Pääsiäisbrunssi

Heippa!

Pääsiäinen vietettiin ihanassa säässä nauttien läheisten seurasta. Kävimme yhdillä lasten kutsuilla sekä yhdillä aikuisten kutsuilla. Meillä oli siis myös yksi lapsivapaailta. Äitini oli poikien kanssa ja me päästiin kahdestaan kolmekymppisille. Huippua!

Maanantaina pääsiäinen päätettiin brunssin! Tein itse brunssin kotona ja kutsuin perheeni syömään. Savustimme lohta, tein vihersalaattia ja paistoin patonkia. Tarjolla oli myös smoothieta, hedelmiä ja marjoja, juustoa sekä porkkanakakkua ja vohveleita. Nam olipa herkkua, tästä inspiraatiota vaikka vappubrunssiin, kuvat kertokoot enemmän.

Rakastan kauniita kattauksia, pitkiä hitaita aamuja sekä brunsseja. Brunsseja teemme usein myös ihan omalla perheellä. Koska aamiainen on se päivän tärkein ateria, miksi siitä ei voisi nauttia useamminkin pidemmän kaavan mukaan.

Eilen meillä alkoi jo arki miehen lähdettyä töihin. Tänään ollaankin puuhasteltu koko päivä pihalla ja saimme koottua lapsille trampoliinin. Mikä huippu juttu! Evert tykkää hyppiä ja tehdä kuperkeikkoja. Myös pikkuveli ja äiti viihtyy. Ehkä kesän paras aktiviteetti! Tänään sain myös hoidettua paljon pihahommia ja toiveissa olisi tällä viikolla ostaa ensimmäiset kukat terassille. Jospa vappuna päästäisiin jo syömään terassille. Välipaloja ollaankin jo nautittu terassilla auringossa. Voi mikä ihana kevät on ollutkaan. Niin lämmin! Pientä kevät flunssaa meinaa lapsille iskeä, toivotaan että menee nopeasti ohi!

Mukavaa viikkoa kaikille!

Suvi

Koti Ruoka ja juoma Tapahtumat ja juhlat