Oi banana bread!

Minulle oli jäänyt hedelmäkulhoon muutama jo tummaksi ehtinyt banaani. En haluaisi heittää ruokaa missään tapauksessa roskiin. Tummentuneet banaanit sopivat vielä loistavasti leipomiseen ja sainkin niistä hyvän syyn kokeille löytämääni banana bread -reseptiä. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan sitä myös, lopputulos oli mielestäni yllättävän hyvä!

3-4 kypsää banaania, joista yksi halutessasi leivän päälle koristeluun
3,5 dl vehnäjauhoja
3/4 dl sulatettua voita
1,5 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
päälle halutessasi esim. pekaanipähkinöitä

Lämmitä uuni 175 asteeseen ja voitele leipävuoka. Soseuta banaanit  ja lisää sekaan sulatettu voi ja kanamuna. Sekoita kuiva-aineet ensin yhteen ja lisää ne käännellen taikinaan.

Kaada taikina leipävuokaan, halutessasi koristele leipä banaanilla ja/ tai pähkinöillä. Paista leipää noin 50 minuuttia niin, että leipä saa päältä hieman väriä, mutta jää sisältä pehmeäksi.

Koti Ruoka ja juoma Suosittelen Vastuullisuus