Ensimmäinen loman (”loman”) jälkeinen viikko Tukholmassa sujahti ohi silmien. Tarkoituksena oli tehdä kaikkea kivaa, kuten lukea anatomiaa ja tehdä vanhoja tenttejä sekä olla töissä. Niin ja lukea joululahjaksi saamaani kirjaa. Flunssa kuitenkin pääsi yllättämään eikä siitä opiskelusta tullut mitään, ei ainakaan sen jälkeen kun aloin stressaamaan lukemattomuuttani. Töistäkin jouduin olemaan poissa pari päivää, mikä harmitti ihan suunnattomasti. Pidän kuitenkin työstäni äärimmäisen paljon ja olin oikeasti odottanut innolla paluuta sinivalkoisiin vaatteisiin. 

Nyt kun flunssa on jo jäänyt taakse, niin edessä on hirveä stressi tentistä. Vaikka tiedän osaavani asiat riittävän hyvin, niin en silti luota itseeni. Ihminen oppii pelkäämään asioita, ja voin rehellisesti myöntää pelkääväni tenttiä. En haluaisi kokea enää yhtään kertaa sitä riipivää tunnetta mitä hylätty tuottaa. En haluaisi enää yhtään kertaa lukea tähän tenttiin uudestaan. En enää halua pakkolomaa (uppehållia hylätyn tentin vuoksi). 

Viisaat ihmiset sanovat että nyt pitäisi rentoutua ja että tentti menee varmasti läpi, kunhan en stressaa. Tottahan se on, ei se tentti sillä stressillä ainakaan mene läpi. Mutta rentoutuminen on vaikeaa kun kävelee pitkin seiniä ja ainoa asia mitä miettii on torstain uusintatentti. Jokin kiero piirre minussa haluaisi antaa periksi ja luovuttaa, jotta saisin ajateltua edes hetken jotain muuta kuin tätä tenttiä. Luovuttaminen kuitenkin vain aiheuttaisi pahemman olon, joten se ei ole vaihtoehto. 

Miksi tämä tentti sitten on minulle näin tärkeä? Opintoni eivät voi jatkua ennen tentin läpäisyä, se on koulun vaatimus. Olen halunnut lääkäriksi pienestä lapsesta asti, ja uskokaa pois se haave on kestänyt läpi vaikeidenkin aikojen. Itsetuntoni on murentunut uusintatenttien vuoksi (vaikka niin ei pitäisikään olla), ja tiedän että hylätty tulos nyt olisi pahempi isku kuin aiemmilla kerroilla. 

Olen miettinyt että tämä kerta olisi viimeinen kerta kun kirjoitan tuon tentin. Olen sanonut samaa monta kertaa aiemmin, mutta en enää halua laittaa itseäni tämän myllyn läpi uudelleen. Hylätty siis tarkottaisi että minun pitäisi keksiä uusi suunta elämään. Ei mikään mahdoton tehtävä, mutta varmasti myöskin riittävän haastava tuottaakseen harmaita hiuksia.

Yksi tämän vuoden päätöksistäni oli olla armollisempi itseäni kohtaan. Aion kaikin voimin yrittää pitää kiinni tuosta päätöksestä ja selvitä tästä tenttistressistä. Jos vaadin itseltäni liikaa, niin en jaksa opiskella kevätterminiä kuten haluaisin. Kaiken tämän kaaoksen keskellä minun on yritettävä nähdä kauaskantoiset haaveeni ja tavoitteeni, ne kantavat arjessa kun seinät alkavat kaatua päälle. 

Isot tsemppihalit kaikille joita stressi tälläkin hetkellä nakertaa. Vaikka nyt ei siltä tunnu, niin stressi katoaa vielä kauas pois ja yhtenä päivänä on vain hämärä muisto menneisyydestä. 

Kohti uusia (ja vanhoja) haasteita siis!