Ulkonäköärstytystä ilmassa

Kävin vaa’alla tänään. En yleensä harrasta moista mutta nyt halusin saada vahvistuksen sille mitä kovasti epäilin. Olen kolmessa kuukaudessa lihonut 8 (kahdeksan!) kiloa. Että ärsyttää.

Minulla on ollut tässä vuoden verran tavoitteena pudottaa painoa kymmenisen kiloa. Olen alkanut liikkumaan ja muuttanut ruokavaliotani sen mukaiseksi, ja esimerkiksi alkuvuodesta projektini edistyi hyvin (pudotin reilussa kuukaudessa viitisen kiloa). Miksi tämä edistys nyt sitten muuttui valtavaksi takapakiksi?

Syy tähän on tiedossa. Lääkkeideni suurimpiin sivuvaikutuksiin kun kuuluu painonnousu, isoissa määrin. Vaikka kuinka olen yrittänyt laskea kaloreita alas ja lisätä liikuntaa niin en voi tapella ketiapiinin vaikutuksia vastaan. Osaltaan tämä ärsyttää, osalta tieto helpottaa (että vika ei ole pelkästään minussa).

En oikein tiedä että mitä tässä enää voi tehdä pudottaakseen painoa, sillä syömättä en aio olla. Minulle on tärkeää noudattaa monipuolista ja tavallista ruokavaliota, sillä muu on itsensä huijaamista. Liikuntaa harrastan hyötyliikuntana ja lenkkeilynä, mutta ilmeisesti se salikortti täytyy hankkia jotta siten saisi lisättyä liikkumista entisestään. 

Haluan korostaa että painonpudotus ei minulle ole pelkästään ulkonäöllinen seikka, vaan pääasiallisesti terveydellisistä syistä haluan vaa’an näyttävän hivenen pienempää lukemaa. Sitä kohti räpiköidessä…

 

Suhteet Oma elämä Liikunta Terveys

Nettishoppailua

IMG_0242.jpg

En ole pahemmin shoppaillut netissä. Aiemmin keväällä tutustuin siihen, hieman ikävin seurauksin (tai katsantokannasta riippuen tietenkin). Olen aina ollut ennemmin myymälöissä kiertelevä ja hipistelevä ihminen kuin kotisohvalta tilaaja. 

Tällä kertaa työ kuitenkin pakotti tarttumaan kannettavaan ja kaivamaan verkkopankkitunnukset esiin. Olen tehnyt syksystä -12 asti töitä ilman nimikylttiä. Seurauksena tästä olen saanut monta nimeä, esimerkiksi työskennellessäni Huddingessa eräs asukas kutsui minua Huddinge Kommuniksi työpaidan logon mukaan… 

Vårdväskanilta pystyy tilaamaan itsensä näköisen nimikyltin, mikä sopii minulle kuin nakki muussiin. Olen aina ollut kapinallinen työasuvalinnoissani (lempityövaatteni on täysin musta asukokonaisuus Rinnekodin ajoilta) joten päätin tilata erikoisemman nimikyltin. Paitsi että toisin kävi, ja päädyin sävyttämään kyltin työvaatteiden mukaan… Jos tämä kyltti osoittautuu toimivaksi niin ehkä jouluksi tilaan itselleni rajumman version. 

Kuten kuvasta näkyy niin ostoskoriin tarttui myös muutama heräteostos. Aivojen muotoinen kakkuvuoka nyt oli vaan pakko saada ja olen haaveillyt kanyylikynistä pidemmän ajan jo. Eikö sitä itseään pidä hemmotella välillä?

Nyt täytyy vain etsiä sopiva kakkuohje että pääsee testaamaan vuokaa.

Koti Sisustus