Viikonloppu Joensuussa

SuviS Lifestyle

Taas on sunnuntai ja takana ihana viikonloppu! Viikonlopun vietimme hyvien ystäviemme, Emielin kummien luona Joensuussa. Olemme tunteneet kauan, minä ystäväni ihan lapsesta saakka. Hän tuntuukin kuin omalta veljeltä. Ihana että hän on löytänyt rinnalleen niin ihanan ihmisen ja mekin olemme ystävystyneet! Toivon ja luulen, että ystävyytemme säilyy läpi elämän. Siksi valitsimmekin heidät lapsemme kummeiksi. 

Joensuu on mielestäni todella kiva kaupunki. Ystävämme ovat asuneet siellä jo vuosia, joten olemme päässeet tutustumaan tähän miljööseen useasti. Tänä viikonloppuna olimme ensimmäistä kertaa heille yökylässä. Nyt saimme rauhassa kierrellä kaupungilla ja seurustella. Monesti päivä on ollut liian lyhyt, koska Joensuussa riittää niin paljon tekemistä. Kaupungilla on todella hyvät ostosmahdollisuudet, niin erilaiset kuin Kuopiossa. Siellä on muutama ihana sisustusliike ja lasten erikoisliikkeitä. Voi miksi Kuopiossa ei voi olla näitä!? Joensuun sisustusliikkeet itsessään ovat jo niin kauniita, että ne on vain joka kerta aivan pakko kiertää. Varsinkin Taitokorttelissa entisissä takomon tiloissa sijaitseva Sarustiikka on käymisen arvoinen paikka. Tällä kertaa mukaan tarttui Sarustiikasta söpö pieni keraaminen maljakko ja KP interiorsista Joel Jyringin kortteja sekä pyykkietikkaa. Pyykkietikkaa olen jo kauan halunnut kokeilla ja rakastan noita Joelin taiteellisia kortteja! Maljakon ostin pienille eukalyptuksen oksille, joita sain ihanasti säilytettyä Emielin ristiäiskimpuista. Kekäleestä ostin Evertille haaveilemani Leviksen t-paidan. Kaarto kids & Lifestylessä sekä lastenliike päivänsäteessä kävin tiedustelemassa tulevista ja katselemassa jo tulleita lasten merinovilla-asusteita. Yhdet pipot vielä täytyisi talveksi lapsille hankkia. 

Kävimme syömässä viihtyisässä Local bistrossa. Siellä on huippu hyvä ruoka ja kiva tunnelma. Täällä olemme käyneet aiemminkin ja todenneet sen niin hyväksi, että halusimme sinne uudestaan. 

Ihana päästä vierailulle vieraaseen kaupunkiin, kun on vielä oppaat omasta takaa!


Utran saari on kaunis ja sen ympäristössä on aivan mielettömiä lenkkipolkuja ja maisemia. Lenkkipolut kulkevat joenvartta pitkin ja sen varrella oli kesäterassi, siirtolapuutarha, jopa ratsastustallikin! Kuinka ihanaa! Sää oli mahtava, aurinkoinen ja lämmin kivalle iltakävelylle. Olisipa ihana asua tällaisella alueella. Kaunis, rauhallinen luonto ympärillä sekä kaikki palvelut niin lähellä! Päätimme iltakävelyn leikkipuistoon, jossa Evert mielellään touhusi ja sai purkaa iltaenergian. 

Ystävämme taiteili meille niin ihanat iltapalat tuoreine sämpylöineen. Ja aamupalaksi Amerikkalaisia pannukakkuja marjoilla ja hillolla, nam! Oli niin mukava ja tervetullut olo. Kiitos ihanat ystävät! Lasten kanssa vierailu ei tietenkään aina niin rauhallista ja rentoa ole, mutta reissu meni kivasti ja lastenehdoilla totta kai. 

Tänään ystävämme vei meidät vielä oikeaan kukkien ystävien paratiisiin, Joensuun Kukkatalolle. En olisi voinut kuvitella, että tällaista myymälää on! Iso halli täynnä puutarhasomisteita, ruukkuja pilvinpimein väreittäin järjesteltyinä sekä aivan mahtava valikoima kasveja ja kukkia! Täällä oli mm. reilu kymmenen neliön kokoinen kylmiö, josta sai itse valita mieleiset leikkokukat, jotka floristi sitten sitoi. Aivan mieletöntä! Ja kukkia nimittäin oli! Niin paljon, että menin aivan sekaisin. Sanoinkin että täällä voisi viettää vaikka kokonaisen päivän. Täältä jos jostain löytyy varmasti jokaiselle etsimänsä. Pienen hetken kiertelin myymälää ja totesin, että tänne täytyy palata ensi kerralla! Mukaani tarttui jälleen ihania harsokukkia.

Kotimatkalla kävimme tervehtimässä vielä sukulaisiamme. Viikonloppu täynnä ihania ihmisiä. 

Kiitos vielä mukavasta viikonlopusta!

Suvi