Vuotta myöhemmin

Vanha kunnon St. Görans

Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä kun ensimmäisen kerran päädyin osastolle 53. Tuolloin ystäväni auttoivat minut vastustuksestani huolimatta päivystykseen ja lääkäri kirjoitti pakkohoitolähetteen koska omasta mielestäni olin terve. No, maniassa olo on kieltämättä semmoinen että on elämänsä kunnossa. 

Kuluneen vuoden aikana olen viettänyt lukuisia viikkoja kyseisellä osastolla, vapaaehtoisesti ja pakkohoitolähetteellä. Maniassa, masennuksessa ja sekamuotoisessa jaksossa. Saanut uusia lääkkeitä ja lopettanut vanhoja. Kokeillut sähköhoitoa. Henkilökunta on tullut tutuksi ja olen saanut kanssapotilaista kavereita. 

Vuoden aikana elämä on ollut melkoista vuoristorataa, mutta niin käsittämätöntä kuin se onkin niin silti suoriuduin opinnoistani mallikkaasti lukuunottamatta huhtikuuta ja sen aikaisia suorituksia. Rästissä on vain infektiotentti ja OSCE vaikka olen poukkoillut kaudesta toiseen. 

Ehkä juuri siksi opintotauon ottaminen nyt syyskuussa oli niin vaikeaa. Tai siis en halunnut myöntää itselleni kuinka paljon minä oikeasti tarvitsen taukoa ja lepoa, vaan yritin uskotella että voin hakata päätäni seinään vielä yhden terminin lisää. 

Kulunut vuosi on tuonut myös muita muutoksia elämääni. Olen saanut uusia ystäviä mutta myös menettänyt vanhoja. Rakas isoisäni nukkui pois. Olen oppinut käsittämättömän määrän tietoa sisätaudeista (josta osan ECT pyyhki pois tosin). Asuin lyhyen aikaa Kuopiossa. Unirytmini on muuttunut selkeämmäksi. Lista on pitkä…

Tulevan vuoden aikana toivon että kulutan vähemmän 53:n lattioita. Toivon että saan toivuttua kuluneesta vuodesta ja kerättyä voimani takaisin. Toivon että saan itselleni gradupaikan. Toivon löytäväni asunnon ensi kesää varten. Ennenkaikkea toivon että sekä minä että läheiseni olemme onnellisia. 

Nähtäväksi jää kuinka käy.