Lasten kanssa Dubaissa
Lomailimme taannoin Arabiemiraateissa lasten kanssa. Jo otsikko antaa kirjoituksesta hieman väärän kuvan, sillä majoituimme resortissa Dubain ulkopuolella Ras al khaimahissa. Vietimme kuitenkin yhden päivän ihmetellen Dubain rahalla rakennettua kaupunkia.
Pääsyynä tälle reissulle oli minun 30 vuotis juhlat, jotka halusin viettää perheen kanssa lämpimässä. Olin vuosia haaveillut reissusta Dubaihin ja nyt päätimme sen toteuttaa. Kahden pienen lapsen kanssa koimme kuitenkin, että lapsiperheille suunnattu resort on enemmän se meidän juttu, verrattuna viikkoon kaupunkilomaa Dubain keskustassa. Ja oikeassa olimme, emme olisi voineet olla tyytyväisempiä valintaamme.
Lennot lasten kanssa meni odotettua paremmin! Olin varannut molemmille mukaan oman legopussukan, kirjoja sekä tabletin. Taannoin tapahtuneen Iranin tapahtuman vuoksi Iranin ilmatila täytyi kiertää, joten lentomatka pidentyi normaalin kuuden tunnin sijaan mennessä vajaaseen seitsemään tuntiin ja tullessa reiluun kahdeksaan tuntiin. Muutos antoi meille kuitenkin laajarunkokoneen jossa saimme paremman jalkatilan ja jokaiselle oman televisio ruudun. Ne viihdyttivät lennolla sekä lapsia, että meitä aikuisia. Lapset touhusivat omilla aktiviteeteillaan niin kivasti, että itsekin rentouduin ja pelailin suurimman osan lennon ajasta. Mennessä meillä oli päivälento ja tullessa yölento. Aiemmin olimme ajatelleet, että yölento on se mahtava juttu kun saadaan nukkua ja matka menee nopeasti. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, etteipä ollutkaan! Lapset kyllä nukkuivat, mutta me aikuiset ei. Meillä oli vain kolme istumapaikkaa, joten lapset rötköttivät nukkua ties missä asennoissa osittain päällämme, joten eihän se ollut kovin miellyttävää. Mutta lapset ainakin nukkuivat.
Hotellialueemme sijaitsi Marjan Island- tekosaarella lähellä Ras al khaimahia. Lentokentältä matkaa pikkubussilla tänne kertyi noin 1,5 tuntia ja autolla 1h. Linja-autojen nopeusrajoitus Dubaissa on 80km/h ja henkilöautojen 120km/h.

Valitsimme hotellin palveluiden ja lapsiystävällisyyden vuoksi, ja voin suoraan antaa hotellille arvosanaksi täydet kymmenen. Lomalla meillä oli käytössä all inclusive ja tämä oli lasten kanssa mahtava. Ruoat olivat ihania ja vaihtelevuutta oli joka päivä vaihtuvan teeman mukaisesti. Lapset saivat nauttia loman vuoksi joka päivä myös limpparia ja jätskiä!
Doubletree by hilton marjan island hotelli täytti kyllä kaikki odotukset ja vähän ehkä enemmänkin. Hotelli sijaitsi valkeahiekkaisella kirkasvetisellä rannalla ja ranta oli matala. Kaikin puolin lapsiystävällinen ranta! Lapset viihtyivät hiekkaleikeissä ja niin äiti ja isikin sai hieman rentoutua rantatuolissa. Allasalueita hotellilla oli useita ja lisäksi alueella oli vesipuisto niin isoille kuin pienillekin. Parasta altaissa oli se, että suurinosa oli lämmitetty kylpylöiden lämminvesi altaiden lämpötiloihin.
Hotellialue oli kaunis ja siellä riitti tekemistä. Aamu alkoi rannalla joogaten, päivän aikana olisi saanut osallistua myös muille liikuntatunneille. Iltaisin lapsille oli järjestetty disco ja kasvomaalausta. Meidän pieninkin (1,5v) huusi joka ilta ”tikkoon”. Ja mehän mentiin. Parasta oli nähdä se lasten ilo, mikä oli heidän kasvoillaan koko viikon ajan. Leikkipaikalla lasten lemppareita oli discon lisäksi pallomeri sekä kiipeilyseinä. Hotellin henkilökunta rakasti lapsia! Varsinkin meidän pienimmäinen vaalea verikkö sai ihailuja osakseen. Palvelu oli muutenkin hotellissa aivan mahtavaa!
Dubain kaupunkiin (noin 1,5h) matkustimme hotellin järjestämällä bussikuljetuksella. Aiemmin olimme ajatelleet autonvuokrausta, mutta kuullessamme bussikyydistä houkutteli se helppouden vuoksi enemmän. Jäimme kyydistä Dubai malliin – maailman suurimpaan ostoskeskukseen. Aikamme kiertelimme siellä ja metrolla lähdimme Dubai Marinaan. Metro oli hyvin siisti ja helppo lastenkin kanssa. Ja edullinen! Päivän lippu maksoi noin 5€/aikuinen. Metro kulki maanpinnalle yläpuolella, joka mahdollisti maisemien katsomisen matkan aikana. Marina oli hieno, sellainen mitä olin kuvitellutkin. Siellä pääsimme vähän kävelemään. Siellä kävimme myös syömässä. Hintataso oli sama kuin Suomessa.
Dubai päivän aikana kävimme katsomassa myös Burj Khalifan, maailman korkeimman rakennuksen sekä suihkulähde esityksen sen alla. Hieno kaupunki, mutta minua häiritsi hieman se, että kaikki on tehty vain turisteja varten RAHALLA. Eikä kaupungilla ole oikein mitään näin pienille lapsille. Ainut mikä oli lapsille kiva, oli suuri akvaario Dubai Mallissa. Kävelykatuja ei kaupungilla ole, joten paikasta toiseen kulkemiseen joutuu käyttämään julkisia. Lapset joutuivat siis olemaan lähes koko päivän rattaissa. Onneksi lapset olivat tosi reippaita, eikä ongelmia ollut. Silti olin vain hyvilläni, että suurinosa lomasta oltiin lapsiystävällisellä hotellialueella. Nyt Dubai on nähty ja se riitti tältä erää meille.
Dubaissa laki on aika tiukka ja julkisilla paikoilla ei saa pukeutua avoimesti, rannalla ei saa olla pikku bikineissä sekä alkoholia ei tarjoilla juuri missään. Myös hellyydenosoitukset ovat kiellettyjä. Meidän hotellialueella kaikki nämä oli normaalisti sallittuja, koska alue oli tehty turisteille.
Syntymäpäivänä minua oli muistettu hotellin puolesta kauniilla koristeilla ja kynttilöillä sekä kakulla. Aivan ihanaa!
Vietimme kohteessa myös ystävänpäivän ja silloin kävimme paikallisessa tapahtumassa hotellimme lähellä. Illalla saimme myös aivan mahtavan, suuren ilotulituksen.
Sää oli sopiva koko loman ajan. Lämpötila oli noin 23 joka oli lasten kanssa juuri sopiva. Loppulomasta lämpötila alkoi nousta ja seuraavalle viikolle oli luvassa jo niin kuumaa, että auringon paahteessa se olisi ollut varmasti liian kuuma lasten kanssa. Sen verran kuuma loppulomasta oli, että tietysti minä sain nestehukan. Puoli päivää jouduin olemaan huoneessa lepäämässä ja tyhjentämässä vatsaa. Hieman kyllä ärsytti, mutta oma oli vikani. Miksi en tajunnut juoda riittävästi! Mutta onneksi minä, eikä lapset!
Olimme halunneet rentouttavan hotelliloman lämpimässä ja sen saimme. Täydellisen loman! Loman loppuessa olisimme halunneet vielä jäädä. Ehkä kymmenen päivän loma olisi ollut hyvä.
Ainut minkä miinuksen keksin hotellista, oli sijainti kaukana kaupungista ja lentokentältä. Sijainti muuten rannalla ja rauhallisuuden keskellä oli meille hyvä!
Lomakohde oli turvallinen, siisti ja kaikin puolin mahtava! Suosittelen!
Suvi