Päivänpaistetta ja pannukakkua

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet hyvin seesteisiä. Aika ennen tätä on myös ollut suurimaksi osaksi päivänpaistetta. Seesteisyys ja päivänpaiste eivät tarkoita sitä että olisin ollut täydellisessä euforiassa tämän ajan, tai että mielentila olisi ollut iloinen jatkuvasti. Seesteisyys ja päivänpaiste tarkoittavat minulle normaalia arkea ilman isompia mäkilaskuja tai -nousuja. Sitä että kiukkupäivä jää yhteen päivään. Sitä että ilo ja onni pysyvät kohtuuden rajoissa. Sitä että on kivaa, mutta ei liian kivaa. Tasapainoa yksinkertaisesti. 

Sain eilen käsiini potilaskertomukseni. Niitä lukiessa ymmärsin kuinka paljon olen päässyt eteenpäin, suhteellisen lyhyessä ajassa. Yksin tuohon en olisi pystynyt, olen kiitollinen niille kaikille jotka ovat matkalla kulkeneet rinnalla. Ymmärsin myös kuinka huonoa ruotsia selkeästi olen puhunut. Osa kirjauksista ei pidä paikkansa alkuunkaan. Sain eilen makeat naurut näitä tarinoita lukiessa.

Opinnot tuntuvat sujuvan eteenpäin soljuen. Paljon on uusia asioita ja en ole todellakaan ehtinyt vielä oppia kaikkea. Samaan aikaan kuitenkin koen että olen sisäistänyt runsaasti ja saanut itselleni toimivan rutiinin. Tiedän miten opin parhaiten ja en enää tuhlaa voimavarojani turhaan. 

Tämä viikko on kulunut tutkien EKG:tä ja kliinistä kemiaa. Mielenkiintoisia aiheita, seminaarit ja ryhmäharjoitukset ova tarjonneet suurta tukea itseopiskeluun. Ensi viikolla aloitamme PBL:n. Hieman jännittää että millaista se tulee olemaan. Vaikka viihdynkin ryhmissä, niin en enää ole samanlainen esiintymishaluinen persoona kuin aiemmin. Kuuntelen mieluummin kuin puhun. Välillä ryhmätöissä tämä on hankalaa. 

Viikonloppu sujuu Koituksen risteilyn merkeissä. Matkaamme Riikaan tapaamaan Riian suomalaisia lääketieteen opiskelijoita (RiSLo). Yhteistyö on aina mukavaa, varsinkin kun siihen liittyy laivailu. 

Avoimin mielen kohti viikonloppua ja ensi viikkoa!