Viimeinen viikko Duluthissa

I`m back! Elikkäs moni teistä lukijoista ei tiedäkkää, mut miun tietokone sano ittensä irti pari viikkoa sitten! Sain onneks pelastettua kaikki kuvat sieltä ja tiedostot, thank God! Mut tän takii en oo pystyny päivittää blogia, ku vasta nytten ku kävin ostaa itelleni uuden läppärin. Ollaa tällä hetkellä jo Montgomeryssä, Alabamassa, mutta kirjoitan alkuviikolla toisen kirjoituksen koskien asutusta täällä. Tässä kirjoituksessa keskityn vielä mein viikkoihin Duluthissa, missä siis oltiin se kaksi viikkoa.

Tosiaan aika menee täällä hirveetä kyytiä, enkä voi vieläkää käsittää et ollaa oltu tääl jo kolme viikkoo ja jäädään tänne asumaan. Jotenkin takaraivossa on kuitenkin sellainen olo, et tää on vaa jotain unta mis tällä hetkellä ollaan miehen kaa, mut ei, tää on niin todellista ku vaa voi olla! Ihanaa, ihanaa ja ihanaa! Ollaa kyl niin hyvin viihytty täällä eikä oo yhtään tullu sellainen tunne, et mihin hittoon ollaan tultu.

Duluthissa oltiin siis pari viikkoo, arkipäivät meni sellain, et mies lähti aamul töihin ja tuli takaisin siin klo16-17 välillä. Mie ku olin itekseni niin soittelin whatsapp-videopuheluita suomeen, luin kirjaa, virkkasin ja kokkailin ruokaa. Illemmalla käytii sit ajelemassa ja pari kertaa käytii lenkilläkii. Tääl jenkkiläs on ihanaa se, et vaik täältä ei löydy hirveen hyviä jalkakäytäviä, mut tääl on melkein joka nurkassa isoja puistoja mis on kunnon lenkkipolut! Aivan ihanaa, pääsee luonnonkeskelle vaik onkii periaatteessa ”kaupungin keskellä”. Käytiin hommaamassa meille sosiaaliturvatunnukset, miehelle se myönnettiin, mut miule ei vielä ku pitää käännättää vihkimistodistus englanniksi ja se on nyt työn alla. Toivotaa et käännös tulee huomenna maanantaina niin saisin miekii hakemuksen läpi, niin pääsisin ajaa ajokortin ja hakemaan työlupaa.

Ensimmäisenä kokonaisena viikonloppuna käytiin ekaa kertaa Atlantassa. Oltiin siis vain yksi päivä, lauantaina Atlantassa, kun oli aika pilvinen, sateinen ja kylmä päivä (+10 astetta oli vaan!), joten käytiin silloin The World of Coca-Cola museossa. Coca-colan keksijä on siis Atlantasta kotoisin, ja tuolla museossa oli kuuluisa coca-colan reseptikii lukkojen takana. Museoon oli erittäin pitkä jono, mut se meni aika kivuttomasti etiäpäin, jonotettiin yhteensä tunti sisälle. Ekana saatii ilmaiset kokkolat ja mentiin sellaiseen tilaan, missä kerrottiin vähän coca-colan historiasta. Tila oli täynnä erilaisia coca-cola aiheisia esineitä ja mainostauluja. Tän jälkeen mentiin sit elokuvateatteriin, mis näytettiin n.8 min pätkä ja sen jälkeen päästiin sit museoon sisälle. Siel oli erilaisia osioita, mis oli mm. coca-colan historia kuvina, coca-colan reseptin synty, coca-cola pullojen tekeminen ja täyttäminen yms. Parhain osuus oli maisteluosuus! Maisteltiin pikkasen liikaa, mut ku ilmatteeks sai juua nii mikä ettei! Siel oli jokainen maanosa erikseen ja niis oli eri maiden coca-cola makuja. Jotkuu oli ihan hirveetä kuraa ja jotkui oli ihan hyviä. Paras maku oli ehdottomasti Tansanian Ginger beer! Oli erittäin hyvää! Museossa oltiin loppujen lopuks jotain yli3 tuntii, jonka jälkee lähettiin sit kävelee The Walking Dead-kuvauspaikoille. Tosifanina voin sanoo et oli kyl niin siistii nähhä maisemat, mis on kuvattu ehkä tän vuosisadan parasta tv-sarjaa!

Lauantaina, kun käytii Atlantassa niin sunnuntaina vierailtiin sit Stone Mountain Parkissa. Sunnuntaina oli hellepäivä, arska paisto pilvettömältä taivaalta ja lämpötila nousi melkee 30asteeseen. Huhhuh. Stone Mountain Park oli erittäin kiva! Siel oli mm. minigolffia, erilaisii kiipeilyratoja ja juna mikä kiersi koko paikan. Myö mentii tottakai ekana minigolffaa, ku en oo ikinä golffannu ja mies harrastanu kyseistä lajia jo monta vuotta niin pitihän sitä mennä sit kokeilee. Oli kyl erittäin kivaa puuhaa, eikä miul menny kertaakaa hermot! Kummatkii kierrokset oli erittäin tasaiset, mut mies vei lopulta sit voiton. Sit lähettii golffauksen jälkeen kävelee kiven huipulle, ja voi pojat mikä urakka oli helteessä kävellä kallioo ylöspäin! Ja ei ollu mikään helppo reitti, vaik alkuu näyttikiin siltä. Mut mitä korkeemmalle päästii niin sen jyrkemmäks kallio meni ja sitä rankemmaks se eteneminen kävi. Voin sanoo et ku huipulle pääs niin kyl sen kaiken raatamisen jälkeen oli kyl sen arvoista! Oli niin huippunäkymät et huhhuh. Monet meni reittiä ylös ja alas, tai tuli kaapelivaunulla ylös ja meni reitin alas. Mut voin sanoo korkeapaikankammoisena, et alaspäin en ois lähteny samaa reittiä alaspäin! Sen verran jyrkkä oli kieleke, et oisin itkeny jos oisin joutunu menee sen alas. Onneks siel oli se kaapelivaunu, millä mentii sit alas. Sekii oli sellanen pieni, mikä ahdattiin täyteen ihmisii ja se heilu uhkaavasti, nii voi jumankekka ku alko jalat vapisee jonossa ja siel vaunun sisällä, mut jälkikätee ku mietin sitä, niin jalkojen vapina oli siitä kiipeämisestä huipulle, eikä siitä et miuta ois se kaapelivaunu pelottanu! :D Mut joo oli kyl siisti päivä siel puistossa.

Seuraavana viikonloppuna ku oli mein viimeiset päivät Duluthissa, nii käytiin lauantaina Alpharettassa golffaamassa :D Siel on sellainen TopGolf, mis lyödään palloa eri värisiin alueisiin, mitkä on kaukana sekä lähellä. Vähän samanlainen ku menis keilaamaan. Tilattiin siin juomista ja syömistä ja golffattiin 1,5tuntii. Miekii jopa osuin palloo erittäin hyvin lopussa ja innoistuin kyl golffauksesta sen verran, et voin mennä uudestaakii :)

 

 

Golffauksen jälkeen ajettiin Roswelliin ja käytii kävelee Riverside Parkissa. Oli ihana puisto taas ja ku oli niin nätti ilma (+28astetta) niin puisto oli täynnä ihmisiä.

 

Siinä oli tällä erää mein kuulumiset täältä rapakon takanta. Kaikki on menny hyvin ja tunnetaan kyllä olomme kotoisaksi täällä! Life is good. :) Ja voin sen verran jo kertoo, et saatii perjantaina kämppä! Mut siitä lisää siis seuraavassa postauksessa.

xoxo Tiia