Kun elämä antaa sitruunoita…

Tätä tekstiä kirjoittaessa istun Arlandassa. Ikävien uutisten johdosta päädyin varaamaan lipun illan viimeiselle Helsingin-lennolle. Olen aina halunnut vain kävellä Arlandaan ja ottaa äkkilähdön, mutta en todellakaan tämmöisissä olosuhteissa.

Viikko on muutenkin ollut kamala. Kaikki mikä on vain voinut mennä pieleen on mennyt pieleen. Tuuran tavoin olen kuitenkin vain vääntänyt jostain hymyä muistuttavan irvistyksen kasvoilleni ja hokenut itselleni että kyllä se tästä vielä lähtee…

Negatiivisiin ajatuksiin on helppo jäädä vangiksi. Pimeys kasvaa ajatus ajatukselta ja lopulta käsissä on vain valtava läjä sirpaileita. Positiivisuus katoaa valovuosien päähän. Jos en taistelisi kaikkea negatiivista vastaan hajoaisin. Positiivisten asioiden etsiminen on joskus todella työn ja tuskan takana, mutta kiitos ympärilläni olevien ihmisten se ei ole mahdotonta. 

Siispä sen sijaan että tässä luettelisin mikä kaikki mättää, niin listaan muutamia tämän viikon ihania hetkiä. Ihan vain siksi että voin tulla tänne lukemaan listani uudelleen ja uudelleen läpi kun tuntuu että pimeydessä ei näy jälkeäkään valosta. Lista olkoon minun taskulamppuni. 

Maanantaina söin hemmetin hyvää omenapiirakkaa.

Tiistaina oli mysig perheilta Ruotsiperheen kanssa. 

Keskiviikkona sain nauttia dekortiimin kanssa puhtaasta spegelsalenista. Ja maalata kulisseja!

Torstaina… Kaikkien ikävien uutisten keskellä sain jälleen muistutuksen siitä kuinka ihania ihmisiä ympärilläni on. Ja kuinka ystävien tuki on tarpeen. 

Saa nähdä mitä loppuviikko tuo tullessaan. Mutta varmaa on että jos jotain huonoa, niin myös jotain hyvää.