Ajat muuttuvat
Opiskelin Suomessa sairaanhoitajan tutkintoa, ja niihinkin opintoihin sisältyi farmakologia. Tuolloin, 3 vuotta sitten, koko oppiaine tuntui vaikealta ja jokseenkin epämotivoivalta. Miksi ihmeessä minun pitäisi oppia miten parasetamoli vaikuttaa, eikö riitä että osaan antotavat ja annostelun sekä sivuvaikutukset? En tiennyt mitä lukea, sillä kurssikirjaa ei ollut. Luentodiat olivat täynnä tietoa mutta siihen aikaan en vielä niitä osannut hyödyntää. Rimaa hipoen (okei, kakkosella tai kolmosella) pääsin molemmat farmakologian tentit läpi.
Nyt patologian välitenttiin lukiessa olen kiitollinen siitä että olen lukenut aiemminkin farmakologiaa. Lääkeaineet ovat tajuttoman mielenkiintoisia, ja ymmärrän nyt miksi minun täytyy opetella lääkeaineiden vaikutusmekanismit. Koska daa, enhän muuten voi tajuta sitä miksi juuri se lääkeaine valitaan juuri tähän sairauteen/oireeseen! Kun pohjalla on Laurean opit, on helpompi ymmärtää ja sisäistää iso määrä tietoa lyhyessä aikaa.
Muutenkin huomaan että oppimistyylini on muuttunut huimasti. Kun aiemmin piti lukea kurssikirjallisuus (myös se ylimääräinen) viidesti, ihan varmuuden vuoksi vaan, niin nykyisin tiivistelmät ja luentodiat riittävät paremmin kuin hyvin. Sillä jos niiden jälkeen jää vajaavainen olo niin ainahan sen kurssikirjan voi kaivaa esiin ja sieltä ammentaa lisää. Lyhyt aika ja valtavat paineet sekä oppimistavoitteet ovat pudottaneet tämän perfektionistin todellisuuteen. Aiemmin en voinut hyväksyä että jokin tiivistelmä aiheesta, saatika luentodiat, olisi riittävä määrä. Ehei, kurssikirjat on syystä määritelty pakollisiksi. Onneksi harhaluuloista voi oppia paljon, kun suostuu tunnustamaan olevansa väärässä…
Patologian välitentti on keskiviikkona. Olen onnistunut noudattamaan lukuaikatauluani lähestulkoon kokonaan, mikä on pienoinen ihme näiden kaikkien viime aikojen tapahtumien ja töiden ohessa. Joko olen oppinut laatimaan joustavan ja realistisen lukusuunnitelman, tai sitten olen vaan strukturoinut kaaostani enemmän.
Ensimmäistä kertaa pitkään, varsin pitkään, aikaan en ole stressaantunut tai huolissani tentistä. Hiukan pelottavaa ehkä, sillä en myöskään koe että osaisin todellakaan kaiken välitenttiin tulevista asioista. En kuitenkaan ole välinpitämätön tenttituloksen suhteen, vaan tentillä on minulle merkitystä. Haluan sen läpi.
Rauhallinen mielentila tuntuu todella hyvältä. Isolta edistysaskeleelta. Vielä syyskuussa anatomian tenttiä ennen itkin ja halusin sen vain olevan ohitse. Vihasin koko lääketieteellistä. Vaikuttavana tekijänä voi tietenkin myös olla nyt se että ensimmäistä kertaa olen lukenut tähän tenttiin. Kun aiemmin olen kävellyt sisään tenttisaliin edellispäivän tentistä totaalisen uupuneena ja vain toivonut pientä ihmettä. Ehkä juuri siksi lukeminen tuntuu hyvältä, koska tämä kaikki on uutta ja minulle ei ole muodostunut valtavaa epäonnistumiskompleksia tämän kurssin kohdalle.
Keskiviikkona tämä tentti toivon mukaan menee läpi ja on historiaa. Koska silloin voisin keskittyä paremmin, ja rauhallisin mielin, Suureen Koitokseen. DFM2:een. Mutta kuten sanottua, niin päivä kerrallaan. Tentti kerrallaan.
Tsemppiä teille kaikille omiin tenttilukuihin, töihin ja ylipäätään arkeen <3