Mitä pakkasin sairaalakassiin?

SuviS Lifestyle

Tänään minulla vaihtui raskausviikko 38 eli olen raskaana viikolla 37+0. Nyt jos koskaan on hyvä aika pakata sairaalakassi. Esikoinen syntyi viikolla 38+0, tosin käynnistyksellä raskausmyrkytyksen vuoksi. Tämä raskaus ei ole vielä näyttänyt merkkiäkään, että synnytys lähenisi, mutta silti minulla alkaa kaikki olla valmiina, vauvan sängynkin laitoin eilen valmiiksi. Voi kuinka odotankaan jo, että saan pienen syliin! 

Yhden synnytyksen läpikäyneenä, nyt osaa jo vähän ajatella mitä sairaalaan oikeasti tarvitsee mukaan. Periaatteessa melkein kaiken pystyisi mies tuomaan vielä jälkikäteen, tärkein mukaan otettavista olisi ehkä puhelin/kamera ja neuvolakortti. Kassiin pakkasin kuitenkin puhtaat vaatteet itselleni, joilla kotiudun vauvan kanssa, imetysliivit ja liivinsuojathygieniavälineet mm. hammastahna, peseytymisvälineet, hiuspompulan, muutaman lehden jos jossain välissä tulee odotus aikaa sekä muutaman pussin karkkia! Lakupussi oli pakko käydä ostamassa, niitä on niin paljon tehnyt mieli ja niitä kun ei raskausaikana ole saanut syödä lainkaan uusien suositusten mukaan. Mukaan lähtee myös kännykänlaturi ja hammasharja, jotka nappaan lennosta mukaan.

Tällä kertaa meinaan jättää vauvan kotiutumisvaatteet vielä kotiin, mies saa tuoda ne sitten kun vauva on syntynyt tai kun pääsemme kotiin. Vauvan meinaan pukea ensi kertaa tuohon harmaaseen vimman lettibodyyn, mini rodinin mustiin mini housuihin ja pipoon sekä tuohon valloittavan ihanaan pupujumppikseen! Jumppis on niin suloinen, se on kokoa NB ja on oikeasti niin ihanan pieni! Jalkaan tulee tietysti nuo söpöt pikku töppöset. 

Viime synnytyksen aikaan jouduin olemaan sairaalassa useita päiviä. Silti kaiken jännityksen ja uusien tunteiden vuoksi lehdet jäi lukematta ja herkut syömättä. Jospa nyt osaisi ottaa vähän rennommin!

Kys on siitä ihana paikka synnyttää, että sieltä äiti ja vauva saa ihan kaiken tarpeellisen. Onhan se ihanaa että aina on puhdasta vaatetta, vauvalle vaipat ja muut tykötarpeet sekä valmis ruoka viisi kertaa päivässä! Voisihan sinne ottaa mukaan myös omat vaatteetkin, mutta jos joku pesee vaatteeni ja pitää minua täysiylläpidolla sen muutaman päivän ajan, niin miksi en käyttäisi sitä hyödyksi?! Ruoka oli mielestäni hyvää ja tuntui, että sitä oli jatkuvasti saatavilla. Muutenkin hoito oli hyvää! Sairaalareissusta jäi hyvä mieli, vaikka aluksi sitä pelkäsin, olihan se ensimmäinen sairaalassa yöpyminen.

Jännityksellä sitä jo odottaa, milloin tulee lähtö sairaalaan, tuleeko se tällä kertaa ihan spontaanisti.

Suvi

Kommentit

Roikeli (Ei varmistettu)

Itse olen syönyt lakua ja salmiakkia raskauden aikana. Normaaleja lapsia on tullut. Turhaa hysteriaa ettei voisi syödä. Kohtuuden rajoissa tietenkin.

SuviS Lifestyle

Itsekin söin esikoisen odotusaikana. Nyt suositukset olivat muuttuneet ja viime raskauden raskausmyrkytyksen vuoksi en ole uskaltanut syödä kohoavan verenpaineen riskin takia. Ehkä muutama pala on kuitenkin mennyt nytkin :)

Kommentoi