Suunnitelmia vuodelle 2019

EB265248-55F3-4E4F-AFC7-6556CFAD27D4.jpeg

Vuosi 2019 tuo tullessaan paljon mukavia ja uusia juttuja meidän perheeseen. Suunnitelmissa on muutamia reissuja ihan kotimaassa ja myös yksi lyhyt pyrähdys ulkomailla. Suunnitelmissa on kodin sisustamista, taaperon uusi harrastus ja myös vähän aikuisten keskeisiä juttuja. Iloa vuoteen tuo myös erilaiset mukavat juhlat ja ainakin yksi uusi pieni ihminen nuuhkuteltavaksi lähipiiriin. Tulossa siis mahtava vuosi.

Tänä vuonna tulossa myös muutoksia. Yksi suurin muutos varmasti tulee olemaan se, kun minä palaan töihin ja uusi arki alkaa. 

Tammikuussa taapero aloittaa uuden harrastuksen. Menemme yhdessä Evertin kanssa kuperkeikkakerhoon. Hän on nyt innostunut erilaisista tempuista ja ajattelin, että tuo kuperkeikkakerho voisi olla hänelle hyvä. Siellä oppii varmasti paljon uusia asioita ja saa energian kulumaan. Täällä alamme käydä aina tiistai-iltaisin. Ensi viikolla jatkuu myös muksumökki, jossa Evert käy aina keskiviikkoisin. Avoinpäiväkoti aukeaa myös tulevalla viikolla ja pääsemme sinne taas touhuamaan. Kahden viikon joulutauon aikana Evert on jo useasti kysellyt ”mennäänkö tänään kerhoon?”. 

Helmikuussa miehelläni on kahden viikon loma ja silloin ajattelimme suunnata Bomban kylpylään yhden yön lomalle. Evert on jo kauan kysellyt milloin mennään yöksi hotelliin. Tuonne on meiltä lyhyt matka ja uudistettu kylpylä houkuttelee meitä ja pikku polskijoita. Se on siis mainio minilomakohde meidän perheelle. 

Talven aikana aiomme käydä katsomassa Leppävirran Muumi jääveistospuiston. Muumit ovat nyt kova juttu taaperolle, joten hän varmasti tykkää puistosta. Suunnitelmissa myös hiihdon ja luistelun harjoittelua kaksivuotiaan kanssa sekä makkaranpaistoretkiä. Toivottavasti tänä talvena pääsisi jäälle. 

Kesällä tarkoitus on lähteä katsomaan muumimaailma Naantaliin ja sen jälkeen suunnata Viroon Pärnuuseen. Olemme useasti käyneet mieheni kanssa Pärnussa. Pärnu on mielestämme kiva kohde ihanine puistoineen ja pitkine hiekkarantoineen. Siellä on myös hyviä ruokapaikkoja. Haluamme nyt kesällä viedä lapsetkin sinne. 

Kesälle olemme sopineet jo yhden menon aikuisten kesken. Viinijuhlille suuntaamme ystäviemme kanssa. Viinijuhlat ovat olleet joka kesäinen perinne, tietysti poikien syntymävuosina ne ovat jääneet välistä. On mukavaa kuunnella hyviä artisteja ja nauttia toivottavasti hyvästä säästä. Kulttuuria olisi mukava harrastaa enemmänkin. Toivottavasti tänä vuonna tämä toteutuu.

Joulun alla me olemme päättäneet vihdoin lähteä pohjoiseen. Monta vuotta olemme haaveillut pohjoisen reissusta, mutta aina suunnitelmat ovat muuttuneet etelän lomareissuun. Nyt päätimme, että sinne lähdetään. Evert on varmasti ensi joulun alla melkein parhaassa iässä joulun suhteen, joten ihana lähteä katsomaan joulua pohjoiseen. Suunnitelmissa meillä on käydä Santa Parkissa ja ajella siitä sitten joko Ylläkselle tai Saariselälle. Emme ole mieheni kanssa koskaan käyneet yhdessä Lapissa. 

9CC9D2A8-B515-4955-A766-2B107F0103D0.jpeg

879EB055-31F1-4E61-B764-B17708A0E976.jpeg

Ihania talvisia hetkiä päiviinne!

Suvi

Suhteet Oma elämä Mieli

Puurorieskat vauvalle

7378F02B-B7FE-43A2-8862-ACE495DA98C4.jpeg

5A222D21-B707-4CC4-9AED-3642EFDA6DB7.jpeg

Nyt kun meidän vauva on alkanut syödä kiinteää ruokaa, olen kaivanut esille kaikki hyvät vauvanruoka reseptit. Esikoisen vauva- aikana löysin tämän puurorieskat ohjeen simppeli sormiruokakeittiö blogista. Näitä on helppo tehdä ja maistuvat varsinkin tuoreena tosi hyvältä. Näitä voisin vaikka itsekin syödä. Meidän vauva syö itse tekemiäni soseita, mutta myös sormiruokailee. Näitä puurorieskoja voi hyvin käyttää aamu- tai iltapalana ja ne tuovat hieman vaihtelua perinteiselle puurolle.

Puurorieskat (9kpl)

1dl keitettyä puuroa 

0,5dl vauvallesi sopivaa maitoa

0,5dl porkkanaraastetta

1 muna 

1rkl öljyä

1,5dl jauhoja

Sekoita kaikki aineet keskenään. Nostele lusikalla uunipellille. Paista 250 asteessa noin 10minuuttia.

Itse käytin tähän aamulla vauvalle keitetyn kaurapuuron jämän sekä äidinmaitoa. Porkkanaraasteen voi korvata myös esimerkiksi kesäkurpitsalla. Tähän käytin vehnäjauhoja. 

4BB6A0DF-2CF3-4AA4-A8D0-36F9197979CE.jpeg

Myös esikoinen herkutteli iltapalalla näillä.

Suvi

Perhe Ruoka ja juoma Lapset