Kotitekoinen pähkinäleipä

pähkinäleipä3.jpg

pähkinäleipä1.jpg

Ostimme eilen Prisman kodinkonealesta Kenwoodin yleiskoneen, jossa tuli mukana myös uusi blenderi ja lihamylly. Vanha tehosekoittimeni on alkanut vuotamaan saumoista, mutten ole vielä tohtinut hankkia Vitamixeriä, vaikka olen haavellut sellaisesta jo pitkään. Uskon, että tällä Kenwoodin kylkiäisellä pärjäilen ihan hyvin ainakin vuoden loppuun asti, vaikkei se tietenkään ole mitään Vitamixiin verrattuna (vinkkinä joulupukille!). 

Uutta laitettahan oli testattava välittömästi ja päädyin leipomaan meille pähkinäleipää yöpalaksi. Kello oli viittä vaille puolen yön, kun sain leivän ulos uunista. Nämä kuvat ovat tältä aamulta, kun ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen jätin joka-aamuisen tuorepuuroni välistä, koska leipä.

pähkinäleipä.jpgTämä leipä ei ole sitten kevyt eikä terveellinen, mutta sitäkin herkullisempi. Eikä kaipaa päälleen muuta kuin sipauksen Oivariinia.

 

Pähkinäleipä | vuoassa | valmistusaika kaksi tuntia

  • 5–6 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • ½ dl täysmaitoa
  • 1½ rkl hunajaa tai vaaleaa siirappia
  • 2 tl hienoa merisuolaa
  • 8 g kuivahiivaa
  • 50 g sulatettua voita
  • 2 dl kevyesti murskattuja hassel-, pekaani- ja saksanpähkinitä
     

 

pähkinäleipä2.jpg

Lämmitä maito 42 °C ja liuota joukkoon hiiva, suola sekä hunaja. Lisää maitoon myös kaurahiutaleet ja anna turvota nelisen minuuttia. Lisää sitten ¾ vehnäjauhoista, pähkinärouhe sekä sulatettu voi. Aloita taikinan vaivaaminen yleiskoneen taikinakoukuilla. Lisää loput jauhoista pieninä erinä. Jatka sekoittamista, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista ja muodostaa pallon taikinakoukkujen ympärille. Irroita koukut mahdollisimman siististi taikinasta ja vaivaa taikinaa vielä pöydällä käsin parin minuutin ajan. Muotoile taikinasta pallo ja anna nousta liinan alla 30 minuuttia.

Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois ja leivo siitä suikulanmuotoinen leipä. Käännä suikulan päät taikinan alle ja aseta taikina leipävuokaan nousemaan. Anna leivän kohota 20 minuuttia. Paista 200 °C uunissa noin 40 minuuttia. Leipä on valmis, kun pintaa koputtaessa kuuluu kumahtava ääni.

kenwood.jpg

pähkinäleipä4.jpg

Otan muuten hyviä leipäreseptejä vastaan nyt, kun vihdoin pääsin käsillä vaivaamisesta eroon. Plussaa on, jos niiden valmistuksessa käytetään juureksia ja/tai erilaisia pähkinöitä sekä siemeniä. Parhaat pääsevät tänne palstan puolelle esittelyyn krediittien kera. Viestiä voi laittaa kommenttiboksiin tai suoraan

suustasuuhun @ gmail.com.

 

koti ruoka-ja-juoma

Raakaruokaa Riiassa

Ravintola-arvio, Raw Garden, Riika

raw14.jpg

raw16.jpg

Kävimme muutama viikonloppu sitten kääntymässä Latviassa. Olin etukäteen valinnut pari ravintolaa, joissa suunnittelimme käyvämme. Koska perinteinen latvialainen keittiö on ravinnoltaan aika raskasta ja lihapainotteista, valitsimme yhdeksi päivälliseksi paikallisen raakaruokaravintolan, Raw GardeninPaikkaa oli kehuttu muutamissa blogeissa ja se on saanut TripAdvisorissakin erinomaiset arviot. En ole aikaisemmin syönyt virallisessa raakaruokaravintolassa, vaikka konsepti on herättänyt mielenkiintoa jo pitkään  rakastuinhan aikoinaan raakakakkuihinkin välittömästi ensipuraisulla.

Odotukset olivat siis korkealla.

raw21.jpg

raw3.jpg

raw2.jpg

Alkuun tilasimme pieniä ja rapsakoita siemenleipäsiä, joiden päällä oli aurinkokuivatusta tomaatista ja kurkusta tehtyjä tahnoja. Leivät olivat hyviä ja tarjolle asettelu kaunista, vaikka se ei välttämättä näistä kuvista välity. Ravintolan valaistus oli karmea; ravintola sijaitsee lähes kokonaan maanalla ja söimme takasalissa, jossa ei ollut lainkaan ikkunoita eikä matalalla roikkuvat spottivalotkaan helpottaneet kuvaamista.

Pääruokalistalta otimme testiin kaksi kylmää ja kaksi lämmintä annosta.

raw8.jpg

raw11.jpg

raw7.jpg

Kylmää kurkku-kaalikeittoa, kesäkurpitsaspagettia basilikapestolla, lämmintä ja kermaista kookos-sienikeitto sekä meksikolaisia papuburritoja.

Ajatuksen ja visuaalisuuden tasolla mitä herkullisimpia, mutta todellisuudessa valtavan suuri pettymys. Ensimmäisen annoksen kohdalla vitsailin Antille, että ”nyt on taitanut kokki unohtaa kaikki mausteet ja etenkin suolan” – neljännen annoksen kohdalla tämä ei enää naurattanut kumpaakaan.

raw6.jpg

raw20.jpg

raw18.jpg

Ainoa positiivinen yllätys pääruokalistalta oli lämmin ja poikkeuksellisen maukas kookos-sienikeitto.

 

Näihin kiinnitin huomiota | –

  • ruokien yleinen mauttomuus
  • vähän kulahtanut ja räikeä ysärisisustus
  • hyvin introvertin oloinen henkilökunta
     

Ruokien mauttomuus teki ravintolakokemuksesta kokonaisuudessaan surkean. Annokset tuntuivat enemmänkin vastaavan elävän ravinnon ruokavaliota, jonka selkein ero raakaravintoon on ymmärtääkseni se, ettei siinä käytetä lainkaan öljyjä, etikkaa tai suolaa. Ravintolan katsekontaktia ja keskustelua välttelevä henkilökunta taisikin koitua onneksemme – eipä tarvinnut miettiä miten ystävällisesti selittelisi lähes koskemattomina palautuvia annoksia.

raw19.jpg

raw5.jpg

raw17.jpg

 

Tämäkin jäi mieleen | +

  • hintataso
  • laaja ja monipuolinen ekomyymälä
  • hyvät kakut
     

Kaikesta huolimatta voin edelleen suositella ravintolan raakakakkuja kaikille Riian matkailijoille. Ravintolan etuosassa sijaitseva ekomyymälä oli niin ikään vaikuttava monipuolisine valikoimineen. En kuitenkaan jaksanut pettymykseksi osoittautuneen ruokailukokemuksen jälkeen jäädä sitä sen enempää tutkiskelemaan. Sanotaanko vaikka, että oma siemenleipä-itusalaattikiintiöni on täyttynyt ainakin hetkeksi.

raw15.jpg

raw12.jpg

 

koti ruoka-ja-juoma matkat