Keveydestä

lemon_suvisurlevif.jpg

 

Näin viime yönä unta päivällisestä, joka osoittautui katastrofiksi. 

Unessa pöytä oli täynnä tutunnäköisiä ihmisiä, joille kokkasin vietnamilaisia ruokia. Olin uurastanut monta tuntia ruoan kimpussa ja olin näennäisen tyytyväinen, kunnes ensimmäinen henkilö pöydässä avasi suunsa ja kommentoi, ettei mikään ruokalajeista oikeastaan maistunut yhtään miltään.

Sen jälkeen kaikki ruokailijat rohkaistuivat ja yhtyivät kommenttiin, käyden läpi jokaisen ruokalajin miettien, mikä niissä oikein mätti. Heräsin ennen, kun lopullinen tuomio mitäänsanomattomuuden syystä annettiin.

Höhlä uneni johtui ainakin osaksi siitä, että tällä viikolla Lilyssä käytiin monessakin blogissa tarpeellista keskustelua siitä, missä suhteessa aihepiirejä nostetaan etusivulla ylös. En ollut ehtinyt uppoutumaan blogimaailmaan kunnolla pariin viikkoon ja poskeni alkoivat kuumottaa ikävästi, koska olin juuri blogannut lumikelloista, kun huomasin postaukset hiukan painavamman sisällön tuomisesta esiin. 

Keskustelun tarkoitus ei ollut leimata blogeja tai tehdä vastakkainasetteluja, vaan peräänkuuluttaa monipuolista sisältöä. Se sai minut silti miettimään oman blogini sisältöä siinä määrin, että kävin läpi aihetta vielä unessani. 

Kun joku kysyy, mistä bloggaan, vastaan yleensä ympäripyöreästi, no semmosta naishömppää. En kuitenkaan taida olla ihan sinut itse antamani hömppäleiman kanssa, vaikka tiedostan itsekin käsitteleväni lähinnä kevyitä, tietyllä tapaa turvallisia aiheita. 

Olen varovainen kirjoittaessani blogiani. Käyn läpi minua kunnolla koskettavat keskustelut läpi läheisteni kanssa ja blogiin pääsee lähinnä arkipäiväisiä pintaraapaisuja. Olen myös kehno käymään julkista keskustelua. Osaksi siksi, että olen luonteeltani arka ja jään mielelläni tarkkailemaan taka-alalle, niin internetissä kuin kasvokkain, isossa porukassa käytävissä keskusteluissa. Tämä on muuten syy siihen, miksi valokuvaus on niin luontevaa itselleni: pidän taka-alalla häilymisestä ja hiljaisesta osallistumisesta. 

Nämä keskustelut ovat hyviä yleisellä tasolla, mutta ainakin itse koen ne rakentaviksi myös henkilökohtaisesti. Ehkä, toivottavasti uskaltaudun itse ulos pinttyneistä tavoistani, osallistun enemmän keskusteluun ja kirjoitan, sekä kuvaan rohkeammin. Varovaisuus on inhimillistä, mutta pidemmän päälle mitäänsanomattomuus puuduttaa.

Kuvan sitruuna ei liity tapaukseen, mutta koska kevät.

 

 

Kommentit (14)
  1. Mä aloin lukemaan sun blogia kauniiden kuvien ja huokuvan keveyden takia. Tämä on mun pakopaikka arjesta keskelle kauneutta, keveyttä ja hyvää oloa. Sun blogi ei ole mitäänsanomaton, se on hyvän mielen ja inspiraation paikka, jonne sukellan, kun haluan unohtaa ympäröivän, sateisen arjen. 🙂

  2. Painelin teille kaikille (isoja) sydämiä ja vastaan näin yhteisesti. Sydämellinen kiitos jokaiselle kommentoijalle, henkilökohtaisempien postausten parasta antia ovat kommentit, jotka koskettavat ihan hurjasti – kiitos!

    Vertailu on varsin tarpeetonta, kun puhutaan lähinnä erilaisista tyyleistä, silti sorrun siihen varsin helposti omalla kohdallani. Ja en aio muuttaa blogiani ja tyyliäni radikaalisti, mutta aion haastaa itseäni pikkuhiljaa enemmän. Kommentoimaan, keskustelemaan ja tarttumaan aiheisiin, jotka vievät pois sieltä peruskaurasta, omalta mukavuusalueelta. 

     

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *