Kevät ja viherkasvit ovat tulleet meidän kotiin

Helmikuu vaihtui maaliskuuhun ja kevät on nyt virallisesti avattu. Ensimmäinen kevät kuukausi alkoi niin aurinkoisena, että kylmyydestä huolimatta vähintäänkin tuntuu jo ihan keväältä.

Kevään saapuessa inspiraatio sisustukseen taas syntyy. Talven jälkeen vaaleuden rinnalle kaipaa hieman väriä ja kevään kasvun ihme alkaa näkyä myös sisällä, ennenkuin viherpeukalot pääsevät ulkohommiin.

Pikku hiljaa myös meidän koti on saanut keväisemmän ilmeen. Tuo niin ihana valoilmiö, aurinko on innostanut sisustajan sisustamaan. Lisääntyvä valo ja pidentyneet päivät antavat niin paljon energiaa ja piristää mieltä aivan todella.  Leikkokukkia on alkanut ilmestyä jokaiselle pöydälle ja nyt uutena meille on saapunut myös muutamia viherkasveja. Viherkasvimullat on vain pöllynnyt kun kasvit ovat tehneet uuden aluevaltauksen kodissamme.

Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka osaavat hoitaa kukkia ja kasveja. Muistan lapsuudessani kun meillä kotona ja mummollani oli paljon viherkasveja. Se oli silloinkin muotia. Mummoni varsinkin oli oikea viherpeukalo. Hän kasvatti ihan kaikkea kukista hyötykasveihin. Hänellä oli todella kaunis ja monipuolinen puutarha! Voi kunpa itse pystyisin joskus samaan.

Olen aiemmin yrittänyt kasvattaa viherkasveja siinä onnistumatta. Kukatkin tuntuvat pysyvän elossa meillä vain hetken. Nyt yritän todella ja olenkin perehtynyt jokaisen hankkimani kasvin hoito-ohjeisiin. Ostin lannoitteita ja kasvit olen pyrkinyt asettamaan valoisille kasvupaikoille.

Näistä uusista kasveista suosikkini on ehdottomasti tämä sitruspuu. Se tuottaa väriltään oransseja kalamondin hedelmiä. Ne ovat täysin syötäviä, vaikka kuulema kirpeitä ovatkin. Kasvunihme tässä onkin ehkä se pääasia. Taapero kyselee päivittäin joko nyt hedelmiä voisi syödä. Olemme hänen kanssaan tarkkailleet näitä vielä vihreitä hedelmiä ahkerasti. Tämä taitaa tykätä olla meillä nimittäin tämä on alkanut meille tullessaan kasvaa aivan valtavasti. Se on alkanut kukkia kamalasti ja uusia hedelmän alkuja tulee jatkuvasti. Ja ette voi uskoa miten hyvä tuoksu sitruspuun kukista tulee. Aivan ihana!

Toiseksi minun lemppareista on tullut nämä ilmakasvit. Näiden kasvattaminen jos joidenkin pitäisi myös minun taitaa. Ilmakasvit pitäisi olla maailman helpoin hoitaa. Ne viihtyvät ihan missä vain, tietysti valoa ne hieman kaipaavat. Mutta nämä kasvit elävät ilman multaa ja tarvitsevat niukasti vettä. Laitoin nämä lasipurkkiin koristekivien kanssa ja näitä tarvitsee kastella vain kahden viikon välein. Minusta nämä ovat myös kaikessa eleettömyydessään tosi kauniita.

Kauniin ulkonäön lisäksi viherkasvit puhdistavat sisäilmaa. Viherkasveja ostaessani keskustelin myyjän kanssa pidemmän tovin ja hän kertoi, että jos oikeasti haluaisin ilman puhdistuvan, kasveja täytyisi olla seinällinen. Mutta no onhan muutama kasvi jo jotain. Ainakin ne antavat väriä kotiin ja innostavat puuhailemaan uusia juttuja.

Haaveissa minulla olisi hankkia kotiimme vielä oliivipuu. Ilmeisesti näitä saa vasta keväämmällä, joten jään vielä odottamaan. Ihaninta näissä puukasveissa on se, kun ne voisi siirtää kesällä ulos. Ihana olisikin saada kesällä terassille hieman etelän tuntua viherkasveilla.

Muutama tärppi viherkasvien hoitoon:

– Istuta viherkasvi aina hieman isompaan ruukkuun missä se oli ostettaessa.

– Hanki oikeanlainen multa ja vaihda mullat keväällä. Tarkista aina myös ruukun koko, tarvitseeko kasvi vaihtaa isompaan ruukkuun.

– Hanki kasveille sopivaa lannoitetta. Luomu lannoitte syötäville kasveille!

– Tutustu jokaisen kasvin omaan hoito-ohjeeseen.

– Kysy vinkkejä viherkasvien hoitoon viherkasvimyymälästä.

Iloa ja valoa teidän kevääseen!

Suvi

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *