Haasteita lapsiperhearjessa
Täällä ollaan taas palattu arkeen lähes kolmen viikon koko perheen loman jälkeen. Ja arkeen on todellakin palattu rytinällä. Mies on ollut riittävän vähän kotona ja lasten kanssa ollaan touhuttu keskenään. Onneksi lähipiiristä olen saanut hieman seuraa. Toisaalta arjen alkaessa rytmiin pääsee taas paremmin kiinni ja arkikin on ihan kiva.
Pari viimeistä yötä olen nukkunut vain puolella silmällä. Taapero on halunnut nukkua meidän kanssa joten kaikki me kolme ollaan nukuttu meidän sängyssä. Muutenkin huonona nukkujana tämä on valitettavasti tehnyt minulle unettomia öitä. Viime yönä kummatkin pojista pyöri sängyssä sen minkä ehtivät. Siirtelin vuoronperään heitä toistensa päältä nukkumaan ”omille paikoilleen”. Vauva heräili useasti. Isompi tipahti kerran sängystä ja pienemmällä falskasi vaippa sänkyyn. Kesken yötä siirsin taaperon omaan sänkyynsä ja aamulla huomasin hänenkin kastelleen sänkynsä. Siis täydellisen sekamelskainen yö. Onneksi tänään mies menee myöhempään töihin ja on apuna iltahommissa.
Nyt kun vauva on alkanut kovasti liikkumaan, poikien yhteisleikit ovat alkaneet. Toisessa hetkessä katselen ihaillen heidän leikkejään, seuraavassa hetkessä taapero kerkeää ottaa vauvaa kiinnostavan lelun ja riita on alkanut. Ihmettelen kuinka näin pienetkin voivat jo saada riidan aikaiseksi. Vauva osaa jo huutaa ja katsoa minua viestittäen veljen tehneen pahoja. Taapero vie tavaroita vauvalta minkä ehtii ja tuo tilalle tylsiä pehmoleluja. Sekös jos mikä ärsyttää. Lapset komentavat toinen toistaan, taapero komentaa vauvaa menemästä kiellettyihin asioihin ja vauva komentaa ja örisee veljeään matkien.
Haasteita arkeen miehen poissaollessa tuo juuri se kun molemmat lapset tarvitsevat todella vielä aikuisen huomiota ja apua sekä se, että lapset näyttävät tarvitsevan minua monesti yhtäaikaa. Kun vihdoin luulet saavasi lapset nukkumaan herää vauva ja tarvitsee maitoa. Siinä samassa taapero herää kamalaan pissihätään ja mietit kuinka pääset auttamaan häntä ja irti vauvan kovasta imuotteesta niin ettei hän liiaksi havahdu. No, monesti ne nukutushommat menee näissä tilanteissa uusiksi kun kumpikin huutaa ja saavat toisensa todellakin hereille.
Monesti päiväuniaikaan lapset herättävät vuorotellen toisensa, siis niinä päivinä jos taaperon vielä saa unille. Taaperolla on menossa nyt unien kannalta hankala vaihe. Mietinnässä on päiväunien tarve. Toisaalta hän tarvitsisi päiväunet, mutta toisaalta unet eivät aina palvele. Hän ei meinaa millään nukahtaa oikeaan päiväuniaikaan vaan mieluiten vasta myöhään iltapäivällä, saati joskus pikku kakkosen aikaan. Jos hän nukahtaa, hän nukkuisi mielellään vaikka kolme tuntia. Tämä taas johtaa siihen ettei yöunet maistu. Kun hänet herättää kesken unia, on hän todella kiukkuinen ja kiukku saattaa kestää jopa tunnin. En tiedä mikä sitten olisi paras. Lastahan ei saisi koskaan herättää unilta, mutta tässä tilanteessa on vain pakko. Olen myös alkanut ymmärtää sitä miksi vanhemmat käskevät päivähoitajien herätellä lapsia päivähoidossa unilta. Ihanteellistahan olisi jos taapero nukkuisi sen tunnin päiväuniaikaan. Se onnistuu nykyisin vain jos olemme liikenteessä autolla siihen aikaan. Useasti olemmekin alkaneet suunnitella menoja sen mukaan, kuinka päiväunet sattuisivat automatkalle.
Onhan elämä kahden tai härrekuud vielä useamman pienen lapsen kanssa aika mietiskelyä. Joka päivä oppii uusia asioita ja uusia puolia itsestään sekä perheenjäsenistään. Välillä ei tiedä itkisikö vai nauraisiko. Onneksi tunnereaktio kääntyy yleensä vain nauruun pohtien, voiko tämä edes olla totta ja tätäkö tämä elämä on!? Ehkä näistä tilanteista ei selviäisikään ilman huumoria. Ainakin aina jälkeenpäin tilanteet hymyilyttää. Vanhemmuus taitaa olla se elämän pisin koulu! Mutta ihana elämänkoulu se onkin <3
Suvi