Sweet like cinnamon

11.2.2017 tindeliini

Mihin meillä on kiire?

Tavallinen lauantai-iltapäivä. Ihmiset liikkuvat kaupungilla, lapsiperheet ovat ostoksilla ruokakaupassa. Pieni opiskelijatyttönen on kaupassa myös, aavistamatta mitään pahaa. Sää on mainio ja päivä muutenkin hyvä. Sitten se tulee, aivan odottamatta. Paniikkikohtaus iskee siinä lähikaupan leipäosastolla. Ei ehkä pahin kohtaus mitä tyttönen on kokenut, mutta kohtaus kuitenkin.

Tyttönen päättää että tekee ne ruokaostoksensa ihan normaalisti. Tai no niin normaalisti kuin tilanne sallii. Iltapäivällä kuitenkin tulee ystävät kylään ja tyttönen on luvannut leipoa. Kun ei ole pitkään aikaan nähty.

Kaikki sujuu hyvin kunnes tyttönen saapuu kassalle. Siellä myyjä ja muut jonottajat tuntuvat olevan kiireisiä. Tyttönen yrittää laskea ostoksensa hihnalle mutta kohtaus saa vaan pahemmin otetta hänestä. Myyjä sanoo jotain mutta tyttönen ei kykene vastaamaan. Nyt on vain pakko maksaa jotta pääsee äkkiä ulos kaupasta. Ostoksia pakatessa tyttönen tuntee kuinka muut asiakkaat katsovat painostaen häneen. Ostokset eivät tunnu menevään kassiin ja jono kasvaa kasvamistaan.

Yllä oleva teksti kuvaa minun tämänpäiväistä kauppareissuani. Olen jo pitkään miettinyt että miksi meillä on aina niin kamala kiire. Edes ostoksia ei ehdi pakata rauhassa ennen kuin seuraavan ostokset jo liukuvat samaan koloon. Metroporteilla ihmiset murisevat jos lipun esiinkaivaminen kestää. Ymmärrän toki että arkisin ihmisillä on kiire töihin. Väsyttää ja yö on nukuttu huonosti. Mutta auttaako se kiire oikeasti? Eikö se vaan pahenna oloa?

Meitä ihmisiä on erilaisia, erilaisin rajoittein. Jos sinulla on aina kauhea kiire niin mitä jos lähtisit liikkeelle hieman aiemmin. Niin että ehtisit nauttia päivästä ja siitä että ei tarvitse stressata. Ansaitset rauhallisen hetken. Me kaikki ansaitsemme.

Avainsanat: #paniikkikohtaus #rauhaa #lauantai

Suhteet Oma elämä Terveys Ajattelin tänään

9.2.2017 tindeliini

Iltakoulua ja korkeakulttuuria

Terminin neljäs viikko alkaa lähestyä loppuaan ja vapaapäivän kunniaksi ajattelin kirjoitella hieman tekstiä tänne.

Tänään on ihan oikea vapaapäivä, sillä puolet luokasta on terveyskeskuksissa ympäri Suur-Tukholmaa. Huomenna on minun puolikkaani vuoro. Kieltämättä hieman mietityttää mitähän siitäkin tulee, sillä edellisestä kerrasta on aikaa yli vuosi. Olen unohtanut monia tärkeitä asioita, mutta ajattelin sanoa suoraan ohjaajalle tämän ja käyttää huomisen kertaamiseen. Potilaallekin on varmasti mukavampaa kun opiskelija seuraa vierestä eikä tee epävarmana. Perusteet, kuten anamneesin otto ja verenpaineen mittaaminen, on kuitenkin muistissa että en ehkä ihan toivoton tapaus ole…

Kevään ajan tulen käymään opintojen lisäksi iltakoulua kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Joka keskiviikko minä ja parisenkymmentä muuta saamme kuulla luentoja joiden tarkoituksena on valoittaa bipon taustoja ja hoitoa. Luentojen jälkeen käydään ryhmäkeskusteluja. Eilen oli kurssin ensimmäinen tapaamiskerta, ja rehellisesti sanoen en tiedä mitä ajatella. Luennot olivat hyviä, mutta ryhmäkeskusteluista tuli vain pahalle tuulelle. Jotenkin oletin että meidän potilaiden ryhmässä ei olisi leimaamista tai negatiivista asennetta psykiatrisia sairauksia kohtaan. Olin kuitenkin niin väärässä kuin olla voi.

Keskustelu painottui siihen kuinka moni julisti että onneksi ei ole kokenut maniaa, sehän on aivan kamala tila kun siinähän ihminen on aivan harhainen ja kuulee ääniä. Ja että onneksi on bipo eikä esimerkiksi skitsofrenia, sehän olisi niin noloa. Depressioon sentään toiset osallistujat suhtautuivat asiallisemmin. Itse vaan istuin täysin tyrmäytyneenä nurkassa ja laskin minuutteja siihen että pääsisin kotiin. Tästä kaikesta huolimatta olen kuitenkin tyytyväinen siihen että kurssi järjestetään. Ryhmäkeskustelut ovat mitä ovat, mutta hoitohenkilökunnan luennot onneksi ovat hyödyllisiä.

Muut opinnot sujuvat notkuen eteenpäin. Teen niin paljon kuin tämänhetkiset voimavarani antavat, mutta pidän myös suosiolla vapaailtoja. Koulun lisäksi olen yrittänyt haalia muuta tekemistä, jotta pään saa tuulettumaan välillä. Lisäksi tykkään puuhastella paljon kaikenlaista, joten kalenterin täyttäminen on oikeastaan vain positiivinen juttu. Saan näin ylläpidettyä hyvän vireen ja opiskelukin sujuu tehokkaammin.

Hyvinvointi Mieli Opiskelu