Lasten välikausivaatteet
Vaikka kesää ja hellettä on vielä jäljellä, lähenee syksy kovaa vauhtia ja katse on jo tuleviin lasten välikausivaatteisiin. Rakastan kauniita lastenvaatteita ja haluan, että lasteni vaatteet ovat kestäviä, laadukkaita, mukavia ja myös kivan näköisiä. Olen alkanut kiinnittämään yhä enemmän huomiota vaatteiden valmistukseen ja ekologisuuteen. Myös suomalaisuus on minulle tärkeää. Nykyään on onneksi niin paljon suomalaisia vaatemerkkejä lapsille.
Hankin lasteni vaatteita usein alennusmyynneistä. Joskus ostan laadukkaita ja hyväkuntoisia vaatteita myös käytettynä. Nykyään Facebookissa on paljon lasten merkkivaate kirppareita, joista löytyy hyviä vaatteita ja luotettavia myyjiä.
Parhaillaan on menossa taas todella hyvät alennusmyynnit monissa nettikaupoissa. Alennusprosentti on jopa 50-60 prosenttia. Hankin vaatteita alesta jo seuraavaan kauteen tai jopa sitä seuraavaan. Viime talven alesta ostin esimerkiksi jo toppahaalarin vauvalle. Näin pienille osaa suunnilleen arvioida koon eteenpäin, varsinkin kun on vaatettanut jo yhden lapsen aikaisemmin. Jos koko ei natsaa, laadukkaat vaatteet saa varmasti myytyä eteenpäin sesongin alettua.
Nyt kun minulla on kaksi poikaa, tykkään hieman samistella heidän vaatteissaan. Ihana kun veljekset voivat pukeutua samantyylisesti.
Alkusyksyksi minulla olikin jo Evertille Gugguun college jumpsuit ja nyt hankin jumpsuitin myös vauvalle. Trikoo pipot täytyi hankkia kummallekin ja Evertille ostin parit college baggyt. Nuo Gugguun college baggyt ovat muuten ihan parhaat housut! Laadukkaat, paksua sekä kestävää kangasta ja meidän rotevalle pojalle hyvin istuvat. Ihan lempparihousut!
Vähän viileämpään säähän hankin pojille Mini rodinin mustat picot. Evertille takki ja vauvalle haalari. Evertillä oli myös viime vuonna pico takki ja tykättiin siitä kovasti. Picot ovat laadukasta, tuulen ja hieman vedenpitävääkin kangasta. Ja, tyylikkyydelle peukku! Trikoo pipot pojille löytyy mini rodinilta ja puuvillapipot suomalaiselta Makialta. Makian pipot ovat pitkäikäisiä, nuo ovat one size kokoa ja menevät sekä lapsille, että aikuisille. Evertillä tuo musta pipo oli jo viime syksynä käytössä.
Hieman kovempaan menoon Evertille on jo viime keväältä valmiina Reiman tummansininen välikausipuku ja viileämmille ilmoille Name Itin softshell haalari. Tuossa softshellissa on lämmin sisävuori, jonka ansiosta se menee pitkälle syksyyn. Kumpikin puku olivat oikein näppäriä viime keväänä jo!
Ja sitten.. Nuo ihan parhaat välikausikengät! Reiman patterit! Nämä ovat jo toiset Evertillä. Tykästyin näihin viime syksynä ja tälle keväälle oli pakko hankkia uudestaan. Toivottavasti nämä menevät vielä tämän syksyn. Patterit ovat tukevat, täysin vedenpitävät kengät. Viime syksynä päiväkodissa Evertillä oli koko kauden nämä käytössä. Kumisaappaita ei tarvittu, koska nämä oikeasti pitivät vettä! Villasukan kanssa menevät todella pitkälle syksyyn. Tälle syksylle/talvelle aion vielä hankkia Evertille Vikingin thermo ultra lämpösaappaat. Havaitsin ne hyväksi viime talvena. Olivat tosi lämpimät ja hyvät loskakeleillä ja villasukan kanssa myös kylmemmillä säillä.
Mielestäni varsinkin ulkovaatteet ja kengät kannattaa ostaa kerralla kunnolliset, ostaa ne sitten uutena tai käytettynä. Sitten on inhottava kun lapsi palelee ja tulee märkänä kotiin vain huonojen varusteiden takia. Laadukkaiden varusteiden jälleenmyyntiarvo on kuitenkin aika hyvä! Meillä varsinkin, kun samoja hyväksi jääneitä kenkiä ja vaatteita voi kierrättää isommalta pienemmälle. Kumpikin kun ovat kesäkuun lapsia, toivottavasti he kasvavat vaan samankokoisina. ;) onneksi kuitenkin nykyään saatavilla olevista ulkovaatteita suurinosa on laadukkaita. Syksy/talvipuvuista tarkistan aina tärkeimmät tiedot, varsinkin vesipilariarvon. Se kertoo kuinka vedenpitävä vaate on.
Suvi