Parsakaalisosekeitto yrttisydämellä

parsasosekeitto.jpg

parsasosekeitto4.jpg

Toukokuussa kevennän aina ruokavaliotani hieman vapun jälkeisen ylensyömisen jälkeen. Muutenkin, kun ulkona paistaa aurinko ja ilman lämpenee, ei mieleni tee syödä mitään tuhtia. Olen pitänyt kasvissosekeitoista lapsuudesta alkaen. Ensimmäinen voimakkaampi muisto tajunnanräjäyttävän hyvästä (porkkana)sosekeitosta on pikkuserkkuni luota jostain 90-luvun alkupuolelta. Hänen perheessään laitettiin aina hurjan maukasta ruokaa, joista monesta haaveilen vielä tänäkin päivänä.

parsasosekeitto8.jpg

Teen hyvin harvoin kasvissosekeittoa täysin samoilla aineksilla ja mausteilla, vaikka muutamia suosikkiyhdistelmiä tietenkin löytyy. Viime aikoina olen innostunut erilaisten yrtti- ja makuöljyjen lisäämisestä keittoon tarjoiluvaiheessa. Helpottaa kun ei tarvitse kerralla arvioida koko perheelle sopivaa mausteisuuden tasoa vaan makua voi lisätä omien mieltymystensä mukaan.

parsasosekeitto7.jpg

 

Yrttipesto | mausteseos

  • 1 ruukku tuoretta kirveliä
  • 1 ruukku basilikaa
  • 1 ruukku ruohosipulia
  • 1 ruukku lehtipersiljaa
  • 3 rkl rypsiöljyä
  • 1 rkl kuorittuja manteleita
  • 1 tl karkeaa merisuolaa
  • 2 tl sitruunamehua

     

Paahda manteleita kuivalla muutama minuutti. Varo ruskistamasta. Laita kaikki ainekset korkeareunaiseen kulhoon ja aja sileäksi massaksi sauvasekoittimella.

parsasosekeitto1.jpg

 

Parsakaalisosekeitto | 4 annosta

  • 1 kg parsakaalia
  • 2 sipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 10 dl kasvislientä
  • 2 dl kermaa
  • 1 rkl voita
  • mustapippuria
  • suolaa

     

Pilko sipulit ja valkosipulit. Kuullota voissa kattilan pohjalla muutaman minuutin ajan. Lisää kasvisliemi ja pilkotut parsakaalin palaset. Kypsennä kannen alla keittäen. Kun parsakaali on pehmeää, ota keittopohja sivuun ja anna jäähtyä. Soseuta sauvasekoittimella. 

parsasosekeitto3.jpgLaita soseutettu keitto takaisin liedelle. Lisää joukkoon kerma ja kiehauta. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Tarjoile lämpimänä yrttipeston kera.

parsasosekeitto5.jpg

parsasosekeitto2.jpg

 

koti ruoka-ja-juoma

B-Smokery – Teurastamon timantti

Ravintola-arvio

b-somkery.jpg

b-somkery11.jpg

Takoituksenani on ollut jo pitkään kuvata ja kirjoittaa teille suositus yhdestä lempiravintolastani; Teurastamon Tukkutorilla sijaitsevasta B-Smokerystä. Käyn siellä ainakin kerran kuussa, mutta vasta viimeisimmällä käyntikerrallani muistin kaivaa kameran esiin. Olen yleensä niin hurmioitunut paikan miljööstä, ruokaseurasta sekä annoksista, että kuvien ottaminen on tullut mieleeni vasta laskua tilatessa. Nyt kuitenkin, vihdoinkin, onnistuin.

b-somkery9.jpg

B-Smokery sijaitsee Teruastamon tukkutorilla ja on aidon jenkkityylisen BBQ-ruoan ykköspaikka Suomessa. Ravintolan alkuperäinen idea on kuulemani mukaan syntynyt siitä, kun perustajat pitivät Ravintolapäivänä pop up -ravintolaa, jonka hitaasti kypsennetyistä lihoista tuli hitti. Sen jälkeen herrat kiersivät vielä maailmalla maistelemassa ja opiskelemassa täydellisten smokery-lihojen valmistusta – ja tietysti vihdoin avasivat mestarillisen ravintolansa. Ravintolan savustin on niin iso, ettei sellaisia ollut saatavilla Suomesta, joten ravintoloitsijat joutuivat tilaamaan sen Tennesseestä.

b-somkery1.jpg

Olen maistanut kaikkia B-Smokeryn lihoja ja ne ovat valehtelematta toinen toistaan parempia. Mahdotonta laittaa mihinkään järjestykseen. Viime aikoina olemme tilanneet aina yhden all-in -menun sekä yhden erillisannoksen. Ruokaa tällä tilauksella tulee niin paljon, ettemme ole koskaan saanut syötyä annoksia loppuun asti edes lihojen osalta.

Seuraavissa kuvissa hopeisella tarjottimella löytyy all-in -annos, jossa on pulled porkia, possun ribsejä ja brisketiä eli savustettua naudanrintaa. Lisäkkeinä yksi annos jokaista päivän vaihtoehtoa. Erillislautasilla on vielä Tahko Pihkala brisket sandwitch sekä ribsit

b-somkery6.jpg

b-somkery5.jpg

b-somkery2.jpg

 

Näihin kiinnitän aina huomiota | +

  • runsaat annokset
  • tasainen laatu
  • rento ja viihtyisä ilmapiiri
     

B-Smokeryssa on hinta-laatusuhde kohdillaan Annokset ovat runsaita, maukkaita ja aina tasalaatuisia. Annokset lisäkkeissä on viikoittain vaihtelua ja lihoissakin jonkun verran, mikä lämmittää kaltaiseni kanta-asiakkaan sydäntä ja saa palaamaan aina uudestaan, ja uudestaan. Tilat ovat korkeat ja viihtyistä. Ravintolassa tunnelma on rento ja kiireeton. Tänne voi helposti tulla lasten kanssa päivällä lounaalle tai illallistamaan vähän fiinimmässäkin seurassa. Paikka, jossa jokaisen tulisi käydä ainakin kerran.

b-somkery4.jpg

b-somkery7.jpg

Jälkiruokia listalla on aina vain yksi. Tällä kertaa se oli pinnalta tummaksi paistettua sitruuna-mantelikakkua. Mmm, täydellistä.

 

Tämäkin jää mieleen | –

  • Miksei aina ole polentaa?
     

Vaikka ravintolan kaikki lisäkkeet ovat aina herkullisia, jään aina niillä kerroilla harmittelemaan polentan perään, kun sitä ei ole saatavilla. B-Smokeryn polenta on niin hyvää, että sen kuuluisi nousta vakioannoslistalle heti ribsien viereen.

b-somkery8.jpg

b-somkery3.jpg

P.s. Huomenna B-Smokeryssa on kaksi vappubrunssikattausta. Ensimmäinen klo 13 ja toinen klo 15.30. Pöytävaraukset ovat mahdollisia sähköpostitse sekä soittamalla.

kulttuuri suosittelen suosittelen ruoka-ja-juoma