
Linkkasin luumuohjeessa yhteen vanhaan postaukseeni ja lukijani kommentoi, että arkistojen kätköihin linkkaus oli mukavaa, koska harvoin sitä tulee haettua jotain reseptiä oikein missiona. Ja tajusin, että niinhän se menee, inspiroidun itsekin yleensä aina asioista, jotka tupsahtelevat nenäni eteen randomeista paikoista.
Olen esimerkiksi suunnitellut että teen jouluksi kaupan ruokalehdestä napatun ohjeen mukaan kylmäsavuporoterriiniä, Suolaa ja Hunajaa-blogin huevos rancheros-postauksen jälkeen kaivoin mustapavut kaapista likoamaan ja sitten mielessä kummittelee ohje perunacurryyn, johon törmäsin – en enää edes muista missä.
Viikonloppuna ruoka ja reseptit pyörivät erityisesti mielessä, koska on aikaa tehdä ja kokeilla. Tämä Gwyneth Paltrow:n soosi on muuten niin hyvää, että taisin annostella sitä joka ikiseen syömäni ruokaan.
Keräsin viikonloppu mielessäni kollaasin muutamista suosikkiohjeistani. Kaikki reseptit, jotka blogiini pääsevät, ovat (ainakin omasta mielestäni) huippuja, mutta tietenkin niitä lempilapsia syntyy. Minun tekisi mieleni juuri nyt lämmintä perunafocacciaa, huomenna kelpaisi lounaaksi valkopapukeitto ja sunnuntaina pinaatilla ja kananmunalla ryyditetty aamiaispolenta. Ja kvinoasta tehty valkosipulinen risotto, quinottokin löytyy arkistosta. Nyt vaihtaisin parsat vaikka maa-artisokkaan tai palsternakkaan.
Makeaa ei nopealla silmäyksellä löydy blogista niin paljoa, mutta sormisuolalla ja pistaasimurskalla maustettu suklaamousse, lämmin brie-karpaloleipä, suklainen granola ja kuningatarpaistos kelpaisivat kyllä viikonloppuna. Nälkähän tässä tulee.
*
Some weekend links in the form of recipes from my blog archives.
