Iloa ja surua yhdessä päivässä
Sunnuntaina iso pieni poikani juhli kolmivuotis-synttäreitään. Kutsulistalla oli 64 ihmistä. Eli ”aika” isot pirskeet sanoisin. Suurin osa vieraista oli siis sukulaisia. Setää ja tätiä siis vilisi anopin puutarhassa.. Kutsuvieraita oli muuten enemmän kuin serkkuni häissä viime vuonna. Se on myös enemmän vieraita kuin itse kutsuin omiin häihini (mies kutsui sitten ne loput 90.. ). Vuosien varrella olen kuitenkin jo tottunut tähän suureen ja äänekkääseen sukuun, joka osaa olla tasapuolisesti ihana ja toisaalta välillä aika väsyttävä.. 😉 Mutta juhlat olivat ihanat ja sankari nautti ja porskutti menemään iltakymmeneen saakka viihdyttäen viimeisiäkin vieraita. Eli nappiin meni!
Viikonloppuna Portugalissa tapahtui kuitenkin muutakin kuin poikani mahtavat syntymäpäiväjuhlat. Mutta ei kaunista kuten vietetyt juhlat. Kaikkea muuta. Noin tunnin ajomatkan päässä appivanhempieni luota riehui metsäpalo joka tappoi saman verran ihmisiä kuin poikani syntymäpäiväjuhliin oli kutsuttu vieraita. Se on enemmän uhreja kuin yksikään metsäpalo Portugalin historian aikana on tappanut.
Sunnuntai-aamuna heräsin innoissani järjestelemään tulevia juhlia. Löysin kuitenkin appivanhempani siivoamasta tuhkan sotkemaa puutarhaa. Ilmassa haisi savu ja auringon edessä oli sankka sumupilvi. Avasin television jossa kerrottiin kuntamme pohjoispuolella riehuneesta tulipalosta. Muistelin siinä istuneeni edellisiltana kuistilla ja ihastelleeni lähestyvää myrskyä ja trooppisen tuntuista iltaa. Muistan myös ajatelleeni, että ilmassa oli jotain outoa. Ja oli. Myrsky ei tuonutkaan sadetta vaan pelkkiä kuivia salamoita sekä syklonin. Salamat tuikkasivat suuren metsäalueen tuleen ja sykloni levitti sen laajalle. Todellinen helvetti oli irti. Kylä nimeltä Pedrogao Grande paloi karrelle. Ja sieltä autoilla paenneet ihmiset paloivat autoihinsa.. Näky uutisissa oli lohduton. Mutta mitä syntymäpäiviään juhlivan pienen pojan äiti tekee? Sulkee television ja myötäilee vieressä seisovaa poikaansa, jonka mielestä televisiossa näkyvät paloautot olivat hälytystilassa koska uima-allas oli aamulla puhjennut. Se todella oli poikani sen hetkinen tragedia ja siinä oli sillä hetkellä hyvä elää. Lasten maailma on kyllä parempi.
Huonoa sattumaa kuitenkin oli kakun teema, joka sattui olemaan no kröhöm,…paloauto. Ryhdikkäästi kuitenkin kannoin juhlapöytään upean paloautokakun ja suljin sattuneen tragedian pois mielestä. Ja kyllä, myös mustan, mustan huumorin. Mikä pienen poikani maailmassa on muka parempaa kuin paloautokakku <3
Kulunut sunnuntai symboloi itselleni kahta asiaa: 1) Elämässä hyvyys ja pahuus taistelevat aina. Keskittymällä ensimmäiseksi mainittuun, pieniä valonsäteitä aina löytyy pimeistäkin ajoista kun vain osaa katsoa oikein.
2) Maailmaa on hyvä välillä tarkastella lapsen silmistä. Ihmeellisiä asioita on kaikkialla ja murheisiin ei jäädä ikinä pitkäksi aikaa kiinni. Elämä jatkuu. Äitinä olen kiitollinen, että saan tähän elämänkatsomuksen oppituntiin mahdollisuuden lähes päivittäin. Jos ei ole omia lapsia, kannattaa lainata yksi edes hetkeksi.. :) Se on terapeuttista.
Kaunista juhannusviikkoa koti-Suomeen <3
p.s Lähettäkää niitä sadepilviä tänne rutikuivaan ja polttavan kuumaan Portugaliin. Obrigada!