Uhmaikä ja muuta kivaa
Voihan kaksvee ja uhmaikä. Vaikka esikoisellamme uhma ei mikään pahin mahdollinen nyt olekaan, hänen kanssaan on välillä aika taistelua. Joka asiaan täytyy sanoa ”ei”. Ei mennä pöntölle, ei vaihdeta vaippaa, ei pueta, ei riisuta, ei pestä hampaita, ei mennä ulos, ei mennä sisälle… ääh, tätä listaa voisi vain jatkaa. Kielteinen lause joskus auttaa, eihän mennä pöntölle, eihän lähdetä ulos. Kaiken lisäksi hän juoksee karkuun kun jotain edellä mainittua yrittää tehdä. Välillä kaupan pihassa täytyy todella valita sanansa tarkasti, ettei reissu päättyisi kilpajuoksuun. Pelottaa, että joskus hän juoksee vielä auton alle.
Varsinkin yksin näiden kahden pienen kanssa ollessa täytyy välillä tehdä oikea toimintasuunnitelma. Kumman laittaa ensiksi valmiiksi ulos lähtiessä. Uhmaikäisen joka juoksee karkuun ja vänkää vastaan vai vauvan jolle kerkeää tulla jo sitten kuuma ja hermostus vaunuissa ennen kun muut olemme valmiita. Välillä tuon uhmaikäisen kanssa täytyy laskea mielessä kymmeneen. Kaikki täytyy vain tehdä yksi asia kerrallaan ja rauhassa. Onneksi meillä ei ole useammin kiire minnekään.
Yhden kerran kerhoon lähtiessä tilanne oli taas sama mikä yleensä kiireessä. Nappasin vain jonkun avaimen mukaan ja oven ulkopuolella huomasin, että kerho reppu jäi. Ja kappas eihän se avain ollutkaan meidän vaan naapurin vara-avain. No eikun poika kerhoon ja vara-avainta hakemaan äitini luota. Onneksi sentään autonavain oli mukana. Välillä iltaisin naurattaa nämä kommellukset. Olisi varmaan hauskaa olla kärpäsenä katossa kun täällä touhutaan.
Välillä poikaa kiukuttaa niin, että lattialla pitää mahallaan potkia ja riehua. Joskus minua meinaa naurattaa, sitä ei tietenkään voi näyttää hänelle, muuten raivo vain yltyy. Voi miten typerät ja pienet asiat näitä pieniä voikaan kiukuttaa. Joskus äiti menee väärään paikkaan tai joskus äiti on muuten vain tyhmä. Välillä äiti ei saa tulla lähellä, sitten sekunnin päästä täytyy tulla lähelle. Ja syliin ei saa ottaa, mutta samantien pitääkin ottaa. Aika hauskoja tilanteita, täytyisi kirjoitella itselleen ylös, että muistaisi ne jatkossakin.
Vaikka elämä kotiäitinä lasten kanssa on aivan ihanaa, enkä vaihtaisi sitä pois, on päivät myöskin välillä raskaita. Nostan hattua äideille ja isille, jotka usean lapsen kanssa ovat kotona. Kyllä se ihan työstä käy ja vaatii todella kärsivällisyyttä ja hermoja.
Onneksi nämä uhmavaiheet ovat ohimeneviä ja pääosin poikamme on ihana, iloinen poika, kuin aurinko! Hän on niin rakastavainen ja tunteellinen poika. Voi kumpa hän pystyisi säilyttämään herkkyytensä aikuisiälle saakka. Minun ihana oma pikku poika!
Suvi
