Tylsää, mutta ai että kun on ihanaa

Tämän viikonlopun olen yrittänyt keksiä keksimällä tekemistä. Olen istunut sohvallani ja katsellut ikkunasta ulos. Selannut jodelin syötteen tuhanteen kertaan. Käynyt kävelyllä ja leffassa.

Tenttitrilogia on ohitse ja valinnaiskurssin tehtävät tehtyinä. On hiljalleen aika laskeutua lomarytmiin. Kirurgian kurssin valtavan paineen jälkeen tuntuu oudolta kun on vapaa-aikaa eikä tarvitse lukea tai valmistautua. Saa vain olla.

On ihanaa että on tylsää. Arjen kiireen keskellä sitä vain painaa menemään miettimättä suurempia. Tylsyys saa luovuuden kukoistamaan kun pitääkin miettiä mitä tekisi. Ja parasta on että ei ole pakko tehdä mitään. Kuljeksien katuja saa kuunnella rauhassa musiikkia ilman että takaraivossa sykkii ajatus siitä kuinka pitäisi lukea ortopediaa. Kotikin on siisti kun on ehtinyt ja jaksanut siivota.

Koulua on jäljellä vielä viikko ennen lomaa. Edessä on tehohoidon luentoja, hyvin mielenkiintoinen kurssi pätevine opettajineen. Kivointa kurssissa on se että kaverit ovat myös sillä kurssilla, on hauska jutella tauoilla ja suunnitella kaikkien kesää. Tai ihan vaan juoruta.

Loppujen lopuksi kirurgian kurssi oli mukava. Kun oma vointi koheni niin kurssista sai paljon enemmän irti eikä se tuntunut niin ahdistavalta. Käytännön koe ei mennyt läpi mutta valtava työmäärä mitä tein kurssin eteen nähtiin. Sain kunniakirjan suoritetusta työstä ja hyvän pokkarin. Olin todella hämilläni mutta myös erittäin ilahtunut.

Ensi syksynä tiedossa on gradun teko. Mutta ennen sitä kesä ja työt Vaasassa. Vatsanpohjassa on tunne että Vaasan kesästä tulee mitä mainioin ja on ihana että saan jakaa sen itselleni rakkaiden ihmisten kanssa.

Mukavaa alkavaa viikkoa :)!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *