Sadonkorjuusoppa / Harvest soup

Ensilumi satoi eilen illalla tänne Turkuunkin. Roikuin ikkunasta nenä tuulessa, fiilistellen kylmää ja hiljenevää kaupunkia. Tänään olen sitten parannellut niiskutustani lämmittävällä sopalla. Tartun usein loppusyksystä tähän keittoon, siinä on sopivasti lämpöä ja lohtua kylmiin ilmoihin.

Ohje ja määrät ovat varsin epämääräiset mutta pidän liikkumavarasta ja vaihtelen kasviksia ja niiden määriä oman maun ja jääkaapin sisällön mukaan. Keiton makeus riippuu kurpitsalajikkeesta ja porkkanoiden määrästä, käytän myös aina jotain sitrushedelmää tuomaan hapokkuutta.

sadonkorjuusoppa_sviitanen.jpg

 

Paahdan melkeinpä aina kurpitsat kun teen niistä jotain, pidän uunituksen tuomasta makeudesta ja syvyydestä. Paloittelen siemenistä tyhjennetyt kurpitsat koosta riippuen noin neljään lohkoon kuorineen päivineen, heitän mukaan hiukan oliiviöljyä ja annan sihistä 225 asteessa kunnes kurpitsat ovat ottaneet kullanruskeaa väriä.

Annan lohkojen jäähtyä hiukan ennen kuin vedän lihat lusikalla soppaan muiden kasvisten seuraan. Jos et jaksa paahtaa, poista siemenet, kuori ja viipaloi kurpitsa pienemmiksi paloiksi muiden vihannesten malliin.

Ohje:

Noin kilo syksyisiä kasviksia kuorittuna ja paloiteltuna – käytin itse 500 g kurpitsaa, pari perunaa, yhden omenan ja neljä isoa porkkanaa.

Vettä

1 sipuli silputtuna

2 valkosipulinkynttä hienonnettuna

Ruokalusikallinen korianterinsiemeniä murskattuna

1 kuivattu chili murskattuna / tuoretta chiliä hienonnettuna tulisuuden mukaan / cayennepippuria

Yhden appelsiinin mehu / sitruunan mehu / holautus appelsiinimehua

Purkki kermaa

Tujaus juustokuminaa

Suolaa ja mustapippuria

Kreikkalaista jogurttia tarjoiluun. Paahdetut mantelilastut ovat myös mahtava lisä. Tai raastettu appelsiininkuori.

Käsittele kasvikset ja paahda halutessasi kurpitsa uunissa. Lorauta kattilan pohjalle öljyä ja lisää mukaan murskatut korianterinsiemenet sekä chili. Lisää silputtu sipuli ja kuullota pehmeäksi. Nakkaa mukaan valkosipuli ja paloitellut kasvikset. Sekoita pari kertaa ja lisää mukaan noin 6 dl vettä sekä sitruksen mehu.

Anna porista kunnes kaikki ovat kypsiä. Surauta sileäksi sauvasekoittimella ja lisää mukaan kerma, juustokumina sekä suola ja pippuri. Maista; sopassa pitäisi maistua chilin kevyt polte, juustokuminan lämpö, sitrus ja kurpitsan makeus. Lisää tarvittaessa chiliä, suolaa tai vaikka sitä appelsiinimehua. Jos keitto tuntuu liian paksulta, ohenna tarvittaessa vedellä. Tarjoa lämpimänä, jogurtin kera.

 

ensilumi_sviitanen.jpg

kurpitsa_sviitanen.jpg

Koti Ruoka ja juoma

Kotikolo / Our home

Olen julkaissut näitä kuvia kodistamme jo vanhassa blogissani mutta ajattelin pistää teille uusintakierroksen. Olemme asuneet nykyisessä asunnossa ja Turussa nyt jo oli vuoden, hui miten se aika tuntuu karkaavan käsistä!

Otan ajatuksen sisustuksesta varsin rennoin ranteen ja huumorilla. Pakko se on löysätä nutturaa kun asuu vanhassa talossa vuokralla. Meillä on seinät täynnä reikiä, outo huoneratkaisu, maali lohkeilee katosta, jatkojohtoja joka nurkassa, tiskiallas joka on jokaisen kokkaajan painajainen ja sähköhommat ovat vanhassa talossa vähän niin ja näin. Tärkeintä on kuitenkin se fiilis ja minä rakastan tämän talon tunnelmaa.

Kuten kuvista näkyy, huonejärjestys ja huonekalut muuttavat meillä aika vinhaa tahtia. Se kun on mitä loistavin huijaus itselle. Ei sillä että olisin millään tavalla immuuni materialle tai ostamiselle.

 

I’ve published these pictures from our home in my old blog but thought I’d get away with a re-run. We have been living in this current apartment and in Turku for over a year now. Time goes way too fast!

 

kuva6_sviitanen.jpg

kuva9_sviitanen.jpg

kuva2_sviitanen.jpg

kuva7_sviitanen.jpg

kuva1_sviitanen.jpg

kuva12_sviitanen.jpg

kuva11_sviitanen.jpg

kuva10_sviitanen.jpg

Koti Sisustus