10 faktaa minusta

Instagramin puolella on pyörinyt jo jonkin aikaa viiden faktan haaste, jonka myös minä olen toteuttanut. Mun mielestä näitä toisten faktoja oli kiva lukea. Tästä inspiroituneena ajattelin toteuttaa blogin puolelle postauksen, jossa kerron itsestäni kymmenen (mukaanluettuna instassa kirjoittamani faktat) faktaa, joista kaikki eivät ehkä vielä tiedä. Harvemmin blogiin tulee kirjoitettua pelkästään itsestään, vaan useimmiten aiheena ovat lapset, sisustus tai muu elämään liittyvä.

Pidemmittä puheitta, tässä tulee faktat.

1. Ensi vuonna täytän 30 vuotta. Monesti sanotaan että tähän ikään tultaessa tulee kolmenkympin ikäkriisi. Ainakaan vielä minulla ei ole pienintäkään hajua kriiseilystä, mutta katsotaan kuinka vuoden päästä käy. Ennen lasten syntymää podin suurta ikäkriisiä, mutta esikoisen syntymä katkaisi sen. Nyt en voisi olla enempää tyytyväinen ikääni ja elämäntilanteeseeni.

2. Olen työskennellyt kauneusalalla 10 vuotta ja vuoden päästä tulee 10 vuotta siitä, kun aloitin yrittäjyyden. Lähdin suoraan peruskoulusta opiskelemaan hiusalaa ja sillä tiellä olen edelleen. Olen siis ollut aika nuori valmistuttuani hiusalalle ja nuori myös perustaessani toiminimen. Ihanaa ajatella, että monet asiakkaat ovat pysyneet mukana koko urani ajan.

3. Ärsyttävimmät luonteenpiirteeni ovat stressaaminen, tietynlainen suorittaminen sekä kärsimättömyys. Kaiken pitäisi tapahtua ja mennä just eikä melkein. Lasten myötä olen alkanut suorittaa yhä enemmän. Kaiken pitää mennä juuri niinkuin olen ajatellut ja pyrin liian täydellisyyteen. En vain osaa hellittää tai mennä sieltä mistä aita on matalin, vaikka tiedän että voisin tehdä monet asiat joskus helpommin, eikä se olisi edes väärin.

Lisäksi minulla on ihan suunnattoman huono suuntavaisto. En voi elää ilman navigaattoria. Olen eksynyt autoillessa monta monituista kertaa. Vaikka ajan kotimaisemissani, laitan monesti navigaattorin päälle.

4. Rakastan matkustelua. Ennen lasten syntymää kiertelimme miehen kanssa maailmaa ja koluttiin meidän unelmien kohteita. Yksi pysäyttävimmistä ja mieleenpainuvimmista kokemuksista on osallistuminen hindulaisiin, pienen pojan hautajaisiin Balilla. Voitte vaan uskoa kuinka koskettava tilaisuus se oli tälle herkälle tunteilijalle. Se oli kuitenkin mahtava ja myös varmasti sellainen kerran elämässä kokemus.

5. Olin 14 vuotias kun tapasin mieheni. Naimisissa olemme olleet kesällä 7 vuotta.

6. Olen sosiaalinen mutta silti kaipaan myös oman hiljaisen hetken ja omaa aikaa. Varsinkin työelämässä ollessani sosiaalisen päivän jälkeen haluan hengähtää hetken itseni ja perheen parissa. Myös lasten kanssa päivät ovat yhtä hulinaa ja iltaisin kaipaankin hiljaisuutta ja rauhaa.

7. Minua vaivaa kauhea rakennuskuume ja etsimmekin koko ajan uutta rakennuspaikkaa meille. Ollaan varmaan ihan hulluja kun haaveillaan rakentamisesta pienten lasten kanssa, mutta se on vain meidän unelma. Rakensimme nykyisen talomme viisi vuotta sitten ja se oli yksi rankimmista kokemuksista. Silti haluan kokea sen uudestaan, ehkä aika kultaa muistot.

8. Olen lapsesta asti ollut äiti ihminen ja rakastanut lapsia. Jo tarhaikäisenä hoisin muita pienempiä lapsia ja pidin lapsista. Olin myös kova leikkimään nukeilla vauva- ja kotileikkejä. Olen aina tiennyt sen, että haluan olla äiti.

9. Olen sosiaalisuudesta huolimatta luonteeltani hieman ujo. Tarkkailen mielelläni aluksi tilannetta kauempaa, mutta kun tutustun ja kotiudun ihmisten seuraan, ujous hälvenee. Aikuisuuden ja elämänkokemusten myötä olen päässyt pahimmasta ujoudesta yli. Siihen on varmasti vaikuttanut myös ammattini.

10. Lähipiirini on aika pieni, mutta tiivis. Parhaimpia ystäviä minulla on kourallinen, mutta he ovat minulle sitäkin rakkaampia. Arvostan jokaista läheistä, ystävää sekä kaveria. Olen joka päivä kiitollinen jokaisesta lähelläni ja läsnä olevasta ihmisestä sekä uudesta tuttavuudesta. Kiitos kun olette.

Suvi

kuva Iltamatildaphoto

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *