Kun suhde päättyy

Olen aina ollut tarrautujatyyppiä. Kun ryntään suhteeseen niin menen siihen kaikki tai ei mitään -periaatteella. Kaikki ulkopuolinen unohtuu, joskus myös perustarpeet kuten ruoka ja uni. Kuitenkaan suhteitani ei ole tarkoitettu kestämään vaan aina nurkan takana lymyilee karvas loppu, joka tuo mukanaan tyhjyyden.

Viimeisimmästä erostani on nyt neljä päivää. Olen pysynyt suhteellisen hyvin kasassa, tosin en usko että olen vielä sisäistänyt mitä tämä ero nyt ihan oikeasti tarkoittaa. Tyhjyys alkaa vähitellen hiipiä arkeen, ja jossain aivojen perukoilla kummittelee kysymys että mitä tämän jälkeen. Jaksanko tai edes haluanko kokea kaiken saman rumban uudelleen?

Olen myös aina ollut ylidramaattista tyyppiä. Noin niinkuin lievästi sanottuna.  

Katsoin Gossip Girlin viimeisen jakson viime perjantaina. Koko kevään rinnallani ollut sarja, jonka käänteeisiin uppoaminen sai unohtamaan omat ongelmat (tai tarjosi parhaimmillaan lohtua), on nyt tullut päätöspisteeseen. Tiivis suhde Upper East Siden kanssa katkesi kuin seinään, vaikka sen lopun tiesikin tulevan. 

Olen aina ollut sarjauskollinen, ja Netflixistä tulee katsottua vain yhtä sarjaa kerrallaan (HBO:n GoT on sallittu syrjähyppyni vuosittain). Nyt kun jälleen sain yhden sarjan päätökseen niin sama kysymys nousee pintaan. Mitä ihmettä nyt sitten katsoisin? Paras keino sarjastaeroamisahdistukseen on uuteen sarjaan koukuttuminen. Mutta se vaatisi sen että keksisi mitä katsoisi…

Seuraavien kolmen viikon aikana minut löytää varmimmin joko töistä tai sitten kotoa selailemasta Netflixin valikoimaa. Jos joku haluaa harrastaa hyväntekeväisyyttä niin sarjavinkkauksia otetaan lämmöllä vastaan O:)!

 

Suhteet Rakkaus Suosittelen Höpsöä

Elämäni huvipuisto

Juu, edellinen postaus oli ehkä vähän negatiivinen ja tämänkin valitettavasti jatkaa samalla linjalla. Yleensä olen äärimmäisen yltiöpositiivinen, joten tätä voi kai kutsua terveeksi vaihteluksi…

Viimeisen kuukauden (tai puolentoista, en ole aivan varma) ajan olen todennut elämäni olevan yhtä huvipuistoa. Vaihdan laitteesta toiseen, ja jokaisessa laitteessa sitten viihdytään kunnon tovi, kunnes lääkkeet (tai elämä) heittää seuraavaan. Ihan viihdyttävää sinänsä, sillä ollessani Vekkulassa kaikki luistaa mallikkaasti, olen luova (omasta mielestäni) ja energiaa riittää. Varailen matkoja ja shoppailen. Vekkulakin päättyy aikanaan, siihen liukumäkeen joka tuntuu vatsanpohjassa asti. Hepparadalla kierrän samaa tuttua ja tasaista kehää, arki on normaalia. Kammokujallakin on tullut matkan varrella tutuksi. 

Tämänhetkinen laitteeni on vuoristorata. Aamulla herään oikein korkealla, mikään ei ole mahdotonta ja menneisyyden vaikeudet ovat unohtuneet täysin.  Saan loistavia ideoita ja olen tehokas. Kuin salamaniskusta olotila vaihtuu ja olen alhaalla. Hyvin alhaalla. Vuorokauteni sisältää siis oikeastaan kaksi vuorokautta, iloisen ja alakuloisen. 

Kyllä, vuoristorata on suhteellisen raskasta. Kyllä, lääkärini on tietoinen tästä ja lääkitystäni on yritetty saada vastaamaan olotilaani. Kyllä, tästäkin selviää ja vaihdan laitetta kun sen aika tulee. Jollain kierolla tapaa vuoristorata pitää huolen siitä että en ajaudu täysin hypomaniaan tai depressioon. Vaikeina hetkinä (tai impulsiivisia ostoksia tehdessäni) voin miettiä ja turvautua siihen että tämä helpottaa ja kohta alkaa seuraava kohta vuoristoradasta. Vuoristorata onkin stabilisoiva tekijä, ainakin hetkittäin. 

Kiitos elämä siitä että ei tarvitse maksaa kallita huvipuistomaksuja :D!

IMG_0202.jpg

Hyvinvointi Mieli Höpsöä