Kirjoittaminen englanniksi olisi mulle nykyisin monin kerroin luontevampaa, mutta aloitetaan suomenkielellä. Joskus yläasteaikoina olin varsinainen äidinkielen sanataituri – ehkä tämän blogin avulla saisin palauteltua tuon taidon takaisin sormenpäihini!

Mulla on nyt taskussa ihanan pitkä opiskeluviisumi Australiaan, varmistettu opiskelupaikka yhdessä maan parhaimmista yliopistoista ja lennot pienen Bangkok pysähdyksen kautta rakkaaseen kotikaupunkiini Sydneyyn. Niin, ja aika liian monta tonnia kevyempi pankkitilin saldo myös. Sydneyssä mua odottaa rakkaiden, elämäniloisten tyttökaverereiden lisäksi varmasti upein koskaan tapaamani mies ja neljäkymmentä astetta aurinkoa. Ei yhtään hassumpi vuosi tiedossa; voisin sanoa, että nyt eletään sitä parasta aikaa elämästä. Paluu sinne minne kuulun on vihdoin lähellä ja ajankohtainen. Miten mulle sattuikaan näin ihana elämä? 

Kirjoitan tätä artikkelia meidän markkinointifirman suht ankeassa, mutta omalla tavallaan oikeastaan aika sympaattisessa joensuulais-officessa. Yksikään päivä täällä sovittua pidempään ja minut voisi kuskata lähimpään hullujen huoneeseen. Työ itsessään ei ole mitenkään inhottavaa tai vastenmielistä, eikä edes haastavaa, mutta yleinen ilmapiiri, ikkunasta aukeava lumipyrymaisema ja ihmisten negatiiviset asenteet täällä ovat, noh, syvältä. Minä en koskaan tuntenut kuuluvani tähän suomalaiseen yhteiskuntaan, missä elämä otetaan niin totisesti, ja sitä eletään lähinnä elämisen vuoksi. Ei osata nauttia elämästä. Tekis mieli käydä ravistelemassa näitä kollegamiehiäni, ketkä puhisee aamusta iltapäivään kelloa tuijotellen, toivoen että se jotenkin maagisesti vaan kulkisi nopeammin.

On ollut ihana syödä sinileimajuustolla päällystettyjä Vaasan ruispaloja, rypytellä karjalanpiirakoita mummin kanssa, lämmitellä terästettyjen glögimukien äärellä mamin seurassa ja muuten vaan hengailla synnyinmaassa, mutta kyllä nämä kuukaudet nyt ovat tehneet tehvävänsä. Viisi kuukautta Suomi-elämää riittänee seuraaviksi muutamiksi vuosiksi!