Jotain suurta ja villiä täytyy tapahtua

Tiedättekö sen tunteen kun vatsanpohjassa kipristelee ja takaraivossa pieni ääni huutaa että tästä viikosta tulee hyvä? Heräsin aamulla juurikin tuohon tunteeseen. 

En muista milloin viimeksi minulla on ollut yhtä levollinen maanantaiaamu kuin tänään. Olen saanut syödä aamiaisen stressittömästi, istua sohvalla hyvän kirjan ääressä ja odottaa kahvin tippumista. 

Tämän viikon ajattelin varata kiireettömäksi viikoksi. Menneinä viikkoina olen juossut pää viidentenä jalkana (kyllä, en tarkoita kolmatta jalkaa vaan vauhti on ollut liiankin luja), joten tekee ihan hyvää pysähtyä hetkeksi hengittämään. Nyt kun ei tarvitse tehdä opiskeluun liittyviä asioita, niin saan kerrankin nollata stressitasoja. 

Lokakuun puolivälissä DFM2 palaa arkeeni, toivottavasti viimeistä kertaa (ennen prekliniä). Ennen tuota koulukirjojen alle sukeltamista ajattelin nauttia elämästä. Joo, eihän se ole mitään helppoa puuhaa aina, sillä meillä jokaisella on omat haasteemme arjessa ja minun haasteeni ovat olleet…No hyvinkin haastavia välillä ;)… Mutta aion yrittää parhaani!

Tällä hetkellä luen Tommi Kinnusen esikoisromaania Neljäntienristeys. Eräs ystäväni suositteli kirjaa jo aiemmin tänä vuonna, mutta vasta nyt sain hankittua kirjan käsiini. En ole ehtinyt puoltaväliä pidemmälle mutta voin alun perusteella suositella kirjaa lämpimästi! 

Juu, saa nähdä mitä viikko tuo mukanaan. Mitä ikinä viikolla onkaan tarjottavana, niin yritän pitää itseni positiivisella asenteella. Hymy kun helpottaa elämää kummasti ;)!

Puss o kram <3!