Talvi on sitä aikaa kun suurin osa vuorokaudesta menee pimeydessä. Aamulla metron ikkunasta ei näy kuin oma peilikuva, ja illalla kotiin palatessa samat kasvot katsovat takaisin. Rakastan sitä kun saan herätä pimeisiin aamuihin, keittää kupin teetä ja istua se kourassa sohvallani katsoen ulos pimeyteen. En osaa selittää miksi tai miten, mutta koen sen antavan minulle valtavasti energiaa.

Vuorotyötä tekevänä saan nauttia usein kiireettömistä aamuista. Iltavuoroon mennessä ehtii aamulla tehdä sen kaiken minkä muut tekevät töistä tullessaan. Herään vapaapäivinä (ja iltavuoropäivinäkin) usein viimeistään puoli kahdeksalta, jotta ehdin nauttia aamukahvini pimeässä. Päivänvalon hiipiessä esiin olen valmiina opiskelemaan ahkerasti, sillä kun olen ensin viettänyt pitkän aamiaisen kahvin, puuron ja hyvän lehden/Bonesin parissa niin on mielikin avoinna oppimaan uutta. 

Olin lapsena aamuvirkku, ja heräsin jo ennen kuuttakin välillä. Itselleni luontaisin unirytmi onkin 22-07, sillä en todellakaan ole iltaihmisiä. Elin vuoden ajan niin että valvoin myöhään yöhön, ja heräsin vasta kymmeneltä. Tuolloin ajattelin sen olevan vapautta, mutta todellisuudessa en saanut päivän aikana juuri mitään aikaan sillä pidin kiinni periaatteestani että kuuden jälkeen ei enää tehdä koulutöitä. Kyseinen vuosi opetti minulle paljon itsestäni, ja opin sen aikana että meillä jokaisella on oma unirytmimme. On ihan ok olla aamuvirkku, ja vaikka onkin aamuvirkku niin ei se tarkoita sitä että herätyskellon soidessa 4.45 olisi pirteimillään. Se tarkoittaa sitä että niiden muutaman kahvikupillisen ja rauhaisan aamun jälkeen kykenee olemaan pirtsakka töissä, vaikka onkin herännyt ennen kukkoa. 

Kiireettömät aamut ovat minulle tärkeitä, sillä en halua joutua juoksemaan ilman aamupalaa metroon. Vaikka herätys olisi mihin aikaan tahansa, varaan aamutoimiini aina vähintään sen tunnin. Usein puolitoista. Ihan vain siksi että saan ensin venyteltyä rauhassa sängyssä, selattua sosiaaliset mediat läpi ja toivoteltua perheelleni huomenet viesteillä. Sen jälkeen onkin helpompi siirtyä keittiöön laittamaan aamiaista. Kahvinkeittiminen porina saa hyvälle mielelle, ja puuron tuoksu tarkoittaa että tänäänkin nälkä pysyy poissa lounaaseen asti. 

Kun opintoni jatkuvat tammikuussa (tai siis kun olen taas virallisesti aktiivinen opiskelija) voi olla että aamurutiinini muuttuvat. Yliopistolle kun on pidempi matka, niin aikaa tarvitsee varata enemmän. Lisäksi päivät tulevat olemaan vaativampia ja pidempiä, sillä tuskin tulen luopumaan töistä vaikka opiskelenkin täysipäiväisesti. Olen aivan varmasti väsyneempi, joten voi olla että pitkät aamiaiset sijoittuvat sohvan sijasta metroon. Toisaalta saan erilaista rytmiä ja rutiinia päivään, sillä luennot viitenä päivänä viikossa 8-16 on aivan eriä kuin tämänhetkinen iltapainotteinen työkuvioni. Ehkäpä arki tulee olemaan enemmän aikataulutettua = strukturoitua, jolloin energiaa säästyy valtavasti kun ei vain voi palloilla edestakaisin miettien että mitäköhän sitä tekisi ja monelta alottaisi lukemaan. 

Aika näyttää. Siihen asti aion kuitenkin pitää kiinni kiireettömyydestäni. 

Kahvintuoksuista viikkoa teille lukijat <3