Valmistautuminen inkvisitioon

Tänään oli ihana mennä töihin viikonlopun sairasloman jälkeen. Itse asiassa kaipasin koko viikonlopun töitä! Tokihan lepo tuli tarpeeseen pitkien työtuntien jälkeen, mutta töissä tunnen tekeväni jotain missä olen hyvä. Jotain missä olen hyödyksi muille ihmisille ja yhteiskunnalle. Jotain mihin minut on tarkoitettu.

Jänniä sanoja lääkisopiskelijan suusta, kyllä. Mutta olen oikeasti sitä mieltä että ennen lääkäriksi valmistumista olisi hyvä olla kokemusta myös hoitajan työstä. En tarkoita että kaikkien täytyisi olla vanhainkodissa, ei geriatria missään nimessä ole kaikille tarkoitettu ala! Mutta työskentelemällä kesän jossain hoitokodissa tai sairaalaosastolla yms saa arvokkaan näkökulman hoitoalaan ja sen hierarkiaan.

Se hierarkia on syvältä rectumista. Jotta sen voisi purkaa, täytyisi sekä lääkäreiden että hoitajien ymmärtää että samassa veneessähän sitä ollaan, vaikkakin kummallakin ammattiryhmällä on samaan soutuveneeseen eri näkökulma. Hoitajat eivät tule toimeen ilman lääkäreitä eivätkä lääkärit ilman hoitajia. Tämä on fakta, joka jokaisen itseään kunnoittavan hoitotyöntekijän tulisi sisäistää. Niin, ja saahan sitä samalla verkostoiduttua. Voi olla että sille samalle osastolle pääsee myöhemmin kesäkandiksi jos on hoitanut lähihoitajan työnsä kunnialla. Mikäpä olisikaan tehokkaampi tapa osoittaa alalle sopivuutensa jo ennen kandivaihetta kuin kunnon hoitsuilu?

Huomista sen sijaan en odota innolla. Tämänpäiväinen lääkärikäynti meni aika huonosti, ainakin minun mielestä. Minulla ja lääkärilläni tuntuu olevan aika isoja käsityseroja muutamasta tärkeästä asiasta. Haluaisin korjata mahdolliset väärinkäsitykset mutta ujona ihmisenä on vaikea sanoa vastaan, ja puutteellinen ruotsinkieleni ei ainakaan helpota asiaa. Suurimmaksi osaksi hoitosuhteeni on ollut toimiva ja molemminpuoleinen yhteisymmärrys on löytynyt helposti. Siksi harmittikin aivan valtavasti tänään kun asiat eivät menneet putkeen. Lisäksi kun huomenna eräs ystäväni tulee lääkärini haastateltavaksi (jotta saadaaan kokonaiskuva siitä kuka oikein olen ja millaisia jaksoja minulla on ollut), niin rehellisesti jännitän sitä jo nyt… Tai siis sitä mikä lopputulema tuleekaan olemaan. Toisaalta, se mikä ei tapa niin vahvistaa ja olen vahva ihminen, vaikkakin se pääsee unohtumaan aina välillä. 

Että eiköhän se huominen mene hyvin. Ja en onneksi ole siellä yksin. 

Kiitos.