Toisenlainen kesä

Tänään kello 07.00 Suomen aikaa piti alkaa kesätöideni Vårdössä. Unelmien kesä Ahvenanmaan kauniissa maisemassa, mukavassa työpaikassa. Uudet kokemukset odottaisivat ja rikastuttaisivat elämää. Aurinko paistaisi ja linnut laulaisivat. Kesä- ja heinäkuu sujuisivat kuin siivillä ja elokuussa olisin kuin uudestisyntynyt kaikkien aikojen kesän jälkeen. 

Mutta elämähän ei koskaan mene kuten suunnittelee. Vanhainkodin sijaan istun psyk.polin odotushuoneessa ja odotan omaa vastaanottoaikaani. Kesä Ahvenanmaalla on vaihtunut kesään Tukholmassa. Työt ovat vaihtuneet toisenlaiseen työhön, pimeydestä valoon kipuamiseen. 

Ei tämä kuitenkaan täysin yllätyksenä tullut. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavana kun tiedän että hypomanioitani seuraa masennuskaudet. Se on luonnollinen kiertokulku. Tunsin jo huhtikuun lopussa kuinka bipon painovoima alkaa vetämään alas. Tuota voimaa vastaan on mahdotonta taistella (tai ainakaan en sitä vielä osaa), mutta pystyin onnekseni hidastamaan laskua ja hoitamaan asiani niin että kun romahdus tulee niin on hyvä romahtaa. 

Ja sitä tuli romahdettua tälläkin kertaa kunnolla. 

Pimeydestä huolimatta kirjoitin patologian ja diagnostiikan tentit. Koska tiedän että tämä pimeys ei tule kestämään ikuisesti, koska tenttiin lukeminen antoi tervetulleen tauon ajatuksistani. Kanditentin skippasin suosiolla, jos voimat sen sallivat niin elokuussa on mahdollisuus sen kirjoittamiseen. 

Kesäkuun alun olen vain ollut. Hengittänyt. Ja tiedättekö mitä, se on aivan riittävästi. Hyvinä päivinä olen jaksanut käydä ulkona kävelyllä. Erityisen hyvinä päivinä olen jaksanut nähdä ihmisiä. 

Mikään ei ole ikuista, ja pyörä tulee pyörähtämään ala-asennosta ylöspäin vielä. Tämä pimeys tulee päättymään. 

En ehkä suunnitellut tämmöistä kesää, mutta se ei tarkoita etteikö tästä kesästä voisi tulla tähän astisen elämäni parhainta.