Kun olin pieni, kirjoitin paljon päiväkirjoja. Ensimmäisen päiväkirjani aloitin noin viiden vuoden ikäisenä ja äitini ohjeistamana kirjoitin sinne päivän muistettavimmat tapahtumat ja havainnot, kuten miten opin tekemään koulussa rusetin ja miten näin kevään ensimmäisen sitruunaperhosen. Nämä muun muassa löytyvät ensimmäisestä päiväkirjamerkinnästäni vuodelta 2000. Päiväkirja oli sellainen paksukantinen, pehmeä ja muovinen hassu kirja, missä taisi olla kannessa yksisarvinen tai joku muu sateenkaarensävyinen poni tai vastaava. Se tuntui käsissä ihanalta ja oli sellainen kaikin puolin houkuttava esine pienelle tytölle. Tuosta ponikirjasta alkoi sitten pidempi kirjoittamisrupeama päiväkirjamuodossa, nyttemmin täyteen kirjoitettuja päiväkirjoja löytyy jostain varastosta about parikymmentä. 

Olin kova kirjoittamaan päiviksiä nuorempana, mutta niiden kirjoittamisen lopetin joskus yläasteen ”kiireiden” keskellä. Noihin kirjoihin kuitenkin tuli vuodatettua ensimmäiset sydänsurut ja haaveet tulevaisuudesta, ajatukset minusta itsestäni ja ystävistäni. Päiväkirjojen minä-hahmo ei sensuroinut mitään ja ne olivat todellakin heijastus minusta itsestäni noilta ajoilta ja pakko myöntää, jotkut asiat eivät ole muuttuneet mihinkään.

Edelleenkin kirjoitan palavasta rakkaudesta ja sen riipivästä kääntöpuolesta. Nykyään fyysiset päiväkirjat ovat jääneet, mutta laulut joita kirjoitan, valottaa paljon sisäistä maisemaani ja antaa minulle täydellisen tavan toteuttaa itseäni kirjoittajana. Rakkaus kirjoittamiseen on jäänyt, muoto vain vakiintunut.

Edelleen myös puhun paljon tulevaisuudesta ja mietin sitä, suunnittelen ja haaveilen. Minä-hahmo saa koko ajan enemmän uusia puolia ja kerroksia ja siitä opin lisää jatkuvasti. Minä-hahmoni muuttuu aina elämäni mukana ja koko ajan tunnen olevani enemmän minä kuin koskaan aikaisemmin. 

En koskaan ole pitänyt itseäni blogikirjoittajana, mutta nyt minulle iski jonkunlainen tarve avata sielunmaisemaani avoimemmin kirjoitetussa muodossa. Tämä on vähän kuin päiväkirjaa kirjoittaisi, mutta tavallaan ”kaikille” ja ehkä spesifimmeistä aiheista. Pohdin niin paljon asioita, että varmasti mieleni helmistä ja sioista riittää pala tännekin, vähän myös treenimielessä itselleni jäsennellä enemmän mieleni antimia ja ilmassa leijuvia ajatuspilviä.

Ensimmäisenä varmaan tulen avaamaan tätä tämänhetkistä minä-hahmoani täällä tarkemmin. Aloitan kuitenkin viisivuotiaan minäni esimerkillä ja poimin tästä päivästä oleellisimmat ja tärkeimmät havainnot ja tapahtumat ylös, ettei vain pääse unohtumaan:

Rakas blogini, tänään join kaksi isoa kuppia kahvia, pelasin pikkuveljien kanssa Trivial Pursuitia ja puhuin mummon kanssa puhelimessa. Ja aloitin myös tämän blogin. Tänään aion ainakin vielä kirjoittaa lisää ja pelata korttia, valepaska on paras peli ikinä. Heippa. Terveisin Helena.