Mitä tehdään isänpäivänä

169F85EB-D3D5-4AF0-BED0-56DF63B9D456.jpeg

Sunnuntaina on isänpäivä ja meidän perheellä alkaa olla isänpäivä suunnitelmat valmiina. Lasten myötä isän- ja äitienpäivä on luonnollisesti tullut minulle ja meille entistä tärkeämmäksi juhlapäiväksi. Me juhlistamme näitä juhlapäiviä oman perheen kesken, se on tullut jo meille perinteeksi. Yleensä me teemme hyvää ruokaa ja vietämme vain aikaa yhdessä.

Tällä viikolla kysyin mieheltäni, mitä hän haluaisi tehdä isänpäivänä. Hänen toiveet olivat elokuva, ruissipsit ja pitsa. 

Aamulla kävimme kuopuksen kanssa jo tekemässä ruokaostokset isänpäivälle esikoisen ollessa kerhossa. Ostin aamiaiselle vohvelitarpeet, hedelmiä, hyvää leipää ja tuoremehua. Isänpäivä aamuna isi saa nukkua pitkään ja sillä välin minä valmistan meille aamupalan. Lapset saa sitten käydä herättelemässä isin kera kahvikupin ja lahjojen. Suunnitelmissa meillä on päivälle ulkoilua ja sään niin salliessa retkeilyä ja makkaranpaistoa. Päikkärit otetaan koko perheen voimin. Illalla tehdään pitsaa ja katsotaan Tuntematon Sotilas elokuva sekä syödään ruissipsejä. Tarkoitus olisi myös saunoa koko porukalla. Parasta päivässä on yhteinen aika ja ihan perus arkiset, mukavat touhut.

Lahjaksi isi saa esikoiselta kerhossa itse tehdyn lahjan ja kortin. Itse ostin myös miehelleni lahja ja kuopuksen kanssa teimme hänelle kortin. Moneen vuoteen emme ole mieheni kanssa ostaneet toisillemme lahjoja jouluna tai syntymäpäivänä, mutta isän- ja äitienpäiväksi olemme halunneet lahjat ostaa. Ne ovat meille niin tärkeitä päiviä. Juhlimmehan sitä, että saamme olla isä ja äiti. 

Lasten itse tehdyt lahjat ovat minusta ihan parhaita. Viime vuonna mieheni sai esikoiseltamme taulun ja minä sain äitienpäivälahjaksi samettiruusun hänen itse koristelemassa ruukussa. Niin suloisia lahjoja! Ensimmäisenä isänpäivänä minä ostin miehelleni partakoneen ja viime vuonna ostin hänelle Timberlandin kengät. Minä taas olen saanut mieheltäni koruja ja hieronta lahjakortin. 

Ukeille ja isoukeille askartelin lasten kanssa kortit johon painoimme heidän kädet sormiväreillä. Ukkien luona käymme juhlistamassa isänpäivää jo ennen oikeaa juhlapäivää. 

Joka isänpäivä olen ottanut isistä ja pojasta yhteiskuvia muistoksi päivästä. Tänä vuonna kuvassa isin kanssa poikia onkin ensimmäistä kertaa kaksi. <3

Miten te aiotte juhlistaa isänpäivää? Entä millaisia lahjoja teidän isit saa?

Ihanaa isänpäivä viikonloppua kaikille!

6C1B2DEE-5EB3-411E-AA72-D03211F7595E.jpeg

Suvi

Suhteet Ystävät ja perhe Vanhemmuus Ajattelin tänään

Uusi ihastuttava sisustusliike Kuopiossa

148B1C1A-A5E0-41ED-A6A4-B5A0C22F5E54.jpeg

EFB1CEA8-7A8B-4E10-813A-549F2119F911.jpeg

Nyt se on täällä! Nimittäin uusi ihana sisustusliike Kuopiossa. Olen niin monta vuotta kaivannut jotain tällaista! Hieman erilainen, ajanhermoilla oleva ja merkkituotteitakin myyvä sisustusliike! 

Kuulin tästä uudesta Live4 sisustusmyymälästä muutama päivä sitten ja heti oli pakko mennä tutkimaan, niin ihanalta se näytti kuvissa. Liikkeeseen astuessani huomasin tämän olevan oikea löytö! Liike täynnä just sellaisia tuotteita, mikä miellyttää tämän päivän sisustajan silmää. Värimaailmaltaan paljon puuta, mustaa ja luonnonläheisiä sävyjä! Aivan IHANA! 

Live4 löytyi sisustustuotteita ihan jokapäiväiseen arkeen, mutta myös sesonkiin. Lähestyvä joulu näkyi liikkeessä kivasti. Ihania tuotteita oli myynnissä keittiöön, kylpyhuoneeseen sekä lastenhuoneeseen. Tai ihan minne vain. 

Live4 tyyli oli ihanan rouheista vanhahtavaa ripauksella uutta. Täältä löytyi myös upea by Pias vaatevalikoima. Ensimmäisenä Kuopiossa! Muita myymälästä löytyviä tuotemerkkejä oli mm. Ib Laursen, Anno sekä Bloomingville. Ib Laursenilta ihania persoonallisia esineitä sisustukseen, Annolta kauniit tekstiilit ja Bloomingvilleltä söpöjä puisia lasten tuotteita. 

15185287-AF59-4FF5-8947-0800388976D0.jpeg

359DFB60-C352-4197-BCD3-5E2ECC6C2EE2.jpeg

B4BC8680-42CE-4437-A800-F7759FFB886A.jpeg

Aikani kierreltyä tuntui, että kaupasta olisi voinut ostaa vaikka kaiken! Mukaani tarttui ihania juttuja joulupakettiin lasten keittiöleikkeihin, rautaiset adventtinumerot kynttilöihin sekä silikoninen vispilä, jossa bambuinen varsi. Ostin myös tuon vanhan tiilin valumuotin, jota voi käyttää sisustuksessa monessakin kohtaa! 

Tämä puoti on siitä kiva, että sieltä löytyy kauniita juttuja varmasti jokaiseen kotiin ja kaikkien kukkaroille. Puodin omistaja on valinnut valikoimiin sisustuksen nykypäivää, ajattomia, mutta myös persoonallisia juttuja. Hän kertoi myös, että mikäli jotain myymälästä ei löydy he kuuntelevat ja ottavat ideoita vastaan asiakkailta. Palvelu oli miellyttävää ja sekös jos joku on tänä päivänä kivijalkaliikkeiden perusta, hyvä palvelu! Sitä ei nettikaupasta saa. Kun etsin myymälässä jotain tietynlaista, myyjä esitteli minulle monia vaihtoehtoja joista sopiva sitten löytyikin. 

E5E2B9BB-FD28-4D82-BA99-0B379631305E.jpeg

Tästä taisi tulla nyt minun lemppari kauppa! Live4 löytyy Kuopiosta Aapelin kauppakeskuksesta. Käykäähän kurkkaamassa! 

Suvi

Muoti Sisustus Mieli Ostokset