Nyt se alkoi, nimittäin mammaloma! Tänään minulla oli viimeinen työpäivä ja Evertillä viimeinen hoitopäivä. Kamalaa, kuinka nopeasti aika on mennytkään. Tämä talvi ja kevät hujahti mennä todella liian nopeasti.

Vaikka on ihanaa, että loma alkaa, samalla se on myös niin haikeaa! Rakastan työtäni ja asiakkaani ovat ihania. Tuntuu taas hetken, kuinka pärjäänkään ilman heitä. Työni on niin antoisaa ja sosiaalista. Asiakkaista on tullut minulle todella tuttuja. Jaamme monen kanssa niin ilot, kuin surutkin. Välillä saa nauraa maha kippurassa, kun taas joskus ollaan itkettykin.

Toinen haikeus tässä loman alussa on poikani päiväkodin loppuminen. Hän on viihtynyt päiväkodissa tosi hyvin, hän on ollut siellä kuin kotonaan. Hoitajat ja kaverit ovat olleet niin ihania kuin toivoa voi. Olen aina voinut luottaa hoitajiin ja jättää Evertin huoletta heidän rakastavaan hoitoon. En tiedä miten itse poika reagoi, nyt hän ei menekään enää hoitoon leikkimään, näkemään hoitotätejä ja kavereita tai tekemään mukavia juttuja. No, toisaalta hän on niin pieni, että en tiedä osaako hän kaivata sitä. Ehkä me vanhemmat suremme näitä asioita enemmän kuin itse lapset yleensä.

Olen todella kiitollinen siitä, mitä kaikkea poikani on kokenut ja oppinut päiväkodissa, hänestä on tullut niin sosiaalinen ja luottavainen pieni ihmisen alku. Miten hoitajat jaksavatkin touhuta ja kehitellä kaikkea pienille 1-3 vuotiaille taaperoille. Olemme koko perhe saaneet tästä ajasta niin paljon iloa. Mutta etenkin poikamme. Päällimmäisenä mielessä kevätretki eläinpuistoon. Aivan mahtavaa!

Mutta kaikesta tästä tunnevuoristoradasta huolimatta, nyt alkaa uudet tuulet puhaltamaan ja vauvan laskettuun aikaan on enää 37 päivää. Nyt meillä on aikaa tehdä mukavia juttuja kahdestaan esikoisen kanssa vielä ennen kuin vauva syntyy. Suunnitelmissa on tavata ystäviä, nukkua päiväunia yhdessä, ulkoilla, olla rannalla ja veneilemässä sään niin salliessa. Ihana olisi käydä myös kaupungilla lounaalla perheen kera. Haaveissa on myös jokin kaupunkipäivä aikuisten kesken. 

On meillä yksi lapselle hieman negatiivisenpikin asia suunnitelmissa, nimittäin tutin pois vieroittaminen. Olen jo muutaman viikon ajan puhunut pojalle tutista luopumisesta. Hänelle se on ollut niin kovin tärkeä. Mutta nyt kun hän lähestyy kahden vuoden ikää, siitä on luovuttava. Tuti ei tee hampaille hyvää ja toiveissa olisi jos hän rupeisi nukkumaan läpi yöt. Hän nimittäin herää monesti yöllä tutin suusta putoamiseen. Katsotaan kuinka meidän projektin käy?! Siihen vaaditaan takuulla hieman päättäväisyyttä ja kärsivällisyyttä. Olisi mukavaa kuulla muiden vinkkejä tähän projektiin. Joitain hyviä vinkkejä olenkin saanut jo mammakavereiltani 🙂

Suvi