Vuosi 2018

1F1C7C93-6C46-4D50-B37F-EEEC35EF521F.jpeg

Hei! Tänään on vuoden 2018 viimeinen päivä. Tässä minun tämän vuoden tärkeimmät.

Kun katson tätä vuotta taaksepäin, näen paljon iloa, rakkautta, uusia juttuja, raskaita päiviä, väsymystä ja myös murheitakin. Pääosin vuosi on ollut kuitenkin ihana. Iloa ja rakkautta tähän vuoteen on tuonut oma perheeni, kuopuksen syntymä ja oma koti. Iloa on tuonut myös kaikki läheiset ja ystävät! Tänä vuonna olen saanut myös uusia ystäviä. Se on mielestäni hienoa. Uutta minun elämääni tänä vuonna on tuonut juurikin uusi perheenjäsenemme, olen nyt kahden lapsen äiti. Raskaita päiviä on myös tähän vuoteen mahtunut. Kuopuksemme odotusaika oli jokseenkin raskas väsymyksen, huonovointisuuden, työpäivien ja esikoisen yöheräilyjen vuoksi. Tänä syksynä raskaita päiviä on tuonut lasten sairastelu ja esikoisen uhmaikä. Nämä edellämainitut asiat ovat tuoneet arkeen mukaan myös väsymystä. Murheita on tuonut tänä vuonna lähipiirissäkin tapahtuneet ikävät asiat.

Onneksi yleensä mieleen jää vain ne kaikkein ihanimmat ja parhaimmat hetket. Parasta tässä vuodessa oli vauvan syntymä ja lasten kanssa vietetty aika kotiäitinä. Parasta oli myös perheen yhteinen aika. 

Tänä vuonna olen oppinut kiitollisuutta. Olen oppinut arvostamaan enemmän omaa perhettäni, lapsiani, aviomiestäni. Olen oppinut arvostamaan terveyttä. Nämä eivät ole itsestäänselvä asia. Olen yrittänyt olla valittamatta pienistä ja turhista asioista. Maailmassa on niin paljon pahaa, että täytyy todella olla kiitollinen siitä että itsellään ja omassa perheessä kaikki on hyvin. Omat murheet ja arjen haasteet ovat aika pieniä verrattuna maailman muihin murheisiin.

Ensi vuonna yritän arvostaa yhä enemmän sitä mitä minulla on. Ensi vuonna yritän vielä enemmän olla välittämättä pienistä asioista. Yritän olla armollinen myös itselleni. Yritän laskea yhä useammin kymmeneen vaikeina hetkinä. 

Yhtään uudenvuoden lupausta en aio tehdä niinkuin en minään muunakaan vuonna ole tehnyt. Toivon ensi vuodelle paljon terveyttä, rakkautta ja yhteistä aikaa perheen ja ystävien kesken. 

Ihanaa uudenvuodenaattoa kaikille ja onnea vuodelle 2019!

Suvi

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *