Mihin tarvitsemme binääristä sukupuolijaottelua?
Naiseus on vaikeampi asia kuin miltä se ensiajattelemalla tuntuukaan. Yleensä sanasta naisellinen tulee mieleen pinkki hattarapilvi, tyllihame ja suloinen meikkaus. Ne ihanat Minna Parikan korkokengät joita varten opiskelija joutuu säästämään koko vuoden (ja eikä siltikään raaski ostaa niitä). Jokin hieno merkkikäsilaukku jonne mahtuu koko elämä. Sillä naisethan kantavat aina mukanaan kaikkea mitä voi tarvita huulipunasta kumiveneeseen. Miehet ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan niin tyhmiä että heille riittää vaan lompakko, avaimet ja puhelin. Ja siinäkin on jo puolet liikaa.
Mutta entä ne naiset jotka eivät koe kuuluvansa tähän kategoriaan vaan viihtyvät parhaiten löysissä farkuissa ja hupparissa meikittömänä? Ovatko he sitten väliinputoajia, sillä tissien omistajina eiväthän he voi olla miehiäkään? Entäs naiset jotka ovat lesboja, voivatko he olla yhteiskunnan määrittelemän pilvihattarabarbien kaltaisia vai täytyykö olla miehinen ollakseen uskottava sukupuolivähemmistön edustaja?
Binäärinen sukupuolikäsitys on aikansa elänyt, sillä nykyaikana ihmisellä on mahdollisuus olla juuri sitä mitä haluaa. Varsinkin jos sukupuolinormit ovat niin kapeita että suuri joukko kokee putoavansa väliin, voidaan keskustella siitä että tarvitsemmeko todella näitä luokkia. Mitä jos tutustuttaisiin ihmiseen Mikkoina, Maijoina ja Liia-Peterinä? Eihän ihmisen sukupuolikäsitys kuulu kenellekkään toiselle, vaan on jokaisen yksityisasia ja omassa päätäntävallassa. Olisi äärimmäisen väärin yrittää tunkea joku joka kokee olevansa neliö niin ympyrän muotiseen muottiin. Miettikää sitä kipua mikä siitä aiheutuisi.
Mielestäni Sofi Oksasen kirjoissa tulee ilmi hienosti vanhanaikaisen sukupuolijaottelun naurettavuus. Baby Jane on kirja joka koskettaa ja syvältä. En muista kuinka monta kertaa olen kyseisen teoksen lukenut, mutta en kyllästy siihen. Myöskin Puhdistus (näytelmäversio) on teos jota en vain voi lakata lukemasta. Se ja Anna-Liisa (Minna Canthin teos) ovat koskettaneet syvältä ja mielestäni molemmissa käsitellään naisen kasvua vaikeuksien keskellä hyvin samankaltaisesti, vaikka teokset sijoittuvat aivan eri aikakausiin. Oksasen naiset ovat vahvoja, jotka ovat joutuneet kärsimään vaikeuksista ja pahasti. Yhteiskunnan naisiin kohdistama paine on esillä joka ikisessä teoksessa, jotain mistä pidän paljon.
Joo… Tästä päivityksestä taitaa puuttua punainen lanka ja pahasti. Toisaalta olen itse niin omassa maailmassani elävä henkilö, että tajunnanvirran kirjoittaminen onnistuu minulta paljon paremmin kuin ytimekäs sanailu. Yllä olevassa kuvassa näkyy minun rakas kumiankkani Julio/a. En ole määrittänyt hänen sukupuoltaan tai kohdistanut häneen ennakko-oletuksia. Mielestäni on parasta että Julio/a löytää itse itsensä, ilman että ympäristö painostaa häntä mihinkään.