G’day world
Jos nyt joku muukin kuin mami tai katkerat entiset poikaystävät sattuu tälle sivustolle eksymään ja jotain lukemaankin, niin pohjustan tähän alkuun vähän taustoja ja lähtökohtia itsestäni ja tästä blogista; tästä ajatusmaailmani sylkykupista.
Olen sydneyläistynyt, vähän päälle parikymppinen (joskin päivääkään kuustoista kesäistä vanhemman näköinen) hieman hukassa oleva hetkessäelijä. Sellainen tyttö, kuka päähänpistosta täyttää yliopistohakemukset kahteen eri maahan ja hyväksynnän jälkeen sekoaa onnesta ja valinnanvaikeudesta. Karmaan ja kohtaloon enemmän kun mihinkään uskova sekopää, kunnianhimoinen perfektionisti ja elämää rakastava viininjuoja. Välillä, kuten yliopistopaikkaa ja maata valitessa, virheitä tekevä spontaani naarasleijona kuka ei jäisi hetkeksikään epämieluisaan tilanteeseen, vaan puhtaalla tahdonvoimalla raivaa tiensä kohti unelmiaan.
Australiaan päädyin puolivahingossa neljä vuotta sitten, spontaanisti tuntemattoman tytön houkuttelemana. Rakastuin maailman ihanimpaan kaupunkiin, siihen letkeään Sydneyn rantaelämään ja vegemite sandwicheihin. Ja mä olin niin kamalan onnellinen, kunnes seikkailunhaluinen ja levoton sieluni halusi aloittaa uuden luvun elämästä Lontoossa.
Vuoteni Lontoossa oli kaikinpuolin kaunis, oli jo korkea aika aloittaa yliopisto ja tuntea itsensä järkeväksi. Sain sisäisen mielenrauhan opiskelusta, näin kunnianhimoisena naisena kun tavoitteet elämältä ja tulevaisuudelta ovat taivaissa. Mulle ei tulis mieleenikään jumahtaa paikalleen ja tyytyä huonopalkkaiseen kaupankassaduuniin neljäksikymmeneksi vuodeksi, enkä voisi kuvitella elämää josta en nauti. Minulle yliopisto on itsestäänselvä velvoite, erittäin mieluinen sellainen, eikä mikään vastenmielinen vaihtoehto tai pakote. Lontoon yliopistoni ei kuitenkaan haastanut mua tarpeeksi enkä muutenkaan tuntenut oloani ihan yhtä onnelliseksi, kuin Aussimaassa. Oli pakko laittaa kouluhakemukset uusiksi ja tässä sitä mennään, kohti unelmia ja parempitasoista yliopistoa, kohti kotia; Sydneyä. Minä kun en koskaan ole ollut mikään keskitien kulkija, mun elämässä mennään joko täysillä tai sit ei mennä ollenkaan. Ja jos olen tyytymätön johonkin, uskallan muuttaa tilanteen mieluisaksi.
Viimeiset viisi vuotta olen elänyt ihan peterpanina, suunnittelematta asuinmaatakaan kuukautta pidemmälle. Olen kiertänyt lähes maailman ympäri, korkokengät jalassa ja kolmea matkalaukkua perässä raahaten. Jos jotain matkanvarrella olen oppinut, on se elämästä nauttiminen ja kaiken sen onnen eteen taisteleminen. Ja se, että Sydneyyn minä kuulun enemmän kuin muualle.
Ehkä tämä blogi päätyykin vaan mun omaksi ilokseni kirjoitteluun Bondi beachillä lötkötellessä, tai sitten tästä tulee keino päivittää kuulumiset perheelle ja kavereille maailman toiselle puolen. Haluaisin kirjoitella tänne yliopistoelämästäni, arjesta ja elämästä, mielipiteistä, kokemuksistani.. kirjoittaa avointa päiväkirjaa. Kaikki kommentit tuolla boksissa motivoi jatkamaan, muuten varmasti tapani mukaan lopetan tämänkin (jo kolmannen..) blogini kuukauden jälkeen.
xo Meriem