen mukaista vaatetuotantoa enkä epäile sen positiivista vaikutusta planeettaamme tai ihmisiin. Silti välillä kuitenkin olisi virkistävää suunnata keskustelua myös niihin perimmäisiin syihin miksi oikeastaan tänä päivänä shoppailemme niin maanisesti?
Mitä syitä te näette? Sana on vapaa :)