Kuulumisia pitkästä aikaa

Hei pitkästä aikaa! Viimeinen kirjoitukseni on kesäkuulta ja paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen. Ei mitään mullistavaa, mutta ajattelin tulla kertoilemaan vähän kuulumisia. On ollut ihana huomata kuinka lukijoita blogillani on ollut tämän hiljaiselon aikanakin. Kiitos. Ja älkää huoliko en näe kuka täällä käy, näen vain lukuja 😉 Ja tauko, se ei suinkaan ole johtunut inspiraation puutteesta, vaan siitä ettei yksinkertaisesti ole ollut aikaa. Olen siis toisin sanoen ollut laiskempi. 😀

Päässäni on paljon postaus ideoita ja aina kun sellainen tulee, kirjoitan sen ylös. Se lista on tällä hetkellä aika pitkä, joten haluaisin nyt alkaa purkaa sitä. Purkaa omia ajatuksiani.

Mutta kuulumisiin… Kesä meni nopeasti, niinkuin se aina menee. Me lomailtiin perheen kanssa reilu viikko ja tuona aikana ehdimme käyttää lapsia Puuhamaassa sekä olla viikko vuokramökillä. Aivan mahtava loma siis.


Puuhamaa oli koko perheen lemppari. Parhaimpana mieleen jäi vesipuisto sekä sähköveneet. Alue on iso ja tekemistä löytyy aivan hirveästi, koko päivälle. Me vietimme puuhamaassa yli kahdeksan tuntia. Alueella oli paljon piknik paikkoja ja grillaus alueita, joten meilläkin oli omat grillattavat mukana. Näin korona aikana se oli mielestäni ihan huippu! Tästä siis vinkki ensi kesään. 2- ja 4 vuotiaat olivat aivan innoissaan. Ja niin oli äiti ja isikin!

Viikko vuokramökillä oli meidän unelma! Tasaisin väliajoin meillä on ollut mökkikuumetta! Kokeiltiinkin tänä kesänä vuokrata mökki, ja sehän oli ihanaa. Tästä saattaa tulla tapa meidän perheelle. Uitiin ja saunottiin kolme kertaa päivässä. Grillattiin, nukuttiin päikkäreitä, veneiltiin. Aivan ihana lomaviikko. Rennoin koskaan! Ehkä emme koskaan ilman koronaa, olisi tehneet tätä. Jotain hyötyä siis siitäkin! Siitä, ettei ulkomaille pääse, eikä Suomessakaan uskalla niin paljoa nyt liikkua.

Perheen kesken kesän aikana käytiin paljon uimarannalla, mökkeiltiin ja veneiltiin meidän pikku veneellä. Mieleenpainuvin veneretki oli pientä joen solaa pitkin viitostuvalle hampurilaisille. Kävimme myös patikoimassa ja eläinpuistossa.

Minä itse olen nähnyt paljon ystäviä, nauttinut joitakin kertoja ravintola ruoasta, tehnyt paljon töitä ja löytänyt kirppistelyn. Aiemmin en ollut yhtään kirpputori ihminen, mutta nyt olen tehnyt niin hyviä löytöjä, että olen jäänyt koukkuun. Kirppissilmä paranee jokaisella kirppis käynnillä, nyt osaan aika hyvin etsiä ja löytää sieltä ne omat jutut. Viimeisin paras löytöni oli Marimekon beige unikko kotelomekko. Hinnaksi jäi 6€. Tästä aiheesta minulla riittäisi paljon kirjoitettavaa, ehkä kokoan siitä ihan oman postauksen.

Ihana oli pitkästä aikaa kirjoitella, toivottavasti teillä oli kiva kesä, kuulemisiin <3

Suvi

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *