Talon pasta

Kermainen tomaattipekonipinaattipenne

tompekpinpen5.jpg

tompekpinpen.jpg

Olemme lähdössä viikonloppuna Kelorukan mökille rentoutumaan viikoksi. Sen jälkeen suuntaamme vielä pääsiäiseksi talvikäyttöönkin soveltuvalle kesämökillemme Itä-Suomeen. Meitä on lähdössä kymmenen hengen porukka, joten ruokailukuvioiden miettimisessä on aina vähän työtä. Käytännössä ainakin yhden henkilön täytyy täyspäiväisesti pyörittää keittiörumbaa, jotta homma ei leviäisi ihan täysin käsiin. Itseäni tämä rooli ei haittaa lainkaan, sillä Rukan mäet on hyvin nopeasti laskettu läpi (en viihdy half-pipeissä kuin korkeintaan katsojan tai kuvaajan roolissa) ja, kaikkien yllätykseksi, satun viihtymään keittiössä aika paljon.

tonpekpinpen7.jpg

Keittiövuoro kiertää kyllä jonkun verran perheestä toiseen ja yleensä kaikki toteuttavat ainakin yhden päivällisen. Tänä vuonna jostain syystä vaiheilen muutaman ruokalajin välillä – yleensä olen tiennyt jo marraskuussa, mitä tulen valmistamaan. No, tämä tomaatti–pekoni–pinaattipasta on yksi hyvin potentiaalisista vaihtoehdoista. Maukasta, helppoa ja tarpeeksi täyttävää koko päivän hangilla kiitäneille miehille.

 

Tomaattipekonipinaattipenne | 4 isoa annosta

  • 500 g penneä
  • 125 g filee pekonia
  • 600 g kokonaisia tölkkitomaatteja liemessään
  • 120 g tuoreita pinaatinlehtiä
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 sipuli
  • 1 dl kermaa
  • 1 rkl tomaattipyreetä
  • suolaa
  • mustapippuria

     

Kaada tölkkitomaatit kulhoon ja saksi hieman pienemmiksi palasiksi.

tompekpinpen1.jpg

Hienonna sipuli ja valkosipuli. Freesaa öljyssä pannulla pari minuuttia. Lisää joukkoon pikkupalasiksi pienennetyt pekonifileet ja paista kunnes kypsiä. Lisää tomaatit ja tomaattipyre. Anna hautua 15 minuuttia kannen alla miedolla lämmöllä.

Keitä penne valmiiksi paketin ohjeen mukaan tomaattikastikkeen hautuessa.

Lisää vielä viimeisessä vaiheessa kastikkeeseen kerma ja tuore pinaatti. Anna hautua muutama minuutti. Yhdistä pennenjen kanssa. Mausta suolalla ja mustapippurilla ennen tarjoilua – muutamasta chilihiutaleestakaan tuskin olisi haittaa.

tompekpinpen2.jpg

tompekpinpen3.jpg

koti ruoka-ja-juoma
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *