Elämä on kuin maaliskuu

Tukholmaan on saatu jälleen lunta. Maa on kaunis, sää kirpeä ja bussit eivät kulje Brommassa. Aiemmin tällä viikolla kevät vilautti reittään, mutta muuttikin mielensä ja piilotti itsensä. Rehellisesti sanoen ei haittaa yhtään. Rakastan lunta, ja miellän maaliskuun alun vielä talveen kuuluvaksi. 

Vuoden kaksi ensimmäistä kuukautta ovat menneet nopeasti. Tänään oli bipokurssini toiseksi viimeinen kurssikerta, jotain minkä ajattelin kestävän puoli-iäisyyttä. Tällä viikolla siirryimme sairaaloihin. Tällä viikolla tapasin lääkärini (näen häntä siis noin 4krt vuodessa). Joten ajallisesti ollaan kaiketi pian siirtymässä uuteen jaksoon?

Alkuvuosi on tarjonnut suuria ahaa-elämyksiä. Olen löytänyt itsestäni uusia piirteitä, tai vaihtoehtoisesti olen alkanut nähdä itseni paremmin. Olen ymmärtänyt muutaman kappaleen sanojen todellisen merkityksen. Olen keksinyt mistä haluan tehdä examensarbeteni (ja mahdollisesti jopa kyseisen tutkimusryhmän). Olen ymmärtänyt että opiskelu on mahtavaa, mutta välillä tahdin hellittäminen on se mitä tarvitaan tentin läpäisemiseen. 

En ole käynyt pitkään aikaan Suomessa. Veljelläni oli syntymäpäivä helmikuussa ja minua harmittaa että en päässyt juhlistamaan niitä kotona. Tilannetta ei helpota se että en tule myöskään pääsemään Suomeen yli kuukauteen. Tämän oivaltaminen johdatti minut miettimään uusiksi muutamia aiemmin laatimia suunnitelmiani ja haaveitani. Huomasin että niistäkin voi kasvaa ohitse. 

Juuri se elämässä on niin ihanaa. Koskaan ei tiedä mitä kulman takana odottaa. Vaikka jonain hetkenä olisikin aivan kamalaa, niin edessä on paremmat ajat. Tämä on asia mikä meidän jokaisen olisi hyvä muistaa. Tatuoida vaikka käteen tai otsaan (koska siellä pimeässä sitä ei aina meinaa muistaa). 

Maaliskuista viikkoa ihanaiset <3