Made to break?

Kävin juuri hakemassa suutarilta rikkimenneen Lumi-laukkuni. Sen sisätaskusta oli purkautunut ommel ja ompelutaidottomana (.. no joo ja omeplukoneettomana) ulkoistin korjaustyön asiansa osaavalle. Tuon lyhyen ompeleen korjauksesta suutari veloitti 25€. Kenties jolle kulle pikkuraha, mutta itse vähän ihmettelin minimaalisen työn hintavuutta.

Silti koska kyseessä on yksi lempi(nahka)laukuistani ja toivon sen palvelevan minua vielä ainakin vuosikymmenen, haluan sijoittaa siihen. Ja koska laukulla on alunperinkin ollut ihan mukava hinta, en missään nimessä ollut siitä valmis luopumaan saatika ostamaan tilalle uutta. Tämä ajatus herätti miettimään ”halpalaukkujen” elinkaarta ja niiden epäekologisuutta. Monesti kuulee sanottavan, että ”olisi halvempaa ostaa tilalle uusi kuin korjata vanha”. Tokihan parikymppiä maksanut ”nahka”laukku ei houkuta korjausreissulle kun/jos laukku hajoaa. Edullisesti ostettu laukku ei myöskään tavallisesti herätä ”huolenpitotarvetta”.. Eihän se mitään maksanutkaan. Ja tämä lienee laukun myyjän kannalta suotuisaa ; asiakas palaa ostamaan uutta! Tästä hajoamaan suunnittelusta on muuten kirjoitettu paljon ja ainakin yksi aiheeseen liittyvä kulttiteos on Giles Sladen (2006) Made to Break. Vilkaiskaa jos aihe kiinnostaa!    

Eli vanha kulunut sanonta ”köyhän ei kannata ostaa halpaa” pätee juurikin kestävään kulutukseen. Tottahan on ettei kaikilla ole varaa ”sijoittaa” satasia yhteen laukkuun, mutta edullisemmastakin laukusta voi pitää hyvää huolta ja korjata se tarpeen tullen. Vaikka uuden saisikin halvemmalla. Kannattaa kokeilla 😉 

Mikä on teidän kipuraja laukun korjaukselle?