Raskaana rekrytty

Oletko hakenut uutta työpaikkaa, vaikka odotatte perheenlisäystä? Onko tuleva perheenlisäys vaikuttanut rekryprosessin kulkuun jollain lailla? Kerroitko prosessin aikana tai paikan saatuasi tilanteestasi avoimesti, vai odotitko ilmoitusvelvollisuuden täyttymistä, eli kun vanhempainvapaan alkuun olisi lainmukaiset kaksi kuukautta?

Olen nelikymppinen, pian kahden pienen lapsen äiti, jonka työtahti oli viimeisten yli 10 vuoden ajan ollut ihan tolkuton. Olin jo pitkään voinut huonosti silloisessa työssäni ja osallistunut joihinkin rekryprosesseihin, päästen muutamassa kalkkiviivoille asti. Erään kohdalla uskoinkin jo mahdollisuuksiini, kunnes valituksi tuli henkilö, jonka rekrytointia hoitanut henkilö totesi olevan heille riskittömämpi valinta. Vaikka tällä ei toivottavasti tarkoitettu sukupuoltani ja elämäntilannettani, tuntui se silti osuvalta ja kertoi, ettei työyhteisö todennäköisesti olisi siksikään ollut se mitä etsin. Itsetutkiskelun myötä tajusinkin, että petyin ennen kaikkea siksi, että epäonnistuin kyseisessä rekryssä, enkä päässytkään irtisanoutumaan, enkä niinkään siksi, etten saanut juuri sitä työpaikkaa.

Sitten erään avoimen tehtävän kohdalla ajattelin, että no tässä, tämä on nyt viimeinen, jota haen. Olin nimittäin hetkeä aiemmin tehnyt positiivisen raskaustestin melkein kahden vuoden yrittämisen ja lapsettomuushoitojen jälkeen. Päätökseeni hakea juuri tuota paikkaa vaikutti puhtaasti kiinnostus tehtävää ja yritystä kohtaan: sen potentiaali tarjota minulle motivoivia haasteita pidemmäksi aikaa ja vielä ympäristössä, jossa todennäköisesti voisin hyvin. Liian pitkään perheeni ja etenkin esikoiseni oli jo kärsinyt silloisen työni kuormittavuudesta, joten laitoin hakemukseni eteenpäin.

Rekrytointiprosessi oli sujuva, nopea ja ruokki innostustani hakemaani tehtävää kohtaan. Vain muutamassa viikossa, mutta usean kierroksen jälkeen, tulin valituksi. Olin onneni kukkuloilla ja käytyäni sattumalta juuri ensimmäisessä virallisessa ultrassa, tunsin palasten loksahtavan kohdalleen. Mutta yhtäkkiä tunsinkin aivan jäätävää syyllisyyttä ja lähes häpeää. Mitähän kaikki sanovat? Miten uusi työnantaja reagoi? Todennäköisesti, jos olisin ollut tuleva isä, minua taputeltaisiin olalle. Ruuhkavuodet, vauva tulossa ja uutta duunia putkeen, huh, on se äijä. Mutta koska en ollut, itse en ainakaan kyennyt taputtelemaan itseäni kuin korkeintaan henkisellä moukarilla naamaan. Mitä mieltä, mikä olisi ollut oikea tapa toimia?

  1. En olisi hakenut uutta työtä lainkaan tai olisin jättäytynyt rekrytointiprosessista ulos raskauduttuani. Koska se olisi reilua uutta työnantajaa kohtaan, eikö? Etteivät raskauteni ja vanhempainvapaani lankeaisi heti heidän kontolleen. Samalla hyväksyisin sen tosiasian, että viettäisin loppuraskauden hyvinvointini kannalta erittäin epäsuotuisissa olosuhteissa.
  2. Olisin kertonut raskautumisestani rekrytointiprosessin aikana. Koska sekin olisi reilua uutta työnantajaa kohtaan, eikö? Ottaisin siis riskin, että päätökseen palkkaamisestani vaikuttaisi tieto raskaudestani ja asettanut mahdollisen tulevan työnantajani samalla tukalaan asemaan. Syrjintään liittyvät kysymykset olisivat olleet jo tässä vaiheessa läsnä.
  3. Olisin kertonut raskaudesta tullessani valituksi, ennen työn vastaanottamista. Koska viimeistään tässä vaiheessa olisi syytä olla reilu uutta työnantajaa kohtaan, eikö? Mutta miten tämä vaikuttaisi mihinkään? Lain mukaan, jos työtarjous tässä vaiheessa peruutettaisiin, kyse olisi vakavasta ja kiistattomasta syrjinnästä. Ottaisin tietysti sen riskin, että näin kävisi.
  4. Olisin kertonut mahdollisimman pian työn vastaanotettuani. Koska se olisi kohtuullista työnantajaa kohtaan, jotta he voivat valmistautua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa sijaisen rekrytointiin ja töiden suunnitteluun. Olisin ottanut tässäkin sen riskin, että työsuhteeni päätettäisiin alkuunsa koeajan suojin. Laki olisi puolellani, sillä terveydentilaan tai raskauteen viittaava työsuhteen purku edes koeajalla edellyttäisi tuntuvaa näyttöä siitä, että työsuhteen purkamisen taustalla on jokin ”oikea syy”.
  5. Olisin kertonut, kun laki sitä edellyttää, eli kaksi kuukautta ennen suunniteltua vanhempainvapaalle jäämistä ennen. Koska laki ei velvoita kertomaan yhtään aikaisemmin, oli kyseessä uusi, tai pidempään jatkunut työsuhde. Ja koska elämä on epävarmaa.

Itse rekrytointiprosessin aikana en juurikaan potenut syyllisyyttä, vaan ajattelin asiaa puhtaasti omista lähtokohdistani. Ajattelin vilpittömästi, että minulla on oikeus hakea ja vaikka sitten vastaanottaa paikka. Ympäristön suhtautuminen vaihteli kannustavasta kauhistuneeseen, mutta pysyi pääasiassa positiivisena muutamaa hieman kyseenalaistavaa kommenttia lukuunottamatta. Kun sain paikan, aloin itse kuitenkin tuntea tehneeni jotain todella väärää. Olin tottakai innoissani, ylpeä itsestäni ja niin onnellinen perheemme puolesta, mutta samaan aikaan tilanne ahdisti älyttömästi.

Seuraavana päivänä soitin sekä silloisen, että tulevan liiton asiantuntijat läpi ja olin yhteydessä valtakunnallisen Työsuojelun päivystykseen. Sain kaikkialta todella kannustavan vastaanoton ja minulle vakuuteltiin, että juridisesti olisin turvassa, eikä minua voitaisi jättää enää palkkaamatta, jos kertoisin uutiset nyt – mutta minulle myös painotettiin, että minun ei tarvitse kertoa vielä. Sparrailin asiaa myös läheisteni kanssa ja yksi saamani kommentti lopulta ratkaisi, kuinka päätin jatkon suhteen toimia. Eräs ystäväni nimittäin pointtasi, että jos kertoisin heti, uuden työnantajani olisi mahdollista käynnistää rekryprosessi sijaiseni osalta mahdollisimman pian ja jopa yrittää rekrytä hänet kanssani samaan hakuun osallistuneiden joukosta. Myös toisen ystäväni muistutus siitä, että mikäli ja kun me haluamme tasa-arvoisemman ilmapiirin toteutuvan myös tässä työelämän vaiheessa, meidän tulee välittömästi lopettaa itsemme syyllistäminen ja sen ajattelutavan ylläpitäminen, että raskaus olisi este tai haitta palkkaamisellemme. Niinpä olin kirjallisesti yhteydessä tulevaan esimieheeni ja kerroin irtisanoutuneeni silloisesta työstäni ja olevani siten 100 % sitoutunut uusiin tehtäviini, ja samalla ”tiputin pommin”. Valitsin siis vaihtoehdon neljä.

Se, mitä tietämättäni ilmoitukseni myötä on puhuttu, voi toki olla dramaattisempaakin, mutta minun suuntaani vastaanotto oli ja on ollut ainoastaan lämmin ja inhimillinen. Uusi työnantajani on suhtautunut raskauteeni niin hyvin, että olen liikuttunut sen äärellä toistuvasti. Että tällaisessa organisaatiossa saan nyt olla töissä! Aloitettuani, olen saanut osallistua ja vaikuttaa jo vaikka mihin, ja tuleva vanhempainvapaani nähdään lopulta hyvin lyhyenä poissaolona kokonaiskuvan kannalta. Perhettä ja ihmisten hyvinvointia pidetään niin tärkeinä, että jopa minulle uutena ja kirjaimellisesti maha pystyssä tehtäväni aloittaneena on sanottu, että tärkeintä on, että voin hyvin ja raskaus sujuu ongelmitta. Olen kiitollinen, että kohdallani kävi näin. Mutta samaan aikaan kuulen jatkuvasti hyvin päinvastaisistakin kokemuksista. Härskeimmillään raskaana olevalle työntekijälle on saatettu irtisanomisen yhteydessä jopa sanoa, että hänestä on liikaa vaivaa ja kustannuksia raskauden edetessä. Tämä kertoo hämmentävää tarinaa paitsi siitä, ettei näillä työnantajilla ole tippaakaan inhimillisyytä kohtaamisissaan henkilöstönsä kanssa. Mutta myös siitä, etteivät he tunne Suomen lakia. Mikään yksittäinen työehtosopimus tai sen puute eivät lain silmissä oikeuta irtisanomista tai työsuhteen purkua koeajalla terveyteen tai raskauteen, tai ylipäätään syrjintään perustuvista syistä. 

-mymme

Ps. Huomasitko, että alun kysymyksenasettelu voisi koskea molempia vanhempia, mutta vastaajan ollessa synnyttävä osapuoli, keskustelun sävy ja linjat ovat esimerkiksi isään verrattuna ihan erilaiset?

tyo-ja-raha tyo tasa-arvo ajattelin-tanaan
Kommentit (1)
  1. katjuska1234.
    15.6.2022, 11:19

    4

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *